tammikuu, 2016 – kuukausiarkisto

13.22.220: Nataša

Tuntuu pitkälti sillä, että pitämämme hätäkokouksen suurin hyöty oli havaita että tarpeen tullen kykenemme nopeasti ja tehokkaasti korjaamaan habitaattien saamia vaurioita. Onneksi Kwanzien riehaantuminen aiheutti pääasiassa kosmeettisia vaurioita habitaattiin.

Muiden harjoittaessa mykkäkouluja, sanasotia ja moraalisia krapuloita olen yrittänyt keksiä keinoa Rømmen vaientamiseksi- tai oikeammin sanoen hänen radioviestintänsä mykistämiseksi. Alkaa vaikuttaa yhä selkeämmin siltä, että robottilaumat vaeltavat Marsiin juuri sen (vaiko hänen, hmm) viestinnän johdosta. Elätän toivoa että lähetykset estämällä koneiden tulon saisi, jos ei nyt loppumaan, niin edes vähenemään.

Teoriani käytäntöön saattamisessa on yksi isokokoinen mutta: En oikein tiedä, miten ja mistä Rømme lähettää. Jos kyseessä on perinteinen radiolähetin, tekevät paikkaa kansoittavat konejoukkiot sen sulkemisen paikan päällä melko haasteelliseksi. Olen käynyt läpi viestitietokantaani sekä kaikkea mahdollista materiaalia, jota olen saanut haalittua kasaan romahtaneen robottitehtaan rakenteesta sekä toiminnasta. Ymmärrettävää viestimateriaalia on valitettavan vähän, tunnen itseni kullanhuuhtojaksi hiekkaerämaan laidalla. Työ on hidasta ja kultahippuja löytyy harvoin. Jo mainitsemani R-metodi toistuu viestifragmenteissa usein, mutta en vieläkään oikein tiedä, miten se varsinaisesti liittyy radioaktiivisuusprojektiin. Se voi olla jokin keskeinen osa koko systeemiä tai sitten pahimmillaan egoistisesti nimetty mitättömyys, jokin triviaali ”Rømme-metodi”.

Sen verran olen nyt ymmärtänyt, että radioaktiivisuusprosessi on ilmeisesti mahdollista ajaa kumpaan tahansa suuntaan ja se tuntuisi olevan hyvin merkityksellinen osa kokonaisuutta. Ja jotenkin tähän kaikkeen saattaa liittyä jokin, johon viitataan satunnaisesti termillä ”käänteisinterferenssi”. Valitettavasti kaikki ne viestit, joissa tämä termi esiintyy ovat vajaita ja katkonaisia, lauseenpätkiä vailla kunnollista kontekstia.

Täysin umpikujassa en pyrkimyksissäni rajoittaa viestintää ehkä kuitenkaan ole. Joissakin Rømmen viesteissä mainitaan ”emergency override operation ”. Jos olen oikein uskomattoman onnekas, se viittaa päätehdaskompleksin  ohjauslogiikasta erillään olevaan komentomoodiin tai vastaavaan, josta käsin voidaan hätätilassa hallita koko prosessia ja tarvittaessa vaikka ajaa koko hoito alas. Jos olen oikeassa ja sellainen on olemassa, pitää selvittää miten siihen päästään käsiksi. Pahimmassa tapauksessa senkin kontrollit ovat samassa romahtaneessa tehdaskompleksissa robottilaumojen takana. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa niihin pääsee jotenkin kiinni etäohjauksella robotteja lähestymättä.

Hemmetti, etähallinta olisi juuri nyt juuri sitä, mitä kaipaan: Tilanteen hallintaa ja mahdollisimman etäältä. Optimaalisessa tilanteessa voisin jopa päästä vaikuttamaan viestinnän sisältöön ja saada robotit vakuuttumaan… Noh, tässä vaiheessa on turha päästää haaveitaan todellisuuden edelle. Vielä ei ole edes varmaa, onko tuo override se, miksi sitä luulen ja jos on, ei minulla ole aavistustakaan, miten siihen pääsisi käsiksi. Tai että voiko siihen edes päästä käsiksi vai onko kyseessä jonkinlainen automaattinen järjestelmä. Mutta alku se on pienikin alku. Nyt tiedän edes mitä ehkä kannattaisi ryhtyä etsimään. Kunhan saan kaivettua viesteistä vielä hiukan lisää infoa ja lapsiparven takaisin ruotuun, voimme ryhtyä uudelleen työhön.

12.22.220: Pöytäkirja

– – – #// Microsoft Visual BorgNote 2020 transcript begins. – – – 

Desirèé: Pimeyden voimat ovat saapuneet! Katukaa, syntiset! Katukaa ennen tuhoa!
Nataša: Hiljaisuus! Kokous on alkanut.
Desirèé: Iä iä, lama sabaktani! Tikiri, tikiri, tikiri lii- -
Kwanzie: Sharrap, Desirèé!
Desirèé: Pelti kiinni ite, senkin kaappiropontti! Nosturi!
Kwanzie: Mieluummin nosturi kuin hihhuli.
Reima: (Desirèélle) Voisitko kulta vähän rauhoittua…
Desirèé: (Mutisee.) Tommoset ihmiskunnan selkäänpuukottajat ja lusmut kyllä tiedetään.
Nataša: No niin. Tiedätte miksi kutsuin kaikki koolle. Robotteja laskeutuu koko ajan lisää laaksoon, jossa ne ovat kaivaneet esiin Rømmen tehtaan raunioita.
Desirèé: Hulluuden kaivosta silmä tuijottaa!
Kwanzie: Paraskin puhuja. Kri!
Nataša: OLIN JATKAMASSA, että meidän on saatava ne pysäytetyksi jollain konstilla.
Reima: Tuota… anteeksi…
Desirèé: Ei ole muuta jäljellä kuin katumus! Katukaa nyt, kiirastuli on sytytetty.
Nataša: (Reimalle.) Niin?
Reima: (Desirèélle.) Rakas, voisitko istua… (Natašalle.) Niin, ihmettelin vain, millä me oikein ne pysäyttäisimme. Ja miksi? Eikö keskusteluyhteys olisi hyvä säilyttää? Emmehän me oikeastaan tiedä, mihin ne pyrkivät.
Desirèé: Selväähän se on, mihin ne pyrkivät, mäntti. Ne on aikojen lopun airut! Sä et ikinä kuuntele mua.
Kwanzie: (Itsekseen.) Mistähän se voisi johtua…
Nataša: On selvää, että ne haluavat yhteyden Rømmeen – tai siihen, mitä tuosta koneihmistietoisuudesta nyt on jäljellä. On selvää, että tekoälyvallankumouksen aikoinaan Afganistanin sotakentillä käynnistäneestä Steffen Rømmestä on muodostunut tietoisille koneille messiaan kaltainen hahmo. On selvää, että riippumatta siitä, onnistuvatko ne palauttamaan hänet arkijärkimielessä kommunikaatiokykyiseksi vaiko eivät, koneet jo nyt tulkitsevat Rømmen hajonneita viestejä kuin pyhiä kirjoituksia. On myös selvää, että suuri – ellei jo suurin – osa tietoisista roboteista on meille vihamielisiä johtuen juuri hävitystä taistelusta ihmiskuntaa vastaan Maassa. Summa summarum: meidän on katkaistava peli, ennen kuin Rømme möläyttää jotain, jonka koneet voivat tulkita meidän kuolemantuomioksemme.
Reima: Mutta on siellä ystävällismielisiäkin… Entä 4004?
Theia: Ei ole mitään keskusteluyhteyttä, mitä säilyttää.
Nataša: Theia on oikeassa. Ne avaavat nykyään välittömästi tulen, kun laaksoa lähestyy.
Theia: Meidän on iskettävä nyt, kun ne ovat keskittyneet Rømmeen.
Desirèé: (Huutaa.) Ihmisen ei ole syytä sekaantua Säädettyihin Tapahtumiin!
Nataša: (Desirèélle.) Mitä? Etkö sinä haluakaan niistä eroon?
Desirèé: Tämä on rangaistus synneistämme. Katukaa! Pyytäkää anteeksi, kun vielä voitte! Näin: anteeksi! Siitä vain kaikki kita auki ja reippaasti, an-teek-si.
Kwanzie: Voi jeesus mitä fabuu…
Desirèé: Jeesus, halleluja, on meidät hylännyt. Meillä ei ole enää muuta kuin helvetin tulimeri.
Reima: (Desirèélle.) Kulta, otahan hiukan kaakaota ja istu takaisin alas… (Natašalle.) Enkä ymmärrä sitäkään, miten me edes voisimme aseistetut koneet pysäyttää.
Nataša: En ole vielä keksinyt tehokasta menetelmää. Meillä on periaatteessa vain kiviä heitettävänämme. Tietysti jos voisimme viskoa niitä Phoboksesta…
Reima: Sano minulle, että et edes teoriassa harkitse murhaavasi kokonaisen laakson täydeltä älyllisiä olentoja!
Desirèé: Joka ei syntiä ole tehnyt, heittäköön ensimmäisen kiven.
Reima: Desi!
Kwanzie: Ray-man puhuu asiaa – ja entäs 4004? Meinataanko me uhrata mun broda? Ei käy!
Theia: Sauna.
Reima: Mitä?
Nataša: Sauna?
Theia: Siellä on yksi turha reaktori.
Reima: Turha?
Nataša: Nerokasta, Theia! Jos saisimme kuljetettua reaktorin laaksoon koneiden läheisyyteen, sitten räjäytettyä sen niin että reaktoriydin sulaa, saisimme ehkä hetkellisesti aikaiseksi riittävästi gammasäteilyä sotkemaan kyllin monen robotin elektroniikkaa ja sillä välin- -
Theia: Aika monta jossia kyllä. Ja kyllähän koneet kestivät avaruusmatkankin säteilyn.
Nataša: Tarkoitin äkillistä, isoa säteilypiikkiä aivan niiden keskellä.
Theia: Mutta silloin saastutamme myös jääesiintymän, jonka päällä ne ovat.
Nataša: (Läiskäisee otsaansa.) Jääesiintymä! Unohdin sen.
Theia: Ajattelin pikemminkin, että säteilyllä houkuttelisimme ne- -
Desirèé: Saunaan. Ei. Kosketa.
Reima: Eikä se ole turha reaktori! Se lämmittää kiukaan.
Kwanzie: Hei mimmit, oikeesti. Se on tän jäätävän kivierämaan ainoa chasis mesta.
Desirèé: Mutiainen on oikeassa.
Kwanzie: (Desirèélle.) Mitä tuli sanottua, scrobo?
Theia: (Itsekseen.) Voi hyvä jumala, ihmiskunta…
Desirèé: (Kwanzielle.) Peltikafferi!
Theia: (Desirèélle.) Jos kerran maailmanloppu on tulossa, mitä väliä on saunalla? Antaa kaiken mennä!
Desirèé: Sauna on Temppeli. Se on Alku ja Loppu. Kaikki päättyy Ikuisuuden Löylyyn.
Kwanzie: (Desirèélle.) Sua kun kuuntelee, alkaa tajuta, miksi toiset suojaa päänsä saunassa. Voisin suositella sunkin kpangolelle.
Nataša: Ettekö te ymmärrä, että kyse on meidän kaikkien eloonjäämisestä? Yksi kiuas on pieni uhraus.
Reima: Desirèé, ei, älä heitä- -
Kwanzie: Te näitte! Te näitte! Toi kiehahtanut coconut head heitti mua täydellä kaakaomukilla!
Desirèé: (Kwanzielle.) Isokin ilo. Hajosi sun helkkarin teräskyynärpäähäsi. Olet mulle kupin velkaa, mutsku!
Nataša: Ja vedenkulutus ylittää kierrätyskapasiteettimme muutamassa viikossa!
Reima: Desi, alas!
Theia: (Natašalle.) Ääh, anna olla. Eivät ne kuuntele.
Desirèé: (Huutaa pöydällä seisten.) MESSIAS ON PUHUNUT MINULLE!

Kaikki hiljenevät.

Desirèé: Kuulkaa! Näin Thorstai, Valitun Planeetan Poika minulle sanoi: ”Ei ole elämää ja kuolemaa. Ei ole lihaa ja terästä. On vain oleminen. On hetki ennen alkuräjähdystä. Se hetki, jota ei ole.”

Hiljaista. Kwanzie tyrskähtää.

Theia: (Itsekseen.) Mutta juuri noinhan Rømme…
Desirèé: Uusi alku lähestyy! Mut meidän tulee ottaa tämän elämän loppu tyynesti vastaan, katuen.
Nataša: Thorstai sanoi? Siis teidän tenavanne?
Desirèé: Hän on Valitun Planeetan Osoitettu.

Vaivautunutta yskähtelyä muilta, mutta Kwanzie räkättää ulvoen ja mäiskii eksoskeletonikäsivarrellaan seinää – BOUM! BOUM! BOUM!

Nataša: Kwanzie, varo! Habitaatin rakenne ei kestä tuollaista- -

Teräksen ulvahdus. Paukahdus. Hajoavien esineiden räsähdyksiä. Tuulen ujellusta. Huutoa.

– – – Microsoft Visual BorgNote 2020 transcript ends. \\# – – – 

11.22.220: Theia/Sub-Rømme

... joten päästäksemme "elämän" käsitteen ytimeen meidän on ajateltava sitä vain yhtenä materian ja energian olomuotona...

Theia, herää.

Ssshhh… Rømme puhuu…

... tarkastelemme sitten ihmisaivojen neuroneja tai tekoälyjen neuroverkkoja, pohjimmiltaan kumpienkin ytimessä on vain molekyylejä...

Theia. Nyt.

Tst! Älä hölise päälle. Olen ihan ymmärryksen partaalla…

... eri energiarakenteilla... jos nyt tutkimme R-metodin kvantti--

HERÄÄ!

– Theia, herää!

Älkää häiritkö. Olen juuri pääsemäiselläni- - Mitä? Missä minä olen?

– Theia, Nataša tässä. Näetkö sinä minut?

Nataša? Näen, näenhän minä…

Sinun pitää puhua ääneen, hän ei kuule ajatuksiasi, kuten minä.

– Theia? Seuraa katseella sormiani. No niin. Kuuletko minua?

– Kuulen, kuulin sanovani.

Älä avaa radiota, päänsisäinen ystäväni jylisi.

– Älä avaa kanavaa, Nataša toisti.

– Älkää huutako! huusin.

Katsoin ympärilleni. Olin luolassa. Taas.

– Olen luolassa, sanoin.

Nataša nyökkäsi. Hän seisoi aivan edessäni, huolestunut ilme kasvoillaan. Taustalla hääri pari droidia poraillen seinämää. Natašan ääni kimitti ohuesti kypärän tukahduttamana, mutta en avannut radiota. Se tuntui olevan tärkeää.

Se on tärkeää. Emme saa paljastaa sijaintiamme roboteille.

– Kävelitkö sinä unissasi? Nataša kysyi.

– Minä… Siis…

Voihan crc fail. Tätä onkin vähän vaikeampi selittää.

– Miten ihmeessä onnistuit pukemaan avaruuspuvun päällesi? Nataša hämmästeli.

– No, koulutus oli melko perinpohjaista, selittelin vaivaantuneena.

– Ilmeisesti aivan toisella tasolla kuin meillä, Nataša taivasteli tutkien minua päästä jalkoihin, edestä ja takaa.

Paras vaihtaa puheenaihetta.

– Mitä sinä täällä teet? kysyin.

– Kartoitan vaihtoehtoisia kairauskulmia, Nataša selitti. – Jos vaikka pääsisimme jääesiintymään kiinni täältä luolista. Mutta hyvänen aika, miten sinä oikein tulit tänne?

Kuin tilauksesta radio räsähti takaisin eloon.

... ei ole "lihaa" ja "terästä"... ei ole "elämää" ja "kuolemaa"... ei ole...

– Jaaha, Rømme palasi taas tutulle sekavuustasolleen, Nataša tuhahti. – Hetken hänen höpinöissään tuntuikin olevan jo hiven järkeä.

Nataša ilmeisesti huomasi ilmeeni, sillä hän jatkoi: – Olemme Rømmen hautautuneen tehtaan kaakkoispuolella, viestit kuuluvat erinomaisen hyvin. Tänään hän taas puhkesi puhumaan puolentoista viikon hiljaisuuden jälkeen.

Mutta robottien viestintää ei kuulu.

– Muuten onkin sitten hiljaista, Natašakin tuumiskeli itsekseen. Droidit lopettivat kairaamisensa ja siirtyivät taakseni seuraavaan kohtaan. – Tulepa katsomaan tätä.

Hiivimme varovasti pienen halkeaman luo, josta näki laaksoon. Robottimeri oli kadonnut. Tilalle oli ilmestynyt valtavia rakennelmia, joiden hetken päästä tajusin muodostuvan yksittäisistä koneista.

– Ihan kuin massiivisia nostureita, mutisin.

– Sitä ne ilmeisesti ovatkin, Nataša totesi. – Katso tuonne taakse, ihan laakson perukoille.

Pyhä vakio, ne ovat kaivaneet sen esille.

Koko laakson toinen pää laskeutui alas louhokseen, jossa näkyi levään hukkuneita hiiltyneitä raunioita. Keskipaikkeilla leväkasvusto levisi valtavaksi seinämäksi, jonka keskellä pilkotti jotain omituisen tutunomaista.

– Zoomaa kypäränäkymää lähemmäs, Nataša miltei kuiskasi arvaten lausumattoman kysymykseni.

Suurensin kuvaa. Hahmo alkoi hitaasti saada selkeämpiä muotoja. Jalat, kädet…

Rømme.

Kasvuston rihmat kiipeilivät jättimäistä koneseinää ja yhtyivät keskellä pahoin palaneeseen ihmishahmoon.

On vain oleminen. On hetki ennen alkuräjähdystä. Se hetki, jota ei ole.

– Pyhä isä! henkäisin. – Suu… suu liikkui. Samaan tahtiin kuin tuo ääni radiossa.

– Todennäköisesti refleksi, jokin etäinen muisto organismin inhimillisestä alkuperästä.

– Mutta se on elossa! Miten se voi elää täällä?

– Sen minäkin haluaisin tietää, Nataša tuhahti. – Olen tutkinut jo kohta vuoden tuota ”marssammalta” – joksi Reima sitä huvittavasti kutsuu – ja minulla on vain lisää kysymyksiä. Se sietää radioaktiivisuutta, se kestää äärimmäistä kylmyyttä, se yhteyttää Marsin ilmakehässä, silti se välittää sähköimpulsseja kuin tietoverkko.

– Tietoverkko? Onko se siis… kone?

– Ei missään sellaisessa muodossa, jona me käsitteen tunnemme. Mikroskoopissa se väistelee myös elämän määritettä melkein liukkaammin kuin elämä itse. Vaikka tunkisin sen väkisin elävien organismien kategoriaan, pitäisi vielä päättää, onko se kasvi vai eläin. Mutta ainakin sitä voi syödä.

– Oletteko te syöneet sitä? kauhistelin.

– Ei se minun ideani missään nimessä ollut, Nataša puolusteli. – Mutta Desirèé keräsi levää osana mystisiä rituaalejaan ja Reima kerkesi käynnistää koekeittiönsä ennen kuin ehdin- -

Nataša katsoi taakseni. Vilkaisin sivulleni. Droidit olivat jähmettyneet kesken kairauksen. Sitten ne peruuttivat itsensä hitaasti irti seinästä ja kääntyivät. Poranterät vingahtivat käyntiin. Robotit nytkähtivät liikkeelle ja lähtivät syöksymään kohti meitä.

Juoksimme.

Droidit jäivät kauas taaksemme, mutta silti ne jääräpäisesti seurasivat meitä edelleen, kun käynnistelimme jo mönkijöitämme.

Kaahatessamme rinteeltä tasangolle katsoin taakseni. Toinen koneista oli törmännyt kivenlohkareeseen ja kaatunut. Toinen lyllersi vielä eteenpäin.

Taivaalta laskeutui lisää robotteja laaksoon.

4.22.220: Nataša

Planeetta Maasta tuleva viestintä ei vaikuta rohkaisevalta, ainakaan sikäläisen populaation kannalta. Sota robottien kanssa vaikuttaa loppuneen, mutta eiväthän ihmiset koskaan malta lopettaa alkuun päästyään. Nyt ne tappelevat keskenään jäljellä olevista resursseista. Vesi vaikuttaisi olevan suosituin motiivi tappamiselle, mutta muistakin syistä hengen saa ilmeisesti lähdettää melko helposti. Koti-ikävä, minulla? Minähän olen kotonani. Kodissa, johon asti ihmiset onnistuivat lähettämään typerän sotansa, tai ainakin noin puolet siitä.

Olen melko varma, että Rømmen satunnaisista tai ainakin sellaisilta vaikuttavista viesteistä on löydettävissä joitain vastauksia kysymyksiimme. Ainakin siinä vaiheessa, kun onnistun keksimään oikeita kysymyksiä. Koko juttu on melkoinen sotku, jota helpottaisi hullun hybridiälyn monologin muuttaminen dialogiksi. Valitettavasti joudun työskentelemään niiden fragmenttien varassa joita kulloinkin maan alta saapuu ilmoille, vailla mahdollisuutta kysyä lisää. On kuin kokoaisi palapeliä ilman mallikuvaa tai pahimmillaan täysin väärän mallikuvan kanssa: Minulla on runsaasti tietoja Rømmen aikoinaan tekemistä tutkimuksista ja suunnitelmista, mutta suurimmalla osalla näistä viesteistä ei tuntuisi olevan mitään tekemistä niiden kanssa.

En ole kuitenkaan pelkästään polkenut paikallani. Hyvin monessa viestissä esiintyy ajatus ”radioaktiivisuuden puoliintumisajan puoliintumisesta”, joka tuntuisi olevan keskeinen tavoite tutkimuksessa. Eräs tähän liittyvä toistuva maininta on ”R-metodi”, johon ei löydy viittaustakaan aiemmista materiaaleista, mutta jolla selkeästi on melko keskeinen asema tässä projektissa. Yhteen sovittamieni palasten perusteella ei ole tarkalleen selvinnyt, mikä se on tai mitä sillä tehdään – yleisyyden perusteella oletan sen toistaiseksi olevan lähinnä jonkinlaista avainta koko mysteerin selvittämiseksi.

Vähemmän yllättäen Rømmen projektissa on ilmeisesti ollut myös omat vaaransa ja uhkatekijänsä. Tämän olisin tosiaan osannut ihan itsekin ennustaa herrasta tietämäni perusteella, mutta tässä tapauksessa olen kelpuuttanut todisteeksi viesteissä olleet viittaukset ”emergency-override”-tilaan. Eli taas kerran oltiin tekemässä jotain, joka saattoi lähteä käsistä. Vielä en tiedä mitä, mutta aion totta vieköön ottaa siitä selvää.