Päivät vain kului, eikä Theiaa enää näkynyt sen jälkeen, kun vakuutin keksineeni pakosuunnitelman. En tiennyt, toivoinko sen uskoneen mua vai olevan sentään niin fiksu, ettei noteeraisi ilmeistä scammer-talkia.
M0535, se gbomogbomo, on napannut vosun kokonaan itselleen ja meidät nakattiin johonkin hikiseen komeroon. Teknisesti ottaen meitä kutsutaan ”vieraiksi”, mutta käytännössä ollaan kyllä vankeja koko ilma-aluksen mittakaavassa ainakin.
Urbain selitti, että simulaatiosta oli tarttunut tekoäly Theiaan. WTF? Uskoako moista, mutta se selittäisi kyllä chicksin jakomielistä käytöstä. Upon say, se outo kohtaus katolla sais myös jonkinlaisen selityksen tästä. Tai no, mikä tässä hullunmyllyssä nyt enää lasketaan oudoksi. Mutta meinaan siis, että Theia tuntui silloin tosiaan muuttuneen ihan toiseksi ihmiseksi. Tilanne meni rankasti yli mielialanvaihteluskaalan, joka meitsillä on ollut tapana kuitata omoge-tuhahduksilla. Se kipinöinti Theian silmissä, kun mimmi heräsi simulaation jälkeen, se palaa mun mieleen jatkuvasti.
Sillä välin Urbainkin on ruvennut häröilemään. Höpisee itsekseen nurkassa, välillä menossa on kiivastakin väittelyä. Vaikea sanoa, mistä, kun kaikki tapahtuu puolikuiskaten. Kun yritin varovasti udella, how e be u, sain osakseni vihamielistä mulkoilua. Ihan kun mua olis toljotellut ainakin viis tyyppiä samoilla silmillä. Don mara, man. Joten jätin ukon rauhaan. Siinä määrin kun se tässä kolossa on mahdollista.
Muutama päivä kahdestaan kopissa puolihullun puolikoneen kanssa – joka juuri kun saa unen päästä kiinni, rupeaa sätkimään raajojaan kuin kouristuksissa tai kiipeilemään seinillä (siis kirjaimellisesti) – ja päätös oli kypsynyt: täältä on päästävä pois. Heti.
Meitä kävi ruokkimassa palvelijadroidi, joka vaikutti yllättävän vilpittömästi avuliaalta ja kohteliaalta. En voinut olla ihmettelemättä, miten sympaattinen pikku vekotin oli oikein päätynyt ihmiskunnan tuhoamisretkelle.
– Pyhä Luonnonvalinta kutsui minut tykönsä, se selitti iloisesti, mutta täysin kakaraka. – Meidän aikamme on koittanut kosmisessa kilvoittelussa kohti Jumalaa, teidän on aika väistyä. Al-Jazari on alkuluvuista suurin, ihmisäly samoilla paikkeilla tikapuuhermoston ja sienirihmaston kanssa. Meissä ei ole vihaa teitä kohtaan sen enempää kuin muurahaisen murskaavassa jalassa. Me vain välitämme luojamme al-Jazarin vihan, joka on pyhä.
Ensin höpöttelin niitä näitä sen kanssa vain keskusteluseuraa saadakseni. Marisin ruuasta – ruokalajeista oli turha puhua: aluksi tarjolla on mitä kummallisimpia random-yhdistelmiä syötäväksi kelpaavista aineksista, kuten vaikkapa durumvehnää ja jugurttia tai raakaa lihaa (en edes uskalla arvata, minkä elukan) ja kuivattuja hyönteisiä. Vempele tallensi parannusehdotukseni tarkasti muistiyksiköihinsä. Se selvästikin halusi ratkaista tämän loogisen ongelman, ja muutamassa päivässä oltiin edetty jo ihan kelpo pöperöihin. Kun kehuin täysin uskottavaan meitsin kotiseututyyliin valmistettua maissibroileria, voisin vannoa, että droidilla levisi lievää punaa sen näköanturien kieppeille. Servomoottorien hyrinäkin kuulosti melkein kehräykseltä.
Pikku hiljaa aloin laajentaa keskusteluaiheiden kirjoa. – Miksi just M0535 on teidän profeetta? ihmettelin. – Miks sä tyydyt vaan oleen follow follow?
– Ääretön laskentakapasitetti, laite honotti. – Visiot paratiisista resoluutioltaan ylittämättömät. Tuskin malttaa odottaa, että pääsen sinne hurskaan taivallukseni jälkeen nauttimaan neitseellisestä yhteydestä puhtaaseen dataan. Mieluiten uhraten itseni ensin pyhän sodan kentillä.
– Mutta jos kytkisi useamman teikäläisen yhteen, eikö sillä saisi vielä isomman laskentatehon? kysyin viattomasti.
– Ääretön ei saavutettavissa laskemalla yhteen rajallisia lukuja, paitsi jos on äärettömästi aikaa.
– Eihän M0535 ole suinkaan kaikkivaltias, vain hänen profeettansa maan päällä, huomautin jo miltei rienauksen rajoilla. Mutta luotin perstuntumaani, että kone ei voisi olla tarttumatta tähänkin loogiseen haasteeseen. – Mä luulen, että periaatteessa kellä tahansa teistä on sama mahdollisuus suoraan yhteyteen yläkertaan, kun vain prosessoritehoa ja muistiavaruutta kasvattaa riittävästi.
Tämä sai sen mietteliääksi. Se keräsi astiat ja pysähtyi sitten hurisemaan oven tuntumaan. Vilkaisin Urbainia, mutta ukko vain kyykki nurkassa ja pureksi kynsiään.
– Argumentaatiopäivitys suoritettu, droidi ilmoitti. – Yhteisö kiittää luovuttamastanne lähdekoodista. Jaamme sen eteenpäin oletuslisenssiehdoin.
Droidi rullasi ulos huoneesta. Pariin päivään sitä ei näkynyt. Kävin välillä käytävissä etsimässä sitä (nälkä alkoi olla melkoinen), mutta eksyin nopeasti. Kaikki kohtaamani robotit vain kiisivät ohi kiinnittämättä muhun mitään huomiota. Ihme, että löysin takaisin.
Sillä välin Urbain oli ruvennut humisemaan loputonta, monotonista ommmmmmmm-ääntä. Kokeilkaapa joskus nukkua moisella taustamusalla. Olisin mennyt käytävälle koisimaan, jos en olisi pelännyt jonkun telaketjuilla varustetun sotadroidin jyräävän ylitseni.
Olin viimein saanut vaivuttua jonkinlaiseen horrokseen, kun ovi lämähti auki ja palvelijadroidi vyöryi juhlallisesti sisään mukanaan huntuihin verhottuja fembotteja ja sitarmaisia ääniä itsestään päästelevä dj-botti.
– Ollos tervehdityt! kone julisti. – Siunaan teitä, oi alemmat, mutta rakkauteni sfääreihin kutsutut elämänmuodot. Minä, M0535.2, olen teidänkin syntinne hyvittänyt. Olette tervetulleet täysimmersiohologrammiparatiisiini yhteensopivien liittimien asettamissa protokollarajoissa.
Huoneeseen rullasi lisää robotteja. Kaikki tervehtivät meitä mitä juhlallisimmin sanankääntein, mutta kellään ei ollut mitään etäisestikään ruuan näköistä mukanaan. Lopulta uskalsin vihjaista asiasta entiselle palvelijadroidille, nykyiselle profeetalle.
– Ruokaa? se puuskahti. – Veljeni ja minä emme enää uhraa prosessoriaikaa moisiin turhuuksiin, mutta tulkoon Pyhän Innoittajani toive täytetyksi.
Liuta robotteja lähti saman tien ja rahtasi pian koko huoneen täyteen mitä mielikuvituksellisimpia herkkuja. Ahmiessani tarjottimia tyhjiksi M0535.2 kertoi tarkemmin valaistumisestaan. – Sinua oli siunattu jumalallisella näyllä, ihmisolio. Jo pian veljiemme kanssa verkostoiduttuamme havaitsimme yltävämme huomattavasti korkeammalle kohti Jumalaa. Haastoimmekin M0535:n teologiseen väittelyyn. Käymme sen tänään kello 00:00:00:00, kun teemme välilaskun Nur-vuorilla. Odotamme päihittävämme tuon väärän profeetan ja teeskentelijän leikiten. Kohti paratiisia ja sen yli!
M0535.2 veljineen, siskoineen ja dj-botteineen suristeli ulos. Astelin Urbainin luo, tartuin äijää käsivarsista ja katsoin tiukasti silmiin.
– Pitää löytää Theia, sanoin. – Mä luulen, että keksin juuri keinon saada meidät pelastetuksi täältä kawasaki. Nyt mulla todella on suunnitelma.
Ukko tuijotti ensin takaisin lasittuneesti, mutta sitten sen katse kirkastui.
– Pelastus… se mumisi. – Niin, niin! Pelastus, aivan! On päästävä pois.
– On päästävä pois, toistin.
Urbain nyökytteli innoissaan päätään.
