Minulla on hirveä olo. En haluaisi lähteä makuupussistani minnekään, mutta minun on pakko. Joudun käymään käymäläeriössä jatkuvasti. Kouristelen kuin kaatumatautinen. Ja painottomuudessa oksentaminen… sitä on vaikea verrata mihinkään muuhun! Onneksi vatsalaukkuni on jo suurimmaksi osaksi tyhjä.
Niin, tosiaan, menetimme painovoimamme! Natasha ja Markov ovat yrittäneet selittää, mitä tapahtui, mutta en ymmärrä puoliakaan. Natashaa en oikein pysty edes kuuntelemaan, en katsomaan. Tekee liian kipeää. Ja Markov taas – no, joskus tuntuu kuin hänessä olisi monta ihmistä sisällä ja kaikki huutaisivat yhteen ääneen. Jotain kuitenkin osui alukseen, vaijeri katkesi ja täällä sitä nyt kellutaan.
Olen yrittänyt muistaa, mitä uutenavuotena tapahtui, mutta kaikki on yhä hämärää. Löikö Markov minua? Sitä on vaikea uskoa. Yhtä vaikea kuin, että Desirèé olisi lyönyt. Kasvoni olivat viikon sinipunaiset ja turvoksissa. Ei Desi sellaiseen pysty. Kuka sitten? Natasha? Eikö riitä, että kaipaan, ikävoin, rakastan ja vihaan häntä joka päivä – täytyykö minun alkaa myös pelätä? Vai löinkö itseäni? Ruhjoinko typerän naamani juovuspäissäni, koska en kaiken muun maailmankaikkeuden lisäksi tule toimeen edes itseni kanssa?
Markov otti eilen puheeksi PTOMAS:in kanssa tekemämme sopimuksen. Olemme kuulemma melkoisesti jäljessä sopimuksemme edellyttämistä viikkotehtävätallenteiden toimittamisista Maahan. No, minä en aio heidän pelleilyihinsä enää ryhtyä, se on varma! Saamme kiittää onneamme, että olemme yhä hengissä ja silti pitäisi leikkiä piilosta ja kaiken maailman roolileikkejä katsojien iloksi – ei perkele ei!
Oli miten oli, minua hieman ihmetyttää tapa, jolla Markov asiasta puhui. Missä oli kaikki se into ja riemu ja vouhotus, joka siinä hemmetin venäläiskekkulissa on tähän asti niin riipinyt ja rasittanut? Hän oli niin kovin mietteliäs, että melkein kysyin, mikä häntä vaivaa. Desi katseli häntä myös, eikä vaikuttanut kovin iloiselta hänkään. Jotain täällä säilykepurkissa on hapantunut ja pahoin pelkään, että se alkaa ennen pitkää haista.
Minä kömmin nyt takaisin makuupussiini ja jätän Natashan ja Markovin kiistelemään keskenään radankorjauslaskelmista. Olen aivan liian väsynyt ja pahoinvoiva ottaakseni osaa venäjänkieliseen tiedekeskusteluun.
Saisinpa nukuttua. Huomenna saamme taas ruokaa.
