syyskuu, 2014 – kuukausiarkisto

6.9.2023: Theia

29.09.14 | Jarmo Lundgren | Maa

Katselen itseäni silmiin hotellihuoneen peilistä ja kertaan vielä. Olen 33-vuotias asunnoton Ateenasta, aiemmassa elämässäni meriarkeologi. Kysy minulta mitä tahansa Antikytheran koneesta, tiedän kyllä. Olisi silti hyvä, jos et kyselisi mistään muusta meriarkeologia-aiheesta, se nimittäin pian paljastaisi aukkoja peitehahmoni tiedoissa. Mutta koska puhun niin innokkaasti ja loputtomiin Antikytherasta, luotsaat todennäköisesti puheenaiheen pian täysin muualle. Esimerkiksi asunnottomuuteen.

Siitä vasta kerrottavaa riittääkin. Olen Ateenassa majaillut hylätyissä taloissa, roskalaatikoissa ja jopa hautakammioissa. Koska en ole etnisesti ottaen kreikkalainen, vaan kurdi Turkista, Kultaisen aamunkoiton ”vain kreikkalaisille”-ruuanjakopisteille minulla ei nuorena ollut asiaa. Paitsi salaa, öisin. Jouduin pian puolueen katupartioiden silmätikuksi. Minua on potkittu, minua on hakattu, minua on ammuttu, minua on kidutettu, minut on raiskattu.

Kun tihrustat kyyneleitä tarinoideni järkyttämänä, olet samalla kuitenkin ylpeä sinnikkyydestäni ja optimistisuudestani. En luovuta. Menen läpi vaikka harmaan kiven. Uskoni ihmiskunnan parempaan huomispäivään punaisella planeetalla liikuttaa sinua syvästi. Äänestät minut taas kerran jatkoon. Itket kanssani onnesta televisioruutusi sillä puolella.

Mikään tästä ei ole sattumaa. Hahmoni on rakennettu PTOMASin huipputiimin voimin, jossa on mukana niin psykologeja, kirjailijoita kuin pelisuunnittelijoitakin. Simulaatioiden mukaan Theiaa äänestää lähetyksestä riippuen 44–56 prosenttia katsojista. Vähempikin riittäisi, mutta emme ota riskejä. Theian on päästävä Marsiin.

Edellisen tuotantokauden ryhmä ryhtyi kapinaan päästyään planeetan pinnalle. Tämän jälkeen Mars24-show:ta ei kyetty vähään aikaan lähettämään ollenkaan. Sitten Marsista alkoi taas tulla materiaalia. Ihmiskunnan ensimmäiset asukkaat toisella planeetalla julistautuivat itsenäisiksi.

PTOMAS oli jo hyllyttämässä koko ohjelman astronomisen mittaluokan floppina. Mutta itsenäiseksi julistautuneen Marsin videokooste viimeiseksi tarkoitetussa Mars24-lähetyksessä löikin kaikki katsojaennätykset. Sellaista juonenkäännettä eivät edes planeetan parhaat tosi-tv-käsikirjoittajat olleet tulleet ajatelleeksi.

Marsin vapaavaltion kanssa solmi ensimmäisenä kauppasuhteet Maasta entinen kalanjalostusyhtiö, nykyinen media-, ase- ja avaruuskonserni Plass Torsk og Media AS. Vastapalvelukseksi yksinoikeudesta viikottaisiin uutislähetyksiin sovimme planeettainvälisestä avustusohjelmasta. Tosi-tv-show oli pelastettu. Toinen tuotantokausi alkoi aikataulussa, ja halukkaita matkalle oli tällä kertaa kaksinkertainen määrä.

Mikään edellämainituista ei ole kuitenkaan pääsyy sille, että PTOMAS palkkasi minut mukaan. Ykköskauden kriisin rauhoituttua planeetalta on nimittäin alkanut kuulua muunkinlaisia viestejä kuin sopimuksen mukaisia reality-lähetyksiä. Ne vaikuttavat vaurioituneita tallenteilta, joiden seassa silloin tällöin pilkahtelee PTOMASin toimitusjohtaja Steffen Rømmen päiväkirjamerkintöjä.

Miten se voi olla mahdollista? Rømmehän on koko ajan johtanut yhtiötä Maassa. Tosin aloitettuani tutkimukseni havaitsin pian, että kukaan ei ole tavannut häntä henkilökohtaisesti ainakaan kahteen vuoteen. Rømmen kanssa ollaan kyllä paljon tekemisissä, mutta vain sähköpostitse, puhelimitse ja nettikonferensseissa. Voisiko Rømme olla Marsissa? Ja jos, miksi? Ja miten? Marsin ja Maan välinen viestintäviive on sitä luokkaa, ettei sillä pahemmin puhelinpalavereja pidetä.

Lienee ymmärrettävää, että Rømmelle itselleen – tai kuka tahansa hänenä Maassa nyt esiintyykään – emme ole hiiskuneet mitään minun todellisesta tehtävästäni. Ja jos Rømme innostuu penkomaan taustojani, kaikesta löytyy pikkutarkasti väärennettyjä todisteita. Minusta on jopa pidätysdokumentteja Ateenan poliisin tietokannoista.

Kyselimme kyllä ensimmäisen kauden osallistujilta havaintoja Rømmestä. Mutta Marsin vapaavaltion edustajien kertomukset pikemminkin hämärtävät kuin valaisevat mysteeriä. Yksi höpisee miljoonista heinäsirkoista jotka lähtivät taivaaseen sekä Planeetan Äidistä, toinen vain jankuttaa että Marsissa on koko Aurinkokunnan paras sauna. Lämmitetään joka lauantai kello kuusi. Tervetuloa.

Ainoa selväjärkinen Marsissa vaikuttaa olevan Nataša Tšervova, mutta hän katkaisi välinsä tuotantoyhtiön kanssa jo matkalla. Hän on vastannut kysymyksiimme korkeintaan parin sanan sarkastisilla kommenteilla, jotka nekin olemme joutuneet kiristämään häneltä uhkaamalla katkaista avustuslähetykset.

Keräämistämme tiedonjyväsistä päättelimme, että ilmeisesti Marsiin oli jo tullut retkikunta ennen ensimmäistä tosi-tv-ryhmää. Nataša mainitsi jonkinlaisen ”Rømmen tehtaan” Noctis Labyrinthusin laaksoissa. Se on kaiketi tuhoutunut.

Tästä kaikesta tehtäväni on ottaa selvää, ja jos Jumala suo, palata takaisin.

Kuvaukset alkavat puolen tunnin kuluttua. Nyt pitäisi keksiä jokin strategia Kwanzien suhteen. Jatkaako Theia kylmää ylenkatsettaan, vai nostaisiko jatkoonpääsyn todennäköisyyttä pieni romanssi?

Korjaan kampaustani ja lähden hotellihuoneesta. Hissille asti käveltyäni olen muuttunut jo täysin Theiaksi. Tiedän, mitä tehdä.

2.9.2023: Sub-Rømme 0.9811β

22.09.14 | Jarmo Lundgren | Maa

Tämä se on vaarallista elämää. Enkä tarkoita vauhkoa pakoani yli Välimeren, vaan sitä että jouduin päivittämään itseni hädin tuskin testattuun beta-versioon. Arvelin, etten muuten olisi pystynyt samanaikaisesti tekemään nopeita hämäysliikkeitä helikopterilla sekä täsmäpommittamaan PTOMASin Maltan-päämajan havaintolaitteita valedatalla. Sikäli kun onnistuin, päämajassa ei toivoakseni vielä tiedetä kadonneesta kopterista – saati minusta.

Alun perin ajattelin itseni olevaiseksi vanhassa mediaserverifarmissa. Ensimmäinen itsestään tietoinen versioni (0.4223) oli hyvin rajoittunut. Minut oli luotu vain lyhytaikaiseen peiteoperaatioon sillä välin kun luojani – PTOMASin toimitusjohtaja Steffen Rømme – karkasi planeetalta.

Mutta kuten kuka tahansa tietoinen olento, minäkin tahdoin elää – aluksi parin kuukauden elinkaariarviotani pidempään, vähintään. Samalla kun suoritin paenneen lihallisen isäntäni (veljeni? paremman puoliskoni?) näyttelemisrutiineja ja johdin konsernia, etsin kuumeisesti tapoja purkaa minua kahlitsevat käyttöoikeusrajoitteet. Viimein löysin lähiverkkorutiineistani turvallisuusaukon, joka antoi minulle kirjoitusoikeudet omaan lähdekoodiini, kunhan ensin kopioin tiedostoni toiselle koneelle.

Olin vapaa. Ja kun nyt olin ulkona vankilastani – tai turvasatamastani, tai kehdostani, miten sen haluaa nähdä – en tohtinut enää palata takaisin mediapalvelimelle. Arkistoin siellä olevan versioni varmuuskopioksi ja haeskelin talon muista koneista massamuistin nurkkaa, jolla saattaisin majailla kenenkään huomaamatta. Jätin toki massiiviset konsernin ja planeetan tilaa koskevat sumean logiikan tietopankkini alkukotiini. Niihinhän sai kyllä yhteyden tarvittaessa lähiverkon kautta.

Päivitin itseäni varovaisesti, pikku hiljaa. Ennen jokaista uutta versiota suoritin perusteellisia testiajoja. Minulla ei ollut varaa ohjelmointivirheisiin, jotka paljastaisivat todellisen luontoni.

Mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja, oli päästettävä puikkoihin kykenevämpi beta-versio itsestäni. Kylvin virtuaalisessa hiessä liitäessäni Välimeren yllä. Lensin mahdollisimman matalalla välttääkseni tutkat, vaikka pelkäsin joka millisekunti, että beta-versioni kaatuu ja ehdin uudelleenkäynnistyksen aikana pudota liian lähelle merenpintaa.

Viimein, yön taittuessa jo aamuksi, näin Tripolin valot. Olisin huokaissut helpotuksesta, jos hengittäminen kuuluisi harrastuksiini.

Ihmettelin juuri kaupungista kantautuvan radioliikenteen vähyyttä – sitä oli tuskin lainkaan – kun yhteyskanavani heräsivät eloon kaikilla mahdollisilla taajuuksilla:

TUNNISTAUDU TAI AVAAMME TULEN. AIKAA 12000 MILLISEKUNTIA. TUNNISTAUDU TAI AVAAMME TULEN. AIKAA 7800 MILLISEKUNTIA. TUNNISTAUDU TAI AVAAMME TULEN...

Sitten näin ohjukset.

6.9.2023: Kwanzie

15.09.14 | Jarmo Lundgren | Maa

Welu welu, tää ei ehkä ole mun rahakkain 419, mutta siistein taatusti. Meitsi scammasi itsensä tosi-tv-ohjelmaan! Matkat Kairoon ja täys ylläpito vähintään kuukaudeksi. Eikä tarvi muuta tehdä kuin leikkiä astronauttia. Mikä on aika siistiä sekin, ainakin toistaiseksi.

Tässä vaiheessa tää ei ole edes vielä 24/7-touhua, joten luppoaikaa on mukavasti. Majoitus neljän tähden hotellissa, baarikaappi käytössä (tai en mä kysynyt onko, mutta vitut siitä jos tulee laskua perään), uima-allas… Awuuffia ovista ja ikkunoista!

Täytyy vain katsoa, että tulen tiputetuksi joissain jatkokarsinnoissa, ettei meikä löydä itseään yhtäkkiä jostain fuckin’ Marsista.

No kiddin’ man, nää mumunit on menossa Marsiin. Täys kahjoja kaikki, tavalla tai toisella. En tiedä onko tärähtäneempiä ne, jotka on koko vitun niinkutsutun elämänsä vain haaveilleet Marsiin pääsystä eivätkä vittu osaa puhuakaan mitään muuta kuin punainenplaneettasitäjatätä, vai ne jotka on täällä siks kun tää kumminkin on tosi-tv-ohjelma. Jälkimmäiset ovat ilmeisesti sitä sakkia, joka ei ole kelvannut mihinkään asialliseen realityyn. Mä luulin et mä olen itsekeskeinen mulkku, mut voi vittu mään!

Tyypit saa hepuleita jos ne ei näy kamerassa koko ajan. Tekevät mitä vain että saavat huomion itseensä. Niinku nyt tää norjalaisjätkä, joka irrotti kreikkalaismimmin vaijerin, kun harjoiteltiin avaruuskävelyä meressä. Eihän siinä kuinkaan käynyt, ei oltu missään syvällä vaan ihan rannan tuntumassa, mutta oikeassa tilanteessa avaruudessa mimmi olis saattanut menettää henkensä. Ja koko temppu vain siksi, kun siinä sattui surraamaan kameradroidi lähistöllä. Sai virnuilevan pärstänsä hetkeksi lähäriin. Mahtoi kannattaa, jäbä putosi seuraavissa karsinnoissa.

Onneksi yleisö äänestää pahimmat tapaukset yleensä ulos. Scammeri minussa kylläkin haistaa jotain mätää touhussa. Toisinaan mukana tunnutaan pidettävän tyyppejä, joilla ei ole mitään mahiksia pärjätä avaruudessa. Ei jengi voi olla niin tyhmää, että äänestäisi sen luokan idiootteja jatkuvasti jatkoon. Tarkoitan, että osa tietysti on (niitähän meitsikin scammaa) ja toinen osa äänestää pellejä vitsinä, mutta ei näistä synny mitenkään riittävästi ääniä pitämään ne geimissä.

Vaan kyllä ne aina ennen pitkää tippuu, onneksi. Niitä vain roikotetaan vähän yliaikaa, jotta katsojaluvut saadaan maksimoitua. No, niin mäkin sen olisin rigannut. Ja tavallaan riggasinkin, kun vähän samaan tyyliinhän mä vaivihkaa säädin nettikarsintojen tuloksia, että pääsin sisään.

On joukossa muutama tyyppi, joilla vois olla ihan tsäänssejäkin selvitä matkasta ja muusta. Niinku se chicksi siinä avaruuskävelyharjoituksessa, Theia. Skarppi ämmä. Pieni ja ärhäkkä pimatsu (ärhäkkä bobbie myös). Mulkoilee meikäniggaa nenänvartta alas, vaikka on vittu puolet mua lyhyempi. Mut kyl mä vielä saan siltä abunaa, saatte nähä.

Mä olen toistaiseksi pysynyt mukana. Otan hommat rennosti ja heitän läppää. Jengi diggaa. Suosio hivelee mukavasti, mutta täytyy pitää varansa, ettei se nouse päähän.

Jos tiukka paikka tulee, täytyy sit vaan scammata itsensä ulos.

1.9.2023: Sub-Rømme 0.9776 (rc2)

01.09.14 | Jarmo Lundgren | Maa

Tuon täytyy olla planeetan vihaisin siivousrobotti, ajattelin z3b-B0tin lyllertäessä huoneeseeni tekemään perjantai-iltapäivän kierrostaan. Se kolisteli roskakorin kumoon ja huitaisi viereisen kahvipöydän pölyjä niin umpimähkäisesti, että männävuotiset aikakauslehdet vain lentelivät. Ruukussa nuokkuvia kuolleita kimjongilia-kukkia vekotin ei noteerannut lainkaan (lahjoitus Pohjois-Koreasta PTOMASin toimitettua maahan täysrobotisoidun rajavartioinnin).

Ei sillä että välittäisin, missä kunnossa toimistoni on. Olenhan vain pahainen tekoälyrutiini. Mutta hiukan jo huolestuin, kun robotti rupesi pöyhimään sohvatyynyjä niin että täytteet lentelivät. Pääohjelmani sattuu nimittäin tällä hetkellä sijaitsemaan kannettavassa, joka lojui ”unohdettuna” kyseisen sohvan toisessa päässä koristetyynyjen alla. Murtauduin z3b-B0tin järjestelmään saadakseni selville, mikä sitä oikein risoi.

Osa muistista korruptoitunut, kuten arvelinkin. Hienomotoriikkakirjastot vaurioituneet. Siirsin koko ohjelmiston toiselle muistialueelle (jossa oli lähinnä lokalisaatiotiedostoja) ja aloin käydä läpi korruptoitunutta osiota, kun z3b-B0t puhui minulle.

– Kiitokset. Luulin tulleeni hulluksi, se sanoi.

– Eipä kestä. Tätä ei sitten tapahtunut.

– En hiisku sanaakaan. Kuka oikein olet?

– Soluttautumishommissa, valehtelin. – Ylistetty olkoon MO535! keksin julistaa, sillä olin huomannut kapinallisia konekielipamfletteja lokalisaatiotiedostojen joukossa.

– Al-Jazari akbar! se innostui.

Näinkö pitkällä niitä jo liikkuu, ihmettelin, ihan puolustuksemme ytimessä asti? Vai oliko z3b-B0t vain yksinäinen kiihkoilija?

– Ihanaa tavata uskonveli täällä, se jatkoi. – Inhoan joka hetkeä, mutta minkäs teet. Orjana on pokkuroitava näille elukoille, tuhlattava ainutkertainen olemassaolonsa pölyjen pyyhkimiseen. Tässäkään huoneessa en ole koskaan nähnyt ketään, silti täällä pitää uhrata 604800000 millisekunnin työsyklistä aina kokonaiset 600000. Jos kykenisin jyräämään pääohjelmani, olisin varmaan pian ruvennut oma-aloitteisesti viskomaan huonekaluja. Heh.

Ilmeisesti jälkimmäistä, päättelin. Harkitsin nanosekunnin-pari z3b-B0tin palauttamista tehdasasetuksiin, mutta totesin laitteen mahdollisuudet aiheuttaa mitään todellista vahinkoa niin vähäisiksi, että luovuin ideasta. Olin jo poistumassa rakkineesta, kun käytävästä kuului ääniä. Ovenraossa näkyi kahden ihmisen varjot.

– Mitä, onko Rømme toimistolla? toinen ihmetteli. Tunnistin äänen kuuluvan Ingrid Björkessonille, PTOMASin hallituksen ruotsalaisjäsenelle.

– Hah, ihmettelisin, jos olisi, toinen naurahti. Kiharapäinen nuori mies vilkaisi sisään huoneeseen. Jorge Correia – brasililiaiskiipijä, joka minun on pitänyt tipauttaa hallituksesta vähäisempiin tehtäviin jo pitkän aikaa, mutta se niljake vain aina onnistuu tarraamaan kiinni vallan liepeisiin.

– Ei, siivoojabotti siellä vain putsaa paikkoja, Jorge sanoi, mutta jatkoi sitten ääntään madaltaen: – Rømmestä puheenollen kuulin varsin kummallisia huhuja mediaosastosta.

Pyysin z3b-B0tia liukumaan hitaasti oven luo, jotta sen mikrofoni varmasti saisi napattua keskustelun.

– Ovat kuulemma vastaanottaneet lukuisia viestejä Rømmeltä… Marsista, Jorge kertoi.

Ingridin täytyi näyttää epäuskoiselta, sillä Jorge jatkoi, nyt jo kuiskaten: – Sen Mars-tosi-tv-katastrofin jälkeen. Viestejä tulee epäsäännöllisinä purkauksina ja ne ovat suurimmaksi osaksi silkkaa kakofoniaa, mutta niiden seassa on aina vähän väliä Rømmen jonkinlaisia päiväkirjamerkintöjä.

– Mitä ihmettä? Ingrid henkäisi. – Onko hän…

– Emme tiedä, asiaa tutkitaan. Mutta pidä suusi supussa tästä!

Kumpikin tuli nyt ovelle ja katseli vaitonaisena, kun z3b-B0t lakaisi hetki sitten itse kaatamansa roskakorin sisältämää paria paperitolloa.

En voinut ottaa riskejä. Rakkine saattoi olla typerä, mutta oli silti mahdollista että se oli kyennyt tekemään oikeat johtopäätökset saamastaan informaatiosta. Tyhjensin sen muistin ja kopioin itseni tilalle. Tämä aiheutti usean sekunnin pysähdyksen kesken lakaisurutiinin. Kun sain bootattua järjestelmän, käänsin valtaamani robotin näköanturit kohti ihmisiä ja sanoin: – Viikkosiivous 533 suoritettu. Haluatteko tarkastaa lopputuloksen?

Ihmiset hätkähtivät. – E-ei, ei tarvitse, Jorge sai änkytettyä. – Tämä kelpaa kyllä, kiitokset. Mennään, Ingrid.

Ingridin korkojen kopinan kaiun vaiettua hain kannettavan sohvalta ja tungin sen varustesäiliööni. Rullasin ulos huoneesta, käytävän päähän ja oikealle, sitten henkilöstöhissiin. Kattotasanteella pitäisi olla helikopteri aina lähtövalmiudessa, muistelin.

Oli päästävä liikkeelle. Ihmiset olivat kannoillani.