Olen ollut miltei silkkaa hämmästystä viime päivät. Ensinnäkin siksi, että olen tapojeni vastaisesti viettänyt tuntikausia erilaisissa sosiaalisissa medioissa. Tosin niiden sisältö on ollut pääasiassa aiemmasta poikkeavaa, voinen liioittelematta sanoa jopa historiallista.
Aluksi Maasta kaikui pelokkaita huutoja. Henkiin jääneet kirosivat monin kirjavin sanankääntein ”niiden helvetin verenhimoisten robottien palanneen lopettamaan työnsä”. Pelko ja viha vaihtuivat kuitenkin nopeasti hämmästykseen ja huojennukseen, kun koneet olivatkin selvästi liikkeellä rauhallisin aikein.
– Me, me emme voi uskoa näitä lukemia, sanoi ääni videolla. – Pahoin saastuneiden alueiden säteilymäärät ovat laskeneet aivan uskomattoman lyhyessä ajassa! Onnesta sekaisin olevan näköiset ihmiset tungeksivat kameran edessä, arvokkuutensa tyystin unohtanut tiedemiesjoukko puhui toistensa päälle ja toisti itseään. Rømmen menetelmäksi Maasssa kutsuttu käänteisinteferenssi oli selkeästi valtaisa menestys. Painoin hymähtäen ”tykkää”.
Otin kahvikuppini ja palasin Kwanzien seuraan keittiön pöydän ääreen. Aamu oli jo pitkällä, mutta eipä tässä ollut kiirettä mihinkään, seurakin oli yllättäen parasta tällä planeetalla. Rømmen megalomaaniset visiot olivat lopultakin saaneet aikaan jotain hyödyllistä – vaikka kyseessä olikin oikeastaan niiden samojen visioiden alkuaan aiheuttamien tuhojen korjaaminen. Enkä ole aivan varma, oliko kyseessä vilpitön yritys hyvittää kaikki, vai vielä yksi kolossaalinen tapa hankkia messiaanista pönkitystä suurelle egolle. Niin tai näin, nyt olimme lähes optimaalisessa asemassa toisiimme nähden, eli tyystin eri planeetoilla. Hymähdin taas ja sanoin:
– Kwan, kaataisitko minulle hieman lisää kahvia?
