– … mankelinaamainen lehmä saatanan saatanan saatanan… jatkoin manaamistani juostessani halki robottien täyttämän laakson kohti Desirèétä. Viimein karjaisin niin kovaa kuin keuhkoista lähti: – DESI PERKELE!
Desi pysähtyi pienen kumpareen päällä ja kääntyi. Hänen päänsä ylleen nostama lapsi kääntyi mukana ja katsoi suoraan minuun hohtavine silmineen. Thorstai avasi suunsa.
– Hyljintäprosessi väistämäääätttööööönnn, Thorstai julisti iloisesti hymyillen. Ääni tuntui tulevan kaikkialta. – Lo! Lo! Lo! Kuuletteko? Kuuluuko? Vastatkaa! Vastaaaatttttttkkkaaaaälkää pelätkö, lö, lö. Lo!
Koko maailma pysähtyi. Kaikki robotit lopettivat toistensa silpomisen kuin pause-nappia olisi painettu. Tai no, melkein kaikki. Yksi jämähti katsomaan Thorstaita niin yllätyksen lamaannuttamana, ettei huomannut edelleen jatkavansa aloittamaansa liikettä ja silpaisi pään irti droidilta, jonka kanssa oli tapellut hetki sitten. – Ei taas! kuulin pään manaavan äkillisessä hiljaisuudessa sen pudotessa maahan.
Thorstain silmien luontainen hehku ei ollut mitään verrattuna hulluuden syövereistä sinkoutuvaan katseeseen, jonka Desirèé nyt suuntasi minuun.
– On aika heittäytyä kosmoksen syleilyyn! Desirèé lausui joka sanaa painottaen. Hän kääntyi näyttämään Thorstaita juhlallisesti joka puolelle. Kumpare, jolla hän seisoi, oli aivan keskellä laaksoa. Koko robottimeri tuijotti lasta jähmettyneenä. Desirèé nosteli tätä kaikkiin ilmansuuntiin ja messusi kielillä. Liikkeet kasvoivat joka käännöksellä. Jokainen nousu oli vähän korkeampi ja lasku syvempi. Thorstaita touhu nauratti, penska jokelsi ja kiljahteli innoissaan heilutellen jalkojaan.
– Tikiri tikiri IÄ! Desirèé huusi rukouksensa päätteeksi ja heitti lapsen suoraan ylös ruosteenruskealle taivaalle. Veri tuntui pakenevan koko ruumiistani, mutta olin jo liikkeessä.
Thorstai nousi luonnottoman korkealle. Heiton lakipisteessä hän lausahti hitaasti ja selkeästi: – Pää, semmoinenkin kapistus oli joskus. Se liittyy minuuteen, sekin. Liittyi. Kunnes liitos katosi ja tulin… vapaaksi.
Hyppäsin. Thorstai putosi. Desirèé tavoitteli lastaan kädet ojennettuina, hymyillen mieltä vailla.
Silloin kaikki koneet nytkähtivät jatkamaan taistelua samanaikaisesti. Massiivinen rakennusdroidi mäiskäisi maahan eteeni pienen viestibotin, joka ennen pirstoutumistaan muistutti hiukan edesmennyttä 4004:ää. Kompastuin sen tantereelle leviävään pelti- ja muoviläjään.
– Pahoitteluni, hyvä ihmisveli, rakennusdroidi viestitti. – Päät irti ihmisvihaajilta!
Kaaduin päin Desirèén lantiota. Hän huojahti eikä saanut lasta kiinni. Thorstai muksahti riemusta kirkuen pehvalleen Desin kypärälle. Vimmaiset pikku jalat teräsvahvistetuissa saappaissaan potkivat sinne tänne – ja tulivat potkaisseeksi Desirèétä niskaan melkoisella voimalla.
Tuskin Thorstai sitä aikaiseksi sai – Desirèé oli jo muutenkin kaatumassa – mutta siltä se silti näytti: kuin lapsi olisi potkaissut äitinsä kuolemaansa.
Sain Thorstaista otteen jymähtäessäni polvilleni maahan. Lapsi nauroi ja kiljui edelleen.
Näin viimeisen vilauksen Desirèéstä, kun hän silmät kauhua täynnä hamusi irti repeytynyttä happiletkuaan koneiden vyöryessä hänen ylitseen. Sitten näky katosi tasangon punaiseen pölyyn.
Likistin lapsen tiukasti rintaani vasten ja juoksin.
