'Tiedotteet'-kategorian arkisto

Tarina jatkuu syyskuussa

Marsin nettipäiväkirjat jää tuttuun tapaan kesätauolle. Neljäs kausi käynnistyy maanantaina 7. syyskuuta 2015.

Kwanzien ja Theian matka kohti Marsia alkoi uhkaavasti sienipilvien kohotessa Maan ilmakehään. Neljännellä kaudella tullaankin suuren kysymyksen äärelle: mikä on ihmiskunnan kohtalo?

Entä mitä tapahtuu Marsissa? Kohtaako Sub-Rømme suuren luojansa? Vieläkö Reiman sauna lämpiää? Tuleeko Marsista planetaarinen pakolaisleiri? Onko tie tähtiin ihmisen ainoa vaihtoehto? Mitä on sivistys? Miksi avaruus on vaiti? Missä kaikki ovat? Mitä kuuluu Fennoskandiaan?

Niin. Emme mekään tiedä, mutta aiomme ottaa siitä selvää.

Toivotamme kaunista kesää kaikille lukijoillemme! Jos tulee tekemisen puute, lataa vaikka koko tähänastinen tarina sähkökirjana koneellesi ja koe uudelleen kimurantin tarinan kaikki käänteet mukavasti riippukeinussa köllötellen tai torikahvilassa jäätelöä syöden.

IDL TIFF file

Tarina jatkuu syyskuussa

Pidämme jälleen kesätauon. Marsin nettipäiväkirjojen kolmoskausi käynnistyy maanantaina 1. syyskuuta 2014.

Kolmoskaudella tarinassa on luvassa eräänlainen ”paluu maan pinnalle” kosmisemmissa sfääreissä seikkailemisen jälkeen.

Mitä tekee media-, avaruus- ja sotateollisuuskonserni PTOMAS suosituimman tosi-tv-sarjansa tähtösten hylättyä heidät? Onko kukaan huomannut vieläkään, että yhtiötä johtaa nykyään tekoäly? Vaarantaako yhä laajemmalle leviävä Afganistanin konesota jo kaikkein tärkeimmän – viihdeteollisuuden? Miten käy Marsin uudisraivaajien ilman Maan tukea?

Tällä kertaa emme lupaa tauon aikana bonusmateriaalia, kun emme sellaista viime vuonnakaan aikaiseksi saaneet. Mutta tänäkin kesänä vetäydymme ulkosaaristoon maalailemaan juonikkaalla pensselillä kaikkeuden kanvaasille tarinan jatkon suuntaviivat.

Hauskaa juhannusta.

Marsin nettipäiväkirjat palaa syyskuussa

art729-NASA-mars-lab-620x349

Tarina jatkuu maanantaina 2. syyskuuta 2013.

Sillä välin kirjoittajaryhmämme vetäytyy ulkosaaristoon vetelemään tarinan langat mahdollisimman kireään umpisolmuun. Luvassa on juonellisen skaalan laajentumista, tieteiskerronnallisen horisontin leventymistä ja ilmaisullisten bassotaajuuksien alati syvenemistä.

Sekä tietenkin Mars.

Mitä tuotantoyhtiö aikoo tehdä kapinaan ryhtyneille tosi-tv-tähdilleen? Miten he puolestaan aikovat selvitä hengissä vihamielisellä planeetalla, ilman apua Maasta? Miksi aluksen järjestysnumero on 2? Miten Afganistanin konesota liittyy tähän kaikkeen? Selviävätkö ykköskauden sankarit edes hengissä perille?

Kesän tauonkin aikana julkaisemme tarinan maailmaa valottavaa taustamateriaalia. Kannattaa siis piitsillä loikoillessaankin usuttaa lääppäri toisinaan Marsin nettipäiväkirjojen ääreen.

Pysy virittäytyneenä.