Olen saapunut planeetalle.
Olin odottanut tuntevani kiihkeyttä, ehkä riemua, tässä hetkessä. Sen sijaan tunnen oloni lähinnä lievästi pahoinvoivaksi. Rintakehässäni on tympeä, raskas möykky. Arvelen tilani johtuvan hyperkapnian jälkivaikutuksista. Voin siis ohittaa ne ja keskittyä olennaiseen: olemme nyt täällä molemmat.
Nainen, Nataša, ymmärtää muita paremmin tilanteemme realiteetteja. Hän on tutkinut laskeutumiskapselin kuntoa ja siirtynyt sitten tarkastelemaan ympäristöämme. On oleellista saada pian mahdollisimman hyvä kuva asemistamme. Natašalla ei kuitenkaan tunnu olevan kykyä asettaa pitkän aikavälin tavoitteita – ehkä hänellä ei ole tarpeeksi mielikuvitusta. En ole varma, voiko hänestä olla hyötyä suunnitelmissani.
Muilta kanssamatkaajiltani mielikuvitusta sen sijaan ei puutu. He piirtelevät seiniin hirviöitä ja nimeävät epätarkan karttansa tyhjänpäiväisiä lokaatioita. He eivät ymmärrä, että nimet ja merkityksellisyys muodostuvat paikoille vain tapahtumisen, historian ja suurten tekojen kautta. Miksi antaa vuorelle nimi, ellei kukaan ole vielä kiivennyt sille tai kaivautunut sen uumeniin?
Olenkin päättänyt aloittaa uuden ajanlaskun, uuden historiankirjoituksen, tällä planeetalla. Tässä uudessa ajassa voin rakentaa ennen näkemättömän ymmärryksen ja suuruuden valtakuntani. Alkaen laskeutumisen vuodesta Marsin rakentamisen aikaa (0 Mr.) ihmisen tahto ja teknologinen taito muuttavat todellisuutta!
Jälkihuomautus: olen ehdottanut muille, että koittaisimme kaapata meitä ympäröivät robotit hallintaamme. TV-kuvaaminen häiritsee ja suututtaa heitä enenevässä määrin, ja uskon heidän asettuvan tukemaan pyrkimyksiäni.
