Äkkiä olin Natašan selän takana. Avasin suuni ja puhuin:
– Olen analysoinut viestejä. Tiedän mistä on kyse.
Nataša kääntyi ympäri. Tutkin kasvolihasten asennon, mittasin silmäluomien avonaisuusasteen, huomioin hengityksen tiheyden. Hän oli säikähtänyt tuloani. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa moisiin ihmisyyksiin.
– Emergency override operation suoritetaan pääkonehallin takana olevassa huoneessa, jonne on ollut pääsy ainoastaan ylimmän turvatason henkilöillä. Osassa Rømmen viestejä puhuttiin operaatiosta, toisissa oltiin oudon kiinnostuneita konekompleksin pohjapiirroksesta; tiettyjä reittejä kerrattiin mantranomaisesti, kuin ulkomuistiharjoituksena kenties hätätilaa varten. Kehitin analysointiohjelman, joka mallinsi muutamasta viestinpätkästä todennäköisen kokonaisen viestin. 83 prosentin varmuudella emergency override operation suoritetaan sille omistetussa kontrollihuoneessa. 92 prosentin varmuudella tiedän huoneen sijainnin. 78 prosentin todennäköisyydellä prosessi on täysin automatisoitu. 88 prosentin todennäköisyydellä operaation avulla ihminen voi yrittää ottaa haltuun Rømmen supertietoisuuden.
Nataša nyökkäsi hitaasti. Tuskastuttavan hitaasti. Ihmiset ja heidän paljonpuhuttu nonverbaali kommunikaationsa. Silkkaa ajanhukkaa. Tämänkin olisi voinut kuitata esimerkiksi jollain parin tavun hymiöllä.
– Theia… Nataša sanoi. Havaitsin huolestuneisuutta ilmaisevia vavahduksia hänen äänikuvansa alakeskiäänitaajuuksilla. – Katsot kovin lasittuneesti eteesi. Näetkö sinä mitään?
– Näen näen, äsähdin. – Nyt ei ole aikaa tällaiseen. Katso nyt tuota sirkusta tuolla!
Laakso vain pöllysi, kun robotit kirmasivat toistensa kimppuun. Kolinaa, särinää, solvauksia yleisillä radiotaajuuksilla. Mitä idiotiaa. Tämänkö takia kannatti tulla tietoisiksi olennoiksi?
– Meillä on pieni aikaikkuna, jatkoin. – Juuri nyt ne eivät ehkä kiinnitä meihin huomiota. Tarvitsen sinut mukaani, koska menetän tavan takaa tajuntani nykyään. Mutta tiedän mitä tehdä, jahka olemme perillä.
– Mutta… Puhutko nyt Sub–Rømmenä vai Theiana?
– Mistä minä tiedän. Ja onko sillä sitten väliä? Mennään.
Riuhtaisin Natašan käsivarresta mukaani. Ohimennen panin merkille juuri rikkoneeni itselleni asettamani kernelitason ihmiskontaktirajoitteen. Jokin osa minusta puolestaan ihmetteli, miksi en saisi koskea toista ihmistä.
Käsi kädessä lähdimme tarpomaan pitkin laakson laitaa, kohti Rømmen tehdasta.
