6.6.221: Kwanzie

Aika guy-man toi Reiska. Höpisi aikansa, että kunnon saunasta pitäis kyllä päästä ulos vilvoittelemaan. Nataša ei sanonut mitään, mutta kyllä mä naisen vinon hymynkareen tunnistin. Veikkaan sen ajatelleen jotain sen suuntaista kuin vilvoitteleminen kuudenkymmenen asteen pakkasessa hiilidioksidimyrkytystä odotellen kuulostaa juuri sellaiselta puuhalta, jota suomalaisten voisi odottaakin harrastavan kännien välissä.

Meitsi puolestaan hymyili sille, että Nataša ei sanonut ajatusta ääneen. Joka kerta ei tarvitse enää sivaltaa, vaikka voisikin. Reima ei huomannut mitään. Jatkoi vaan asiastaan toohottamista. Jupinaa jatkui muutaman kuukauden.

Sitten eräänä päivänä se vain rupesi hommiin. No dull yoursef! Oli tehnyt mallinnukset ja kaikki – ottanut selvää paineistusasioista, tiivistämisestä ja sellaisesta. Viikossa-parissa me nikkaroitiin (tai no, olihan siinä pari droidiakin mukana) veranta saunapodin sisäänkäynnin viereen. Sitten tehtiin seinään oviaukko, jotta sinne pääsee sisäkautta.

Siinä sitä sitten istuksittiin ja töllöteltiin saunan jälkeen isoista ikkunoista laskevaa aurinkoa. Reima hymisi jotain surumielistä sävelmää poissaoleva hymy naamallaan, löylyjen uuvuttama Thorstai sylissään nuokkuen.

Nataša tarttui mua kädestä. Nuuhkaisin naisen tukkaa. Se tuoksui kodilta. Hörppäsin lisää olutta (ensimmäinen onnistunut satsi valmistui viikko sitten, maistuu ihan siedettävältä) ja katselin mäkin taivaanrantaan.

Äkkiä penska hätkähti unestaan hereille, sen silmät rävähti lautasen kokoisiksi hämmästyksestä. Thorstai avasi hitaasti suunsa.

– Gägä! se sitten sanoi.

Kaikki räjähti nauramaan. Pikinhän oppi puhumaan jo yli puoli Mars-vuotta sitten.

E go better na e go better, na im make ibo man still dey Kano.

Marsin nettipäiväkirjat päättyy tähän.


Comments are currently closed.