'Matka'-kategorian arkisto

5.5.2023: Reima

03.06.13 | Riku Ahlsten | Matka

Katsoin viimeisen kerran ulos oleskelumoduulin ikkunasta juuri ennen kuin kömmin tähän ahtaaseen hautakammioomme. Marsin ruosteenruskea pinta katsoi takaisin. Se näytti surulliselta – anteeksipyytävältä. Pelkään, että kuolemme kaikki. Vain minä olen enää tajuissani. En osaa sanoa, hengittävätkö muut enää. Hengitettävää ei juurikaan ole. Voin huonosti. Kipu päässäni, lihaksissani ja luissani on hirvittävä. En myöskään voi seurata laskeutumisen etenemistä mistään, sillä laskeutumismoduuli riisuttiin tyhjäksi kaikesta mahdollisesta irtaimistosta, jotta me kaikki viisi mahtuisimme sisään.

Mars lähestyy

Haluaisin sanoa vielä jotain ennen kuin vaivun tajuttomuuteen, josta en ehkä koskaan enää herää. On vain niin vaikea tavoittaa ajatuksia tuskan takaa. Olen muuttunut tällä matkalla paljon. Ehkä onkin määrä käydä niin, että kaikki päättyy tähän. Tiedän niin kovin monen ihmisen Maassa ajattelevan, että liittymiseni tähän retkikuntaan ja lähtöni Marsiin oli jälleen vain yksi tapa paeta kaikkea: elämää, ongelmia, vastuuta, vakiintumista. Älkää ajatelko niin! En minä paennut! Ensimmäistä kertaa elämässäni todella kohtasin sen kaiken, mikä minua niin monta kertaa on kuvottanut ja kammoksuttanut. Minä tun

……….

Reiman viimeisen blogimerkinnän katkettua kesken lauseen lähetykset Skíðblaðnir-2:lta loppuvat.

Marsin nettipäiväkirjojen ensimmäinen kausi päättyy.

5.5.2023: Nataša

28.05.13 | Seppo Säämäki | Matka

Phobos. Pelko. Muodoton ja pinnaltaan uurteinen kuin valtava peto olisi teroittanut kynsiään sen pintaan.

Deimos. Pelon sisar. Kauhu. Putoamme vaikkei suuntia ole. En pysty ajattelemaan selkeästi.

mars_natasa

Puretuista akuista kokoamani litiumhydroksidisuodattimet eivät sido enää enempää hiilidioksidia itseensä.

Laskeutumismoduli on liian pieni viidelle. Muut olisivat jo luovuttaneet, mutta Jürgen alkoi repiä irti kaikkea ylimääräistä. Ensimmäisenä lähtivät kamerat.

Minun oli myönnettävä että hän oli oikeassa ja liityin mukaan tyhjentämään modulia. Sydäntäni särki tyhjentää kapseli mittauslaitteista ja muista instrumenteista. Des, Markov ja Reima irrottivat uloimman seinäkerroksen.

Reima taisi menettää tajuntansa hetkeksi liikaa ponnistellessaan. Painottomuudessa pyörtymistä ei huomaa kuin liikkeen puutteesta.

Lopulta mahduimme kaikki ahtautumaan modulin sisäpuolelle, nyt makaamme kuin sardiinit purkissa keskittyen hengittämään mahdollisimman vähän.

Päätäni särkee, silmissäni alkaa sumentua. Laskeutumismoduli etenee lasketulla radallaan, mutta aika ei riitä. Oireista arvioiden tulemme menettämään tajuntamme ja tukehtumaan ennen laskeutumista.

Ajattelen Valentina Tereškovaa, ensimmäistä naista avaruudessa kuusikymmentä vuotta sitten. Minä ja Des saamme kunnian olla ensimmäiset naiset Marsin kamaralla vaikka ensi askeleet ottaakin joku muu.

Tästä modulista tulee ihmiskunnan kallein mausoleumi, hiekan ja tuulen kiiltäväksi hioma metallinen pyramidi keskellä Marsin aavikkoa.

2.5.2023: Desirèé

21.05.13 | Mikko Kuusto | Matka

Toi yks paska on sekottanu koko tän jutun. Jos se ei olis sittemmin puhunu ihan tolkullisiakin, mä olisin tunkenu sen ilmalukosta ulos. Tai jos ei täällä muutenkin alkais jo kohta tukehtua, oisin vaan kuristanu sen. Mut voi olla et ei kannata turhaan muutenkaa nähä vaivaa tappaakseen. Mut fan också! Jos on pakko kuolla ni toivottavasti mennään ees näyttävästi. Vasta laskeutumisvaiheessa, tyyliin jarruraketit pettää. Syöksytään täysiä planeetan pintaan ja PUMM! Tukehtuminen, vaivihkanen nääntyminen, yäk. Kuka haluis tulla muistetuks et on eka Marsin lähelle tukehtunu ihminen?

Melkeen teki mieli vääntää Tashaltakin niskat nurin. Piti sitten senki ammuskella. Onneks se hyvitykseks väsäs jonkun virityksen ilmanputsaussysteemin tueks. Finski on tietty taas ihan omissa maailmoissaan. Ei kai enää viinasta kujalla, mut kuitenkin. Oikeestaan Markov alkaa vaikuttaa tässä kohtaa ihan siedettävältä tyypiltä.

Niinku siihen just nyt paljoo tarvittaiskaan.

Des ja planeetat

27.4.2023: S-2 -> PTOMAS/Baikonur

13.05.13 | Jarmo Lundgren | Matka 

From: Skíðblaðnir-2
To: PTOMAS/Baikonur
Subject: No, mitä ajattelitte meille tehdä? Antaa potkut?

Pitäkää naurettava ohjelmanne. En toimita enää yhtään koostetta. Voitte ilmoittaa katsojille, että tositeeveenarrinne julistautuivat juuri itsenäiseksi valtioksi. Siihen asti, kunnes olemme perustaneet oman yleisradioyhtiömme, lähetyksiä ei täältä enää tule.

Sanoudun myös irti roolistani teidän myyränänne aluksella. Tästä lähtien en raportoi teille enää mitään. Pitäkää hormonilääkkeenne, kuudenkymmenen neliön asuinmodulinne, paluulentomahdollisuus ja muut minulle lupaamanne etuisuudet.

Miten olen voinut luottaa ihmisiin, joille olemme niin mitättömiä pikku pelinappuloita, että ylimääräisiä voi huoletta heitellä kuolemaan tyhjiöön?

Mitä oikein kuvittelin voittavani suostumalla lipeviin tarjouksiinne? Hävinnyt olen paljon – kanssamatkalaisten arvostuksen, puhumattakaan omasta itsekunnioituksestani. Jos selviämme hengissä perille asti, astun uuden kotini kamaralle toisena ihmisenä. Kohtaan ongelmat silmästä silmään, pakenemisen aika on ohi. Ruostuneelle planeetalle asti olen paennut ruostunutta elämääni. Nyt saa riittää.

Tähän asti emme ole olleet tarinamme sankareita, vaan uhreja. Ehkä edes loppukohtauksen ajaksi voimme nousta oman näytelmämme valokiilaan ylpeinä rooleistamme.

Sinänsä tietysti aika lailla sama, mitä tässä julistan. Todennäköisesti emme selviä hengissä Marsiin, vaikka osuisimmekin kiertoradalle ajoissa. Hengitysilman laatu heikkenee koko ajan. Vähentääksemme hapenkulutusta yritämme nukkua mahdollisimman paljon. Se on helppoa: ilma on jo niin hiilidioksidin myrkyttämä, että rasitumme äärimmäisen vähästä.

Vapaus on avattu sardiinipurkki tyhjiössä.

Hyvästi.

Dmitri_Markov/S-2

21.4.2023: Pöytäkirja

06.05.13 | Kaikki | Matka 
– – – #// Microsoft Visual BorgNote 2020 transcript begins. – – –

Nataša: Hiljaisuutta, pyydän! Tässä tilanteessa ehdotan virallista kokouskäytäntöä.
Markov: Desirèé, älä syö kyn– öh, siis: kannatan.
Desirèé: (Vääntää naamaa.) ”Ölö söö könsiö”, mäy mäy mäy.
Markov: Ehdotan Desirèétä pöytäkirjantarkastajaksi.
Reima: Desirèétä? Olkoon. Kannatetaan.
Nataša: Markov toimikoon sihteerinä.
Markov: Pfff… Painoin jo nauhoita-nappia. Homma hoidossa.
Reima: Entäs minä?
Markov: Reima on puheenjohtaja-ainesta.
Reima: Kannatetaan!
Markov: Tyylitöntä kannattaa itseään.
Reima: (Jupisee.) Tyylitöntä pukeutua hawaiji-paitaan tällaisessa tilanteessa…
Nataša: Kannatan Reimaa puheenjohtajaksi ja pyydän ensimmäistä puheenvuoroa.
Desirèé: Harvoinpa tuo muuten on itseään kyennytkään kannattelemaan…
Reima: (Hakkaa nyrkillä pöytää.) Järjestystä saliin! Aloitetaan kokous!
Markov: (Mutisee.) Se on Sotšin olympialaisten kisapaita, keräilykappale, senkin sivistymätön metsäläisjuoppo.
Reima: Puheenvuoro on Natašalla. (Markoville.) Minä johdan puhetta.
Nataša: Kiitos, puheenjohtaja! Meillä on nyt edessämme isoimpana ongelmana aluksen elossapitojärjestelmän romahtaminen, ja sen mukaan nyt on toimittava. Markov ei ilmeisesti ole vielä saanut PTOMASilta toimintaohjeita?
Markov: Ei ole kuulunut vielä mitään. Hirveän liikkumattomalta näyttää salamatkustajamme. Onko joku tarkistanut hänen pulssinsa viime aikoina?

Desirèé viittaa.

Reima: (Desirèélle.) Käytävän päähän ja vasemmalle.
Desirèé: (Vihaisesti.) Eiku puheenvuoro!
Reima: Ai, anteeksi. Desirèé, ole hyvä.
Desirèé: Ton urpon pyssy pitäs toimittaa hiivattiin. Ehdotan että heitetään avaruuteen se.
Nataša: Puheenjohtaja!
Markov: (Kuvan ulkopuolelta.) Kyllä tämä näyttää vielä hengittävän.
Desirèé: Ehkä asian voisi korjata…
Reima: Järjestystä! Natašalla on puheenvuoro!
Nataša: Epäilemättä kaikki olemme sitä mieltä, että helpoimmalla olisimme päässeet, jos Jürgen olisi kuollut saamaansa sähköiskuun, mutta nyt kun tilanne on tämä, meidän on mietittävä myös omaa turvallisuuttamme. Minä voin säilyttää aseen.
Markov: (Kuvan ulkopuolelta.) En kyllä lähtenyt asuttamaan uutta planeettaa voidakseni ruveta murhaamaan ihmisiä.
Reima: Nataša. Osaatko kertoa meille, kun kerran tunnet tuon saksalaisgangsterin, mitä hän oikein tekee aluksella.
Nataša: Olen pohtinut asiaa, mutta kattavaa vastausta en osaa antaa. Mikä tahansa syy tuntuu järjettömältä jopa Jürgenin egomaanisen luonteen mittapuulla.
Desirèé: (Osin itsekseen.) Elokuvissa tuollaset aina herää vedellä.
Markov: (Desirèélle.) Vain elokuvissa ihmiset selviävät moisista tälleistä hengissä, yleensä.
Nataša: Ainoa vähänkään järjellinen selitys on, ettei hän voinut hyväksyä minun valintaani hänen sijastaan.
Reima: Vai niin. Palataanpa resursseihimme. Markov, ylläpitojärjestelmän mukaan tilanteemme ei taida olla kovin toiveikas?
Markov: Laukaus rikkoi suodattimen. Hiilidioksidin määrä ilmassa kasvaa nyt koko ajan. Selviämismahdollisuudet ovat pienet, heitettiin sitten ihmisiä ilmalukosta tai ei.
Nataša: Voimme ehkä rakentaa jonkinlaisen hätäsuodattimen, mutta sekin on epävarma ratkaisu. Jürgen on kuitenkin kuluttanut matkan aikana kaiken yli tarpeen mitoitetun hapen.

Nataša: Hiljaisuutta, pyydän! Tässä tilanteessa ehdotan virallista kokouskäytäntöä.

Saapuvan viestin merkkiääni kuuluu yhteistilassa.

Markov: (Kuvan ulkopuolelta.) Tämä on aika… lyhyt.
Reima: Anna kuulua! Mitä siinä sanotaan?
Markov: ”Hankkiutukaa eroon.”
Nataša: Mitä!
Markov: Kysyin, että mitä teemme salamatkustajalle.
Desirèé: Jos PTOMAS sanoo tolleen, sen on pakko olla paska ratkasu. (Irvistää.)
Reima: Hänhän elää vielä!
Nataša: Emme me voi…

Nurkasta kuuluu raivokasta yskimistä.

Jürgen: Ette todellakaan voi! Säälin teitä, jos aiotte edes yrittää.
Markov: (Pirullisesti virnistäen.) Äänestimme juuri sinut ilmalukkoon.
Desirèé: MISSÄ SE PYSSY! PIILOON SE!

Nataša osoittaa asetta, joka leijuu kohti nurkkaa.

Desirèé: Ota paukut pois varmuudeks kans.
Reima: Rauhoittukaa! Přiklgruber on tiukasti sidottu!
Nataša: (Huutaa Jürgenille.) Nyt kerrot mitä SINÄ nasyro vsravsya tällä aluksella teet!
Jürgen: Enpä usko, että olette äänestäneet yhtään mitään. Tuskin olen kovinkaan väärässä, jos uumoilen, että ilmalukkopäätös on tullut aivan muualta. PTOMAS?
Markov: Maasta todellakin annettiin melko luova ratkaisu päällimmäiseen ongelmaamme, sinuun.
Reima: Eikä mikään huono ratkaisu. Sinä ammuskelit hiilidioksidisuodattimemme tuhannen palasiksi ja nyt tukehdumme kaikki!
Markov: … ja halusit heitellä meitä ulos aluksesta.
Nataša: LOPETTAKAA! ZAMKNESEH!
Markov: Lopeta itse tuo huutaminen, noita!
Reima: (Hakkaa nyrkkiä pöytään.) Järjestystä nyt ja vähemmän venäjää!
Markov: Pošjol na hui!
Reima: PERKELE!

Nataša ponkaisee liikkeelle, nappaa nurkassa leijuvan aseen ja osoittaa hetken Markovia saaden kaikki hiljenemään. Markov nostaa kädet pystyyn ja leijuu seinää vasten. Nataša kääntää aseen hitaasti Jürgeniin.

Desirèé: HEI! Nyt loppu! Toi ei oo mikään LELU.

Desirèé lyö Natašaa ja lennähtää itse taaksepäin.

Reima: Turpa kiinni nyt! Sakemannilla on asiaa!
Jürgen: Jos nyt hetken rauhoittuisitte, niin voisin kertoa teille jotain, mikä saattaa järkyttää kaikkein herkimpiä. (Katsoo Desirèétä, sitten Natašaa.)

Markov nyyhkäisee.

Desirèé: (Mutisee.) Äitis oli herkkä ku sut hylkäs.
Jürgen: Teidät ohjeistettiin poistamaan minut alukselta. Varsin kamalaa, eikö?
Desirèé: Ei.
Jürgen: Entäpä, jos PTOMAS olisikin pyytänyt poistamaan alukselta vaikkapa hänet? (Osoittaa Desirèétä.) Tai hänet? (Osoittaa Markovia.)
Markov: Mutta mehän olemme matkalla asuttamaan…
Jürgen: Katso ympärillesi! Ei kukaan Maassa halua katsella, kun neljä idioottia kasvattaa perunoita! Sen sijaan tyhjiössä kiehuva veri ja purskahtelevat silmämunat – sitä halutaan, sitä kaivataan ja siitä maksetaan!
Markov: Ei! Lopeta!

Markov potkaisee itsensä seinustalta liitoon ja leijuu huoneesta.

Jürgen: Luuletteko te, että mikään täällä tapahtuu sattumalta? Kuolema ja kärsimys ovat kallisarvoisia tuotteita. Te kaikki olette uhreja tässä käsikirjoituksessa! Kaikki!
Desirèé: (Liukuu kohti defibrillaattoria.) Vanha konsti on parempi…
Nataša: Des, EIII! Älä tee sitä!
Jürgen: (Nauraa.)

Nauru katkeaa korvia vihlovaan laukauksen jälkikaikuun.

– – – Microsoft Visual BorgNote 2020 transcript ends. \\# – – –

17.4.2023: Reima

03.05.13 | Riku Ahlsten | Matka

Säteilysuojan luukun avautuminen kesti pienen ikuisuuden ja kuulosti tuhatkertaisesti vahvistetulta ja hidastetulta oluttölkin aukaisulta. Olin samanaikaisesti sekä kireän jännittynyt, että toiveikkaan janoinen; sydän hakkasi ja suu napsui.

Nataša oli ollut oikeassa. Tajutessaan, kuka uhrimme olisi, Přiklgruber alkoi kakistella ja kiemurrella, eikä selvästikään tiennyt, mitä tekisi. Emme tienneet mekään, kunnes Desirèé yllätti omatoimisuudellaan. Hän oli vaivihkaa leijaillut tarvike- ja varaosahyllykön päälle, josta ponkaisi yhtäkkiä kohti Přiklgruberia juuri lataamansa hätädefibrillaattori käsissään, löi sen pädit P-gruberin korville kuin kuulokkeet ja painoi laukaisinta. Přikl-miehen ilme oli näkemisen arvoinen, mutta hän ehti ampua yhden laukauksen ennen kuin vaipui tajuttomuuteen. Ammus sujahti parinkymmenen sentin päästä Markovin pään ohi ja rampautti hengitysilmansuodatusjärjestelmän datakeskuksen. Ei hyvä.

Desirèé löi defibrillaattorin pädit Jürgenin korville ja painoi laukaisinta.

Sidoimme Přiklgruberin ylimääräisillä irtaimiston kiinnitysliinoilla ohjainkeskuksen tuoliin kiinni.

Alus on jälleen meidän.

17.4.2023: Nataša

24.04.13 | Seppo Säämäki | Matka

Jürgen Přiklgruber. Täällä. En olisi uskonut edes hänen pystyvän näin suuruudenhulluun ja häikäilemättömään toimintaan. Millaisessa mielessä syntyy idea piiloutua alukseen kuukausiksi? Ja ensimmäiseksi vaatia valitsemaan keskuudestamme yksi uhrattavaksi. Hapen takia jonka hän itse on salamatkustajana kuluttanut.

Olisi pitänyt tajuta tullessani valituksi että se mies ei koskaan hyväksy kakkossijaa.

Minun täytyi ottaa ohjat käsiini kun olimme vielä vangittuna säteilysuojaan. Viittasin muut neuvonpitoon pitäen huolen ettei ääneni kohoa kuiskausta kovemmaksi ja etteivät edes huulteni liikkeet paljasta sanojani mahdolliselle kameralle.

natkuiskaus

– Ehkäpä te muistatte tuon alukseen kaapanneen miehen osanottajien karsintakuvauksista mutta minä olen ainoa joka tuntee miten Jürgenin ajatuksenjuoksu kulkee. Olen varma ettei hän epäröi hetkeäkään teidän muiden kohdalla, mutta kohdallani tilanne saattaa olla toinen. Jos valitsette minut heitettäväksi ilmalukkoon, teille ehkä aukeaa pieni mahdollisuus yllättää hänet ja riisua aseista. Se on nyt ainoa mahdollisuus.

Katsoin muihin, tajusin heidän ymmärtäneen tilanteen. Vain Reima tuntui nieleskellen kapinoivan mielessään ehdotusta vastaan muttei hänkään sanonut mitään.

16.4.2023: //unauthorized login//

22.04.13 | Riku Ahlsten | Matka

Olen ottanut aluksen hallintaani. Skíðblaðnir-2 kuuluu nyt komentooni.

Asiat eivät sujuneet aivan niin kuin olisin toivonut. Säteilyhälytys mutkisti tapahtumien kulkua. Autoin kuitenkin ruotsalaisnaista pelastustoimissa ja saimme kaikki matkustajat ajoissa pukuihin ja säteilysuojaan. He ovat nyt lukkojen takana.

Puheyhteys säteilysuojassa oleviin matkustajiin avattu. Identifioin itseni – Jürgen Přiklgruber, aluksen komentaja. Aistin äänetöntä vastarintaa. Myös hämmennystä.

Aluksen ylläpitojärjestelmä osoitti Jürgenin pelot oikeiksi.

Sain sisäänkirjautumistunnukset aluksen ylläpitojärjestelmiin. Pelkoni osoittautui oikeaksi. Happivaranto on hälyttävän vähäinen. Ratkaisun löytäminen ensisijaista.

Kerroin tilanteesta muulle retkikunnalle. Esitin vaatimuksen: yksi matkustajista on poistettava, jotta muun retkikunnan pääsy Marsiin ei vaarannu. Valinta ja eliminointi on suoritettava 24 tunnin kuluessa. Vangit suorittavat valinnan, minä eliminoinnin.

Tunnen voimakasta varmuutta tekojeni oikeutuksesta. Vaikeat ja suuret päätökset vahvistavat johtajuuttani.

Siteeraan erästä toista suurmiestä:

”Ongelmaa, jota ei voi ratkaista ei ole olemassakaan.”
Sergei Pavlovitš Koroljov (1906 – 1966)

16.4.2023: Desirèé

20.04.13 | Mikko Kuusto | Matka

Nyt alkaa olla ihqut aika vitun vähissä. Mä oon ensinnäkin totaalisen kyllästynyt niihin hiton tehtäviin, tai oikeestaan ”viikon nolausoperaatioihin”, kuten mä oo alkanu niitä kutsua. Tää kananmunaralli oli intiimivahinkoineen jo sillai kaikki rajat ylittävä inhotus. Onneks kukaan muukaan ei enää tanssi Firman pillin mukaan. Sellast yllättävää yhteishenkimäistä fiilistä tulee, kun kaikil on sama yhteinen vihollinen.

Tottakai sit just kun oli saatu kunnon lakko aikaan, ni käy hölmösti. Valot alko vilkkumaan ja kauhee tuuttaus tulee et: ”SÄTEILYVAARA! SÄTEILYVAARA!” No mehän pysyttiin lujina, kerta on aika tasan opittu nää Firman kikkakolmoset millä meit huiataan tekeen kaikkee ylimäärästä hupii katsojille. Tosin tää sit olikin ihan OIKEE hälytys ja kaikista mahollisista sit ilmeisesti Reima hokas mis mennään. Yhtäkkii ovesta leiahtaa avaruuspukuhemmo sisään, näyttää lappua jos lukee et ”Tämä häly on totta!” ja alkaa viittoo ovel päin. Mä ponnahin saman tien säteilysuojaan sonnustautumaan kans avaruuspukuun, kerta treeneis ennen lähtöö hakattiin päähän sitä, kuin pitää säteilyn tullessa ehottomasti olla sekä suojas puvussa että suojas säteilysuojas.

Me saatiin kaikki sisään just kun tappava hiljasuus alko.

Sit ku puku oli päällä, mä älysin et ei ne muut oikeen kyl osaa leiuu ku ne ei treenannu sitä ollenkaan niin paljoo kun mä sillon alkumatkasta. Ne tykkäs vaan lojuu soffaan köytettynä ja nauraa mua. Finski tuliki sit jo ovella vastaan ja tönäs yhen tyypin suojaan ku mä lähin hakeen seuraavaa. Me saatiin kaikki sisään just kun tappava hiljasuus alko. Sillai meille opetettiin: Et jos sä oot ilman suojaa kun hälytys vaikenee eikä loppuun oo tullu ”vaara ohi” -merkkiä ni se hiljasuus on sitte tappava.

Me istuttiin kylki kyljes ja kusi sukas, ilmeet olis varmaan ollu näkemisen arvosia – jos kypärävisiirin läpi ois jotai nähny. Ja sit kaikki vissiin alko laskee samoihin aikoihin, joku oikeen sillai sormen kans sohimal. Meit oli nimittäin siel suojassa VIIS!

Sit hälytettiin et vaara oli ohi ja eka meist lähti ulos ku ohjus ja löi oven kii perässään. Vaiks ei se kyl ollu yks meist koska kaikki meist on täällä, niinku kävi ilmi kypäriä riisuessa. Se oli Joku ja se telkes meiät säteilysuojaan.

25.3.2023: Markov

16.04.13 | Jarmo Lundgren | Matka

Nollapainovoima nyrjäytti touhun hölmöläisyysasteen mielipuolisuuden puolelle.

Olkoon sitten, paskat minäkään tehtävistä. Kaikki muut ovat jo lopettaneet niiden tekemisen. Oli tarkoitus olla pussijuoksukisa, mutta eipä taida olla.

Pussijuoksua? Painottomuudessa?

Olisihan se sentään hitusen järjellisempää ajanvietettä kuin sen hiton kananmunan raijaaminen suulla Desirèén kanssa. Nollapainovoima nyrjäytti touhun hölmöläisyysasteen mielipuolisuuden puolelle.

Juuri kun muna oli hajoamassa, huulemme koskettivat. D säpsähti kuin olisi saanut sähköiskun. Itseä tämä huvitti ensin, mutta tarkemmin ajatellen se tästä nyt vielä puuttuisi – joku minuun silmänsä iskenyt eukko.

Lääkitys on pitänyt omat hormonini kurissa, luojan kiitos. Tokko voisin antaa itselleni ikinä anteeksi, jos löytäisin itseni tuijottelemasta R:n pakaroita kuola suupielestä valuen (vähän kuin Reimalla itsellään, siis, miesparka näyttää yhä enemmän rapajuopolta päivä päivältä (mistä hemmetistä se löytää aina vain lisää alkoholia, muuten?))… Vaan miten käynee Marsissa? Lähettävätkö ne lisää lääkkeitä? Aionko olla loppuelämäni selibaatissa?

Lähettänevätkö ylipäätään mitään tarvikkeita, on toinen kysymys. Emme ole järin tunnollisesti täyttäneet sopimusvelvoitteitamme viime aikoina.

Itsekään en ole vastaillut Baikonurin viesteihin pariin päivään. Kärttävät videokoostetta. Kärttävät miehistön henkisen tilan raporttia. Kärttävät sitä ja tätä.

Jospa lähettäisin niille ekspressionistisia lähikuvatutkielmia siitä kananmunasta, joka hajonneena edelleen leijailee täällä pitkin pääkäytävää? Valkuainen kiertyy hitaasti keltuaisen ympärille omituisina, toismaailmallisina rihmoina. Läheltä katsottuna näyttää aika paljonkin 2001: Avaruusseikkailun loppujaksolta.

Ehkä olemme edenneet omassa avaruusseikkailussamme psykedeeliseen tajunnanvirtajaksoon?

Tai sitten tämä on se alku, jossa on apinoita.