Olemme perillä! Ja elossa! Vaikka ehdin olla jo varma ettei toivoa ole.
Laskeutumiskapselin ahdistuksen ja sekavuudentunteita vahvensi osaltaan hyperkapnia eli hiilidioksidimyrkytys. Veremme CO2-pitoisuus on käynyt vaarallisen korkealla.
Mustan laatikon tallenteen perusteella myöskään jarrutus ei ole onnistunut suunnitellusti, todennäköisimmin ajoaine on loppunut kesken. Tämän seurauksena kohtaamisnopeus on ollut yli toleranssirajan. Laskeutumiskapseli kuitenkin säilyi ihmeen kaupalla ilmatiiviinä. Kuvatallenteesta on vaikeaa arvioida vahinkojen määrää, tarkistan kapselin heti huomenna kun aloitan tutkimukset pinnalla.
Miten sitten selvisimme? PTOMASin robottiteknologia pelasti meidät. Laskeutumisalueelle muutaman minuutin kuluessa saapuneet autonomibotit saivat polttoleikattua kolhiintuneen ilmalukon auki ja pukivat elossapitopuvut yllemme maatessamme tajuttomina.
Mieleni palaa halusta päästä ulos keräämään näytteitä, mutta vielä tämä päivä on käytettävä toipumiseen. Olemme yhä kaikki jokseenkin heikossa hapessa. Autonomibottien kuljettaessa meitä habitaattiin elintoimintojen ylläpitoautomatiikka päätti myrkytystilaa kompensoidakseen säätää pukujen hengitysjärjestelmän kaasuseossuhteen hiilidioksidiköyhäksi ja tästä aiheutuneen hyperventiloinnin kautta syntyi käänteinen tila, hypokapnia.
Hypokapniassa alveolisen ja arteriaalisen hiilidioksidin osapaineen laskun aiheuttaman veren alkaloosin seurauksena aivoverenkierto supistuu ja aivoihin pakkautuu verta. Kun veren happitaso putoaa nopeasti syntyy aivoihin happivaje jonka seurauksena voi ilmetä euforiaa, hallusinaatioita ja jopa kokemuksia kuoleman rajalla käymisestä.
Oloni tuntuu yhä sekavalta, mutta taisin selvitä kohtuullisen vähällä muihin miehistön jäseniin verrattuna. Varsinkaan Desirèé ei tunnu olevan ihan oma itsensä.
