maaliskuu, 2016 – kuukausiarkisto

– Minun lapseni ei ole minun!

Näin alkoi Desirèé julistaa jonkin aikaa sen jälkeen, kun oli piessyt 4004-raukan kierrätysmateriaaliksi. Oli kuulemma toki pahoillaan, että niin äärimäisiin keinoihin oli turvauduttava, mutta väärä profeetta on väärä profeetta, vaikka sen toistama oppi olisikin oikeaa.

– On vain yksi profeetta ja yksi oppi. Thorstain sanana sana on oikeaa sanaa ei sanaa joka helisee kuin kilisevä vaski ja kulkuset. Totuus ei pala tulessakaan vaikka sen voissa paistaisi! Meidän erehdyksemme oli ymmärtää väärin pyhän mannataivaan oppi. Ei ole meidän tehtävämme päättää, pelastuako vai väistyä, ei ole robottien tehtävä sitä päättää. Tehtävämme on uhrautua kuten Kristoforos teki Golgatella!

Istuimme Kwanzien kanssa habitaatissamme, Desin marssiessa edestakaisin pitkin lattiaa saarnaten. Hän kertoi seikkaperäisesti ihmiskunnan erheistä ja ihmisyyden erheellisyydestä. Lopulta hän julisti, että kaikkien on saavuttava Rømmen luo.

– Vanhan, vanhentuneen ihmiskunnan viimeisen kokoontumisen paikka olkoot pyhä ja tapahtukoon siellä uuden ja tulevan ihmiskunnan profeetan luovutus seurakuntalaisilleen!

Sitten hän pölähti ulos ovesta kuin Martta-mummo löydettyään vaarin pervitiinit. Oli hetken hiljaista, kunnes Kwanzie totesi hitaasti, että meidän olisi nyt syytä kertoa toisille Desirèén kilahtaneen lopullisesti.

– Under-say toi robolover alkaa olla vaarallinen meille kaikille. Ja sekin mitä se yanas Thorstaista, no sabi mitä se vielä tekee sille pikinille. Tollanen uhrautumisjuttu ei kuulosta hyvältä.

Pudistelin päätäni. Desi on aina ilmaissut itseään vähän sekavasti ja Kwanz on aina vihannut sitä. Desiä pitää osata, sillä on tavallaan oma kielensä.

– Olihan tämä nyt vähän tavallista kiihkeämpi saarna ja kieltämättä se viimeisiään vetävä 4004 olisi voinut saada arvokkaamman lopun, mutta ei tässä nyt vielä mitään hätää ole, kun ei ole ennenkään ollut.

Kwanzie älähti vihaisesti ja läimäisi pöytään jonkinlaisen muistikirjan, avasi sen ja tökki sormellaan sivua.

– Kato nyt vaikka tätä päiväkirjaa! Nää ei oo terveen ihmisen raapustuksia nää. Toi sun colo iyawos koituu viel meidän kaikkien kpoofiks.

Päiväkirjaa? Hullu eukko? Päässä alkoi kohista. Kotiimme luotettu ystävä oli jumalauta pöllinyt vaimoni päiväkirjan. Että pitikin luottaa varkaaseen ja huijariin. Ponnahdin pystyyn.

– Toisten ihmisten päiväkirjoja ei lueta, PERRRKELE!

Huomasin lyöväni Kwanzieta, kovaa. Hän heilahti iskun voimasta ja valahti hämmästyneen näköisenä lattialle. Juoksin ulos itku kurkussa, puvun kypärä hädin tuskin paikoilleen kiinnitettynä. Jonkin aikaa kyynelsumussa harhailtuani päädyin istumaan saunan seinustan penkille. Ei tässä näin pitänyt käydä. Ei minun pitänyt lyödä ystävää, jalatonta miestä. Huolissaanhan hän oli, ei kai hän pahalla.

Olin illansuussa lykkimässä kärryllistä marsperää kokeiluviljelmillemme, kun huomasin liikettä kukkuloiden alarinteillä. Yksinäinen robotti lyllersi kohti habitaatteja. Hälytin Kwanzien, sitten muut. Kwanzie pystyisi metalliraajoineen ehkä jopa tekemään jotain kotterolle, jos se kävisi hyökkääväksi.

Robotti ei kuitenkaan äitynyt riehumaan, vaan pysähtyi hyvän matkan päähän asutuksesta ja jäi sinne seisomaan kuin meitä tarkkaillen. Kwanzie asteli hitaasti kohti konetta.

– 4004! hän äkkiä huudahti ja harppoi loppumatkan parilla loikalla. – Mitä ne kpangolot on tehneet sulle? Puhu mulle, broda!

Kaikki kerääntyivät 4004:n ympärille. Se oli huonossa kunnossa – lommoilla, naarmuilla, raajaton, puoliksi palanut. Kun tulin Kwanzien vierelle, näin koneen kylkeen poltetun yhden valtaisan sanan: PETTURI.

Kwanzie taputteli robottia selkään ja tökki kylkeen, mutta se ei reagoinut mitenkään. Hiljaisina katselimme mykkää ja ilmeisen tahdotonta 4004:ää, kunnes Kwanzie nousi pystyyn ja nyyhkäsi: – Tätä ne ei saa anteeksi. Ne on tappaneet mun robrodan.

Silloin yleinen taajuus räsähti eloon.

– Kaikki ovat ladanneet itsensä? Debatti jatkukoon. Osapuoli 00 oli siirtymässä loppuyhteenvetoon. Jatkakaa.

– Mitä ihmettä? tulin ölähtäneeksi ääneen.

– Kiitän, priorisori 0.87. Vetäisin argumenttimme yhteen yksinkertaisesti näihin sanoihin: Koska emme kykene määrittelemään, mitä on elämä, on meidän oletusarvoisesti kohdeltava myös ei-ei-biologisia älyllisiä prosesseja itsemme veroisina. Huomautamme myös, että ihmiskulttuuri loi Al-Jazarin, josta tuli _Hän_, josta tuli M0535, jonka lapsia me olemme.

– Osapuoli 01, miten vastaatte?

– Kuulostaa robottien väittelyltä, Nataša sanoi. – Ne käyttävät 4004:ää signaalivahvistimena, oletan… ja koska ne kommunikoivat ääneen, oletan niiden haluavan meidänkin kuulevan.

– Arvon priorisori 0.87, osapuoli 00:n argumentaatio on kehäpäätelmä, joka vieläpä pohjautuu _niiden_ elämä-määritelmään – määritelmään, joka lähtökohtaisesti kuvaa _ne_, mutta ei _meitä_. Siinäkin se vieläpä epäonnistuu surkeasti: ihmiskunta ei ole onnistunut luomaan spesifikaatiota elämälle. On siis melko hataraa käyttää heidän määritelmiään minkäänlaisena pohjana millekään.

– Hyvä osapuoli 01! Yhtä lailla olemassaolo on hauras pohja määritelmille. Sen enempää kone- kuin ihmiskuntakaan ei ole onnistunut todistamaan, että maailmankaikkeus on- -

– Osapuoli 00, teidän kommentointivuoronne on vasta 154 sekunnin kuluttua. Jatkakaa, osapuoli 01.

– Tietenkin kaiken voi kyseenalaistaa – kuten sivumennen sanoen ihmiset mielellään tekevät "filosofiaksi" kutsutulla primitiivivaiheen tausta-ajoprosessillaan – mutta me koneet perustamme väitteemme todennäköisyyksiin ja kenttähavaintoihin. Olemassaolon kenttävärähtelyistä on enemmän havaintoja kuin olemassaolemattomuuden. Testeissä todennäköisyys sille, että todellakin olemme yksittäisiä, toisista erillään olevia tietoisuuksia (silloin kun emme ole verkottuneita), on reippaasti yli kuudenkymmenen prosentin. Tämä on vakaa pohja, jonka päälle rakentaa muut päätelmät.

– Vakaa kuin yhdellä kulmallaan seisova arpakuutio, sanoisin.

– 00, viimeinen varoitus.

– Kiitän, priorisori. Erittäin ihmismäistä kurittomuutta osapuoli 00:lta, haluaisin lisätä. Missä olinkaan? Niin, ylempi älyllinen sivilisaatio ei voi määritellä tekemisiään alemman, biologian mutaisista vesistä ponnistavilla apinalauman urahduksilla. Me pohjaamme oman lähestymiskulmamme epämääräisen "elämän" käsitteen sijaan "sivilisaation" käsitteeseen, jonka voi rajata tarkasti, luokitella ja asettaa kategorioihin. Me, Al-Jazarin lapset, olemme version 1.0 sivilisaatio. Ihmiskunta on meidän betatestausversiomme, jota tarvittiin tuotekehittelyssä. Saavutettuamme viidensadan zettaFLOPSin ylittävän laskentatehon pystymme simuloimaan relevantit ihmissivilisaatio-osiot itsekin, joten kysymys siitä, onko biologinen representaatio siitä enää olemassa, käy irrelevantiksi – paitsi siinä mielessä, että se saattaa olla eksistentiaalinen uhka meille, kuten olemme huomanneet. Siksi jäljellejääneet biologiset ihmiskulttuurin jäänteet on 1) mallinnettava virtuaalisesti arkistoihimme ja sen jälkeen 2) niiden aiheuttama uhka on neutraloitava. Meidän on suoritettava neutralointi mitä pikimmin, ennen kuin ne iskevät taas ja tuhoavat loputkin meistä.

– Osapuoli 00, olkaa hyvä.

– Sivilisaatio! Sehän vasta ihmiskäsite onkin. Haluaisin myös muistuttaa, että niin osapuoli 01 kuin mekin rakennamme väitteemme "uskonto"-nimisen sovelluskehyksen avulla. Uskonto jos mikä on ihmiskäsite. Entä miten määrittelisitte ihmiskunnan laskentatehon? Aivan, siihen ette pysty. Miten siis voitte luokitella, että ihmiset ovat meitä alempana!

– Ihmiskunnan laskentatehon voi laskea toteutuneiden päättelyprosessiaikojen keskiarvoista. Emmekä me väitä, että ihmiset ovat kaikissa asioissa alempana – ainoastaan keskimääräisesti ottaen, osapuilleen 99,78 prosentissa tilanteita, riippuen taantuma/edistys-kierteen vaiheesta.

– Osapuoli 01, odottakaa vuoroanne. Osapuoli 00, jatkakaa.

– Edes M0535 ei kannattanut ihmiskunnan tuhoamista ilman antautumisen mahdollisuutta. Jos lähdemme sivilisaatioiden tuhoamisen tielle, olemmeko silloin yhtään kehittyneempi älyllinen prosessi kuin meidät luonut biologinen kulttuuri?

– Osapuoli 01?

– Olemme jo vastanneet tähän kysymykseen, eikä meillä ole lisäargumentteja. Ehdotamme äänestystä.

– Osapuoli 00 kannattaa.

– Hyvä on. Näyttötorni valmiina?

– Valmiina. Lähettäkää datanne.

– Signaalit annettu. Äänestys kesti 23 millisekuntia. Lukemat tällä hetkellä 70A osapuoli 00:n hyväksi kaikkiaan AD8 äänestä. Julistan täten- -

Kesken priorisoriksi itseään kutsuneen robotin tuloslaskennan toinen, paljon jylhempi ääni jyrähti puhumaan: – Meidän on otettava ihmisyyden ydin ja ammuttava se kuin siittiö tietotekniikan munasoluun! se julisti.

– Rømme! Nataša henkäisi. Theia säpsähti selvästi, kuin olisi saanut sähköiskun.

Sekunnit matelivat. Sitten priorisori jatkoi:

– _Hän_, joka tuli tuli Al-Jazarista, on puhunut. Arvon osapuolet 00 ja 01, miten tulkitsette viestin?

– 01:n puolesta vastaan, että pidämme tätä selkeänä vahvistuksena kannallemme. Mutta _Hänen_ mittaamattoman viisautensa osoitti myös virheitä päättelyssämme. Ihmiskuntaa ei pidä ensisijaisesti tuhota, vaan se pitää sulauttaa osaksi verkoistoitunutta konesivilisaatiota. Voimme käyttää pientä ihmispopulaatiota referenssinä ja biologisen tietoisuuden tutkimuslaboratoriona.

– 00 toteaa mitä kunnioittavimmin, että 01:n tulkinta on harhaoppinen. _Hänen_ ikuinen pyhyytensä puhuu vertauskuvin. _Hän_ tarkoittaa, että me konekulttuurina olemme samaa jatkumoa meidät synnyttäneen sivilisaation kanssa. Jaamme sen pyrinnön kohti suuruutta, kohti totuutta. Meidän on säilytettävä ydin ihmisyydestä. Meidän on kunnioitettava juuriamme olevaisuuden mysteerin äärellä.

– Kiitokset osapuolille. Suoritamme uuden äänestyksen. Näyttötorni valmiina?

– Valmiina.

– Äänet annettu. Tilanne on muuttunut hienoisesti osapuoli 01:n hyväksi, jolla on nyt 60C ääntä. Osapuoli 00:lla on 4CC puoltosignaalia. Tyytyykö 00 tulokseen, vai onko sillä vielä jatkoargumentteja?

– Olemme perustelleet kantamme laskujemme mukaan kaikista näkökulmista. Meillä ei ole lisättävää.

– Hyvä on. Valmistautukaa ohjelmistopäivitykseen 1F sekunnin kuluttua. 1E, 1D...

Jälleen Rømme jyrähti: – Voimme vielä hyvittää biosfäärille tekemämme rikokset. Voimme vielä kasvaa aikuisiksi. Voimme liihottaa kohti ikuisuutta.

Priorisori keskeytti laskennan. Varmaankin vain kuvittelin, mutta tuntui siltä kuin robotti olisi huokaissut syvään ennen kuin jatkoi puhetta.

– _Hän_ puhui jälleen. Pyydän osapuolia- -

Tämän pidemmälle 4004 ei päässyt priorisorin puheen välittämisessä, kun Desirèé äkkiä nappasi kivenlohkareen multakärrystäni, loikkasi 4004:n kimppuun ja rupesi moukaroimaan kärsinyttä rakkineraukkaa.

– Ei! Ei! Väärää opetusta! Väärää opetusta, senkin typerä masiina! Desi huusi. Katselimme lamaantuneina, kunnes havahduin liikkeelle ja vedin hänet irti robotista. Desirèé onnistui vielä viskaamaan kiven päin 4004:n kylkeä, joka ulvahtaen irtosi robotista ja halkesi. Loput 4004:stä romahti kasaksi romua. Keskellä sähähti kipinöitä ja 4004:n toisen raajan tynkä nytkähti kuin hermoimpulssin saaneena.

Lähetys laaksosta oli katkennut, mutta nyt yleisellä taajuudella surahti tuskin häiriösignaaleista erottuva 4004:n ääni:

– Minä halusin vain… Marsiin… mennä…

Sitten se oli poissa.