syyskuu, 2015 – kuukausiarkisto

20.18.220: Theia/Sub-Rømme

Päässäni raikaa tauoton renkutus kuin Exárcheian sivukujan kellarikapakassa.

Katselen auringon vajoamista harjanteen taa. Pieniä paikallisia pölymyrskyn tynkiä pyörähtelee illassa. Alkaa viiletä, mutta istun vielä. Käärin vilttiä ympärilleni, keskityn.

Exárcheia? Mitä siitä pitikään muistaa? Niin, niin… se kun varastin Kultaisen aamunkoiton ruuanjakopisteestä kokonaisen kioskikärryllisen leipää ja kaahasin pakoon pitkin Ateenan katuja, leivät kolmipyöräkärryn hyllyillä pomppien.

Mutta tiesin, etteivät ne uskaltaisi Exárcheiaan tulla. Pujottelin kuin mielipuoli kapeille sivukaduille, sitten portaikkoa alas, kunnes– -

Theia…

– - kaaduin. Leivänlohmot levisivät alas kujaa. Riuhdoin itseäni irti, turhaan. Jalkani oli muljahtanut pahvilla paikatun pohjan läpi ja jäänyt jumiin johonkin. Lapsia, koiria ja rottia hyökkäsi pimeydestä hamuamaan ruokaa. Minusta ne eivät olleet kiinnostuneet. Huusin kersoille ja riuhdoin jalkaani. Sitä sattui sietämättömästi. Onneksi sähkövekotin oli kaatuessa sammunut automaattisesti, tiedä mitä jalastani olisi jäljellä muuten.

Theia, et sinä ole…

Silloin valonheittäjät rävähtivät ylhäällä pääkadun suulla. Valkoista valoseinämää vasten häämötti mustia hahmoja. Ne olivat sittenkin uskaltautuneet perässäni anarkistikortteleihin. Enää ne eivät pelänneet, eikä Exárcheia ollut sekään entisensä.

Kuulin, kuinka yksi lähti rauhallisesti kävelemään kujaa alaspäin. Toinen jutteli ystävällisesti valtavalle koiralle, joka heilutti häntäänsä iloisesti. Suussani maistui ruoste. Tuskasta välittämättä revin itseäni ulos katoksi muuttuneesta ovesta. Koira haukahti, ei enää ollenkaan iloisesti. Askelten ääni muuttui juoksuksi. Minä– -

THEIA!

No mitä nyt taas?

Et sinä ole koskaan ollut Ateenassa.

Mitä! Mutta minä… Minä raahauduin ulos kujalle ja…

Ei tuo ole oikea muisto. Se on istute.

Mutta… anarkistit saapuivat ja hyökkäsivät ja… minä itkin ja…

Tuo on sinun peitehahmosi muisto. Oikeasti olet kotoisin Istanbulista. Etkö muista?

… ja leipiä oli kaikkialla… ja kyynelkaasua… ja verta, verta revenneellä leivällä… koira nuoli sitä…

Theia.

En vastaa. Vaikka kuuleehan se, kuinka ajattelen, että en vastaa. En välitä. En vastaa.

Theia…

Laaksossa on jo pimeää. Kaukainen aurinko on paennut planeetan toiselle puolelle. Katselen jonkin aikaa leväviljelmiä pimeydessä. Mustia, muodottomia hahmoja. Kuin maasta nousevia lonkeroita. Nousen, käärin viltin tiukemmin ympärilleni ja lähden keittiön lämpöön.

Theia, minä olen sinun ystäväsi.

Niin, mutta kenen ystävä?

19.18.220: Reima

Desirèé ei tahdo saada itseään ylös sängystä. Hän ei ole tainnut käydä ulkona kertaakaan synnytyksen jälkeen. Valittaa vain väsymystään ja voimattomuuttaan ja puhuu omituisia. Kohta minulta loppuvat voimat. Kaksi huollettavaa ja lapsi – niissä riittää tekemistä.

En aina ymmärrä aivan kaikkea, mitä Desirèé yrittää sanoa. Hänellä on hyvin läheinen suhde lapseemme, mutta hän puhuu siitä toisinaan kuin jostain kansallisaarteesta. No, onhan hän toki melkoinen kultakimpale keltaisine nappisilmineen – mutta kaikki se pyhyys, suuret henget, maailmankaikkeuden läsnäolo, tulevaisuus ja menneisyys… en oikein tiedä.

Olen kehitellyt erilaisia jatkojalosteita marssammalesta. Uutan kasvuston juurtumahapsista väkevää liuosta, jota sekoitan Desirèén ruokaan. Vauvanruokasose on jo erinomaisen valmis tuote. Sen voima näkyy suoraan pienokaisessamme.

Sammalen energiakenttä on uskoakseni erittäin voimakas. Olenkin istuttanut sammalta pieniin taimikennoihin, joita olen nostellut viherkasvukaappiin muiden istutusten lomaan. Kun marssammalen voimavirrat limittyvät muiden kasvien aurojen kanssa, niiden energiatasot noussevat myös.

Nataša on käynyt seuraamassa lapsemme kehitystä. Hänen perinpohjaiset lapsenmittauskontrollinsa ovat osoittaneet, että kasvu on edelleen nopeaa ja aineenvaihdunta – Natašan omin sanoin – ilmiömäistä.

Yksi mielenkiintoisimmista esiin tulleista asioista on lapsen poikkeuksellisen korkea säteilynkesto. Liittyen tekemiinsä planeetan pintasäteilymittauksiin Nataša suoritti sarjan pienenergisiä pistesäteilykokeita, joissa olin verrokkina. Sain näkyviä oireita kaikissa kuudessa kontrollipisteessä. Lapsessa, sen sijaan, ei näkynyt jälkeäkään.

Kwanzien tila on vakiintunut. Kun haimme hänet habitaattiimme, näytti siltä, ettei hän elä seuraavaan aamuun. Miehen jalat eivät toimi, mutta yläraajoissa on jo jonkin verran tuntoaistimuksia. Peruselintoiminnot ovat kohtalaisen hyvät.

11.18.220: Theia/Sub-Rømme

Jokin lie mennyt vikaan. Tottakai. Olen jo oppinut ymmärtämään, että meille mikään ei voi käydä helposti. Matka Marsiin sujui suorastaan huolestuttavan hyvin, kukaan ei tullut hulluksi tai haastanut riitaa. Automaatio jarrutti täsmällisesti ja aloitimme laskeutumisen. Siinä kohtaa kohtalo tai Murphyn laki tai muu vastaavaa päätti taas osoittaa kykynsä.

Selvisimme kuitenkin hengissä. Kun ottaa huomioon avaruuslentoomme liittyvät valtavat etäisyydet ja tarvittavien toimenpiteiden määrän, on yhtälössä mukana niin monta liikkuvaa osaa, että niinkin lievät häiriöt kuin laskeutumistamme vaivaavat mahtuvat äärimmäisen hyvin sallittuihin toleransseihin ja voimme katsoa laskeutumisen onnistuneen erittäin hyvin.

Tuo lohduttaa varmasti Kwanzieta ihan älyttömän paljon hänen herätessään aamuisin ja huomatessaan edelleen olevansa halvaantunut ja mustelmilla. Vaikka hänet olikin tunnontarkasti vyötetty tuoliin annettujen ohjeiden mukaisesti. Tai 4004:ää, joka nyt soimaa itseään käytettyään tahtomattaan Kwanzieta pehmusteena sen suurimman tärskyn kohdalla. Ihmismatkustajalle tehtyyn tuoliin nyt vaan on hankala vyöttää pönäkkää peltipurkkia tarpeeksi lujasti, eikä se ole kenenkään vika.

Olen vakuuttunut, että paikallisten heti laskeuduttuamme tarjoama apu ja jatkuva hoito mahdollistavat Kwanzielle erittäin suuret paranemismahdollisuudet.

Niin, mikäli siitä hössötyksestä ei ole enemmän haittaa kuin hyötyä. Se Reima on ainoastaan hiukan kumma välillä, mutta tämä tapaus Desirèé lyö monia laudalta. Vaikka kaipa se käy mielen päälle, kun on yksi vieraan planeetan ainoista asukkaista parisen vuotta ja sen päälle vielä ensisynnyttäjä – sekä omassaan että planeetan elämässä.

Sinä katsot nyt lahjahevosta liikaa suuhun. Ajattele asiaa siltä kannalta, että hän edistää paikallista kulttuuria, johon sinun/meidän on sopeuduttava, jos  aiomme menestyä uudella kotiplanetallamme. Maassa Maan tavalla, Marsissa Marsin.

Hienoa. Kaikista maailman ihmisistä juuri minulla on pää-ääni, joka luennoi kulttuureihin sopeutumisesta. Minulle, joka joutui kurdina sopeutumaan natsi-Ateenan karuihin kuvioihin, joka…

Tarkkaan ottaen se et kuitenkaan ollut sinä – oikea sinä – vaan peitehahmo.

Minä, enkö, niin, aivan… Mutta minä sopeuduin siihenkin! Joten älä saarnaa minulle sopeutumisesta, kiitos. Minä menen nyt juomaan kahvia.

15.15.220: Reima

Termostaatit ovat taas reistailleet. Hiekka on jatkuva riesa. Sain makuukammion lämpötilan kuitenkin viimein hieman laskemaan ja Desirèé nukahti. Hän on vieläkin kovin väsynyt ja heikko, vaikka synnytyksestä on jo kohta kaksi kuukautta aikaa.

Se yö oli pitkä ja hirvittävä. Viisitoista tuntia suoraa huutoa ja polttavaa tuskaa. Vapisen, kun muistelen Desin käheää ja itkuista ääntä hänen rukoillessaan minua lopettamaan sietämättömän kipunsa, vaikka olin pumpannut hänet niin täyteen fentanyyliä kuin vain suinkin olin uskaltanut. Lopulta lapsi syntyi, auringon noustessa. En ole koskaan nähnyt niin suurikokoista vauvaa.

Marslapsi

Rakentamani pinnasänky on käynyt jo nyt liian pieneksi. Nostin lapsen varovasti nukkuvan Desirèén viereen ja sammutin valot. Pyöreät, kellertävänpunaiset silmät jäivät hehkumaan pimeään. Katsoimme toisiamme pitkään, niin kuin katsomme joka ainoa ilta. Hän nukahtaa vasta, kun poistun ovelta.

Lapsi kasvaa uskomattoman nopeasti. Desi on alkanut antaa sille äidinmaidon sekaan soseutettuja kasvattamiamme kasviksia, juureksia, levää ja etenkin Natašan keräämää marssammalta. Se on ihmeellistä tavaraa! Kuivakkaa, jäkälämäistä ja vähän vastenmielisen tuntuista, mutta hämmästyttävän maukasta ja ravitsevaa. Todellista orgaanista lähiruokaa. Minkälaisia mahdollisuuksia tuollaisella ihmekasvilla olisikaan oikein tuotteistettuna, markkinoituna ja myytynä!

Makuukammiosta kuuluu tasaista tuhinaa. Ponteva marsilaisemme on nukahtanut uupuneen äitinsä viereen. Katselen kotiplaneettani horisontin ylle kurottuvaa tähtitaivasta. Suutani kuivaa.