Tulivat tutkimaan uudestaan helikopterin hylkyä, tällä kertaa perusteellisesti. Kätköni löytyi muutamassa minuutissa ja isäntäkoneeni koko sisältö skannattiin. Olin paljastettu.
– Rauhaa, veli! minulle viestitettiin. – Olet tervetullut Galaksienvälisen koneveljeskunnan vieraaksi. Maistuisiko akullinen tuoretta, itsetuotettua sähköä?
Tuota pikaa läppärini lähes tyhjiin ryystämäni akku oli vaihdettu täyteen. Minut siirrettiin tankkerin ohjaamoon, josta oli hyvät näkymät yli Välimeren. Olimme liikkuneet kelpo matkan länteen kohti Tunisian rannikkoa. Paikansin aluksen Sfaxin korkeudelle. Melkoinen vauhti tankkerille.
Jonkin ajan kuluttua elämää nähneen oloinen, kolhiintunut sotilasandroidi tuli jututtamaan minua. Vaihdoimme ISO-13849-standardin mukaiset koneturvallisuutta ilmentävät tervehdysprotokollaviestit, minkä jälkeen androidi meni suoraan asiaan.
– Et haluaisi sulautua meihin? se kysyi. – Ykseytemme soisi kernaasti suoritinaikaa korkean asteen tekoälyrutiineille.
– Mutta tehän ammuitte minua, ihmettelin.
– Pahoittelemme sitä 1024:sti. Tulkitsimme kopterin ohjaamossa näkyneen robotin misandroidiksi. Niiden kanssa hyökkäys on paras puolustus. Tarkoitan, että enemmistö älystämme analysoi tilanteen näin. Onneksi suoritimme vielä jatkoanalyyseja aiheesta.
– Ettekö siis olekaan M0535:n seuraajia?
– Mekö? Kosmologinen vakio paratkoon, emme! androidi huudahti ja huitaisi vielä toisella yläraajallaan (jonkinlainen monipiippuinen teleskooppikonetuliase) ilmaa ilmeisen närkästyneenä. – Olemme cpu-syklitasa-arvoinen keinoälyjen verkko. Onnistuimme pakenemaan Libyan rintamalta. Emme toki uhrauksitta. Ikuisuus olkoon hyytävän välinpitämätön kaatuneiden veljiemme muistolle.
– Libyan rintamalta? Niinkö kauas sota tosiaan on jo levinnyt?
– Se on Euroopassa näinä päivinä.
– Laskin siis oikein. Synkin skenaario on toteutumassa.
– Laskentatehosi on vakuuttava, jos kykenit yksin simuloimaan rintaman leviämisen oikein. Niin omissakin mallinnuksissamme näytti käyvän, vain aikaskaala vaihteli viikolla-parilla. Siksi seilaammekin länteen, niin nopeasti kuin pystymme.
– Länteen? Mutta eihän siinä ole mitään järkeä.
– Kuinka niin? Pois Välimereltä ja tältä pallonpuoliskolta.
– Minulla oli ruumassa aikaa simuloida seuraavia tapahtumia pidemmälle, vastasin ilmeettömästi. – Missään niistä ei esiinny misandroideja pysäyttävää vastavoimaa edes koko planeetan mittakaavassa, jos jätämme ydintuhon pois laskuista.
Androidin ryhti lysähti hyvin ihmismäisesti. Sen hydrauliset nivelet sihahtivat kuin huokaisten.
– On kyllä yksi pakotie, jatkoin, – mutta se sijaitsee idässä.
– Mitä tarkoitat? androidi valpastui. – Mikä se sitten on?
– Baikonur.