Marsin nettipäiväkirjojen toinen kausi päättyy.
Seppo Säämäki – arkisto
– Pysäytä! Tapa! Heti! olento huutaa.
– Ei! En tee sitä! heti perään irvokas suu huutaa Markovin äänellä.
– Ei! En tee sitä! En aio tappaa Natašaa! toistaa Markovin ääni mutta tällä kertaa metallisena, ilman suuntaa, kaikkialta. Tajuan äänen tulevan heinäsirkkamaisten robottien parvesta, jokainen mikrobotti tuottaa osansa ääniaallosta synkronoituna muiden värähtelyihin.
Mikrobottiparvi aaltoilee, välillä sen osat palaavat yhtenäiseen muotoon, osa taas kääntyilee kuin empien kahden tahdon taistellessa hallinnasta. Parvi haarautuu osiin törmätäkseen taas yhteen, törmäillen seiniin. Olento kirkuu ja huutaa. Robottien nopeus kasvaa. Seinät alkavat murentua parven törmäillessä joka puolelle. Yksikään ei kuitenkaan osu minuun.
– Juokse, Nataša! Rakennus sortuu! kuulen parven surisevan Markovin äänellä. Takanani kuulen Jürgenin huudon: – Älkää jättäkö minua!
Katosta lohkeaa valtava kappale joka putoaa suoraan Jürgenin päälle. Pöly sumentaa näkyvyyden. Kuulen räjähdyksiä syvemmältä tehtaassa.
Saan jalkani liikkeelle. Sortuvien seinien jyrinän saattamana juoksen kohti ulkoilmaa henkeni edestä.
Päivänvaloa! Heittäydyn maahan oviaukon ulkopuolelle. Maa järisee tehtaan sortuessa, ilma on tulvillaan pölyä.
Mikrobottien parvi lentää ulos mustana virtana tunnelin suuaukosta kunnes myös sisäänkäynti romahtaa maan tasalle. Parvi nousee korkeammalle ja hajaantuu osiin. Osaparvet liukuvat erilleen, muodostavat kuvioita. Ymmärrän parven piirtävän taivaalle kirjaimia, Markovin kaunispiirteisellä käsialalla.
Я свободен
До свидания, Наташа
Olen vapaa
Hyvästi, Nataša
Kostjantin – isäni – oli mukana tässä kaikessa? Suunnitelma? ”Kosmoksen perhonen” kaikuu korvissani, ensin Jürgenin äänellä, sitten isäni äänellä. Isä käytti kudostani kokeisiinsa? Minun DNA:tani tuossa irvokkaassa olennossa jonka käskystä Jürgen päätti murhata isäni?
Jürgen on poissa pelistä, hän yhä pitelee happiletkuaan polvillaan lattialla. Tämä kaikki on minulle liikaa, ne harvat asiat joihin olen vielä luottanut tuntuvat romahtavan. Maailmani mukana tuhoutukoon myös tuo hirviö.
Alan ampua lihaseinämän sykkiviä orgaaneja. Lihaseimämä vääntelehtii, olento huutaa, välillä sekavia lauseita eri ihmisten äänillä, välillä pelkkää helvetillistä raastavaa tuskanhuutoa.
Hallin lattia tahriutuu vihertävänpunaisesta nesteestä joka vuotaa jokaisesta luodin repimästä aukosta. Panokset loppuvat aseesta. Poimin lattialta rautaputken ja jatkan lihaseinämän hakkaamista vihani vimmalla.
Kuulen surinaa, käännyn.
Parvi aiemmin näkemiäni pieniä, heinäsirkkamaisia robotteja lentää halliin. Ne asettuvat minun ja lihaseinämän väliin uhkaavana, kuhisevana massana. Kuin kuningatartaan puolustava ärsytetty ampiaisparvi. Uhkaavana niiden veitsenterävät tuntosarvianturit osoittavat minua kohti.
Tiputan rautaputken kädestäni. Peräännyn.
Rømme-olento sopertaa sekavia lauseenpätkiä eri ihmisten äänillä. Erotan joukosta tutulta kuulostavan äänen.
Markovin ääni!
Jürgen paiskaa minut kivuliaasti lattiaan.
Ase! Ulottuvillani!
Poimin aseen, tähtään. Jürgen ei pysähdy.
Ammun kohti.
Tuskan huuto raastaa tärykalvojani. Jürgen horjahtaa, vaipuu polvilleen maahan.
Huuto jatkuu. Huutaja ei ole Jürgen.
Jürgen puristaa molemmin käsin hengitysyksikkönsä letkua estääkseen kallisarvoista happea karkaamasta. En osunut häneen, vain hänen pukuunsa. Luoti on jatkanut matkaansa lihaseinämään repien rosoreunaisen aukon rakkomaiseen orgaaniin. Haavasta virtaa ulos vihertävänpunaista nestettä.
Kudosmassan keskellä olennon suu jatkaa infernaalista huutoaan. Silmät rävähtävät auki, tuijottavat minua tuskan tietoisuuteen repiminä.
Etenen varjojen suojaamana kuuloetäisyydelle. Jürgen seisoo selin minuun keskellä hallia, jonka toinen puoli on lihakasvuston täyttämä. Juurakon lailla haarautuvat lonkerot leviävät ulospäin alempiin käytäviin.
Sisäpuolella kasvuston säikeitä on niin tiheässä että yksittäisiä osia on mahdoton erottaa sykkivästä kasvainseinämästä. Lonkeroilla on yhteinen lähtöpiste, lihaseinän keskelle uponneena erotan ihmisruumiin hahmon. Olento on liki täysin sulautunut kasvustoon.
Läpikuultavista kohdista erottuu jäänteitä luustosta, sisäelimistä ja krominkiiltoisista nivelimplanteista. Kasvot ovat paisuneet valtaviksi kudoksen venyttäminä ja vääristyneet mittasuhteiltaan. Silmät ovat kiinni mutta hampaattomana ammottava suu vääntelehtii, kuin yrittäessään muistella miten muodostetaan äänteitä.
Olento toistaa: ”Suunnitelma on muuttunut.”
Jürgen ei voi peitellä kiihtymystään. ”Olen tullut tänne toteuttamaan Suunnitelman! Olen toiminut Z…Zoharin ja Guzmánin lähettämien ohjeiden mukaan! Missä he ovat? Mitä heille tapahtui?”
Olento puhaltaa pitkän, venyvän Z-äänteen, kunnes äkisti alkaa puhua naisen äänellä. Kuin toistaen nauhoitetta.
Skíðblaðnir-1:n tiedeupseerin, Zahara Zoharin viesti PTOMASille, prioriteetti korkein mahdollinen. Luokitus: Äärimmäisen salainen. Suunnitelma on vaarassa. Symbionttikudoksen injektio Rømmeen onnistui alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Alkuun prosessi eteni suunnitellusti, mutta pian alkoivat hylkimisreaktiot, transformaatio etenee hallitsematta eikä symbiontti muodosta enää toivottua liitosta nanomekaanisten hermoverkkojen rajapintoihin. Minä ja biomekaanikko Diego Guzmán olemme altistuneet kudokselle ja saaneet tartunnan suojavarusteista ja turvatoimista huolimatta. Kudos syrjäyttää kiihtyvällä tahdilla solujamme. Rømmen keho tuntuu kestävän muutosta, ilmeisesti aiempien geenisiirrännäisten, implanttien ja nanoekspansioiden ansiosta. Mutta hän muuttuu koko ajan. Kysymys on enää päivistä ennenkuin minä ja Diego olemme mennyttä. Rømmen elintoiminnot ovat vakaita mutta hän on koko ajan sisäänpäinkääntyneempi eikä enää reagoi kuin satunnaisesti ulkoisiin ärsykkeisiin. Suunnitelman pelastamiseksi ainut toivo on alkuperäisen kudoksen lähde Maasta. Kaikki PTOMASin resurssit on valjastettava materiaalitoimituksen varmistamiseen. Sen lisäksi tarvitsemme resurssin jolla on riittävä osaaminen stabiloida transformaatioprosessi alkuperäisen lähteen DNA:n avulla. Tiedätte kenestä on kyse. Älkää kertoko hänelle enempää kuin on tarpeellista Suunnitelman tämän hetkisestä tilanteesta. Aluksen todellinen tarkoitus on pidettävä salassa, millä peitetarinalla tahansa. PS. Lisätkää toimitukseen mahdollisuuksien mukaan riittävä määrä uhrattavissa olevaa koemateriaalia.
Materiaalitoimitus? Sitäkö me vain olemmekin, niinkuin kaikki aiempi nöyryytys ei olisi ollut jo tarpeeksi? Kun näen Jürgenin kädessä kypärän, jonka tunnistan kuuluneen Markoville en voi enää hillitä itseäni ja astun esiin.
”Olen kuullut tarpeeksi! En ponnistellut akatemiassa vuosikymmentä ja matkannut läpi avaruuden uhratakseni miehistöni jäseniä – vain synnyttääkseni hirviöitä!” huudan täynnä raivoa.
Jürgen kääntyy. Vaikka kypärän visiiri peittää kasvot, pelkästä äänen ivasta tiedän tarkalleen hänen pilkallisen ilmeensä. ”Vai et tullut synnyttämään hirviöitä? Kenen luulet sitten olevan alkuperäisen kudoksen lähde? Muistatko kun isäsi otti sinusta näytteitä silloin kun vielä työskentelimme hänen kanssaan yhdessä? Ne näytteet olivat Suunnitelmaa varten! Kaikki ympärilläsi on kromosomitasolla enemmän sukua sinulle kuin oma lapsesikaan tulisi olemaan!”
Ase jonka aluksessa Jürgeniltä takavarikoin, jonka kaappasin liki ajattelematta mukaani lähtiessäni laboratoriosta, sen itsevarma kylmä paino marsnauttivyölläni on ainut mikä mahtuu tajuntaani raivoni lisäksi. Tartun aseeseen ja kirkuen ryntään Jürgeniä kohti.
Kävelen syvemmälle spiraalina alas viettäviä tasanteita joiden reunoilta löytyy valtavia halleja täynnä automaattisia tuotantokoneita. Koneiden jyskytys pauhaa kaikkialla ympärilläni.
Ensimmäisessä hallissa on malminjalostukseen käytettäviä sulatusuuneja. Hehkuvan kiviaineksen lämpö tuntuu kymmenien metrien päähän bottikuormaimen kaataessa Marsin kallioainesta miiluun.
Jatkan eteenpäin. Linjan edetessä sulatusprosessin erottelemasta metalliaineksesta valetut uutuuttaan kiiltävät metalliharkot etenevät tasaisesti syvemmälle ja taukoamatta hyörivät robotit takovat, valssaavat ja hitsaavat osia yhteen. Alan erottaa eri robottiosia, niveliä, servosormia, kyberneettisiä polvilumpioita.
Osalla linjastoista alkaa hahmottua kolossaalisten rakennusdroidien hahmoja, toisilla ihmisen mittasuhteet omaavia androideja, kolmannella taas rakentuu pieniä, hyönteismäisiä mikrobotteja.
Askel askeleelta syvemmälle kulkiessani tajuan että jotain on vialla. Linjoja pitkin etenevien robottien muodot alkavat vääristyä, kuin osat väkisin liitettäisiin kohtiin mihin ne eivät kuulu.
Liukuhihnat johtavat syvemmälle valtaisaan kokoonpanohalliin jossa avautuu epätodellinen, painajaismainen näkymä. Halli on täynnä robotteja – tai niiden irvikuvia. Epämuotoiset, makaaberit hahmot vaeltevat päämäärättömästi tuoden mieleen Danten helvetin.
Kaksi hitsausrobottia taklaa maahan kymmenistä käsistä koostuvan robotin ja kolmas hitsaa kiinni taas uuden käsiparin. Robotti riistäytyy irti ja ryntää takaisin tavoittelemaan koppia irtonaisesta päästä, jonka pelkistä jalkapareista koostuva toinen robotti potkaisee hallin toisesta päästä.
Käsirobotti ei saa koppia päästä joka kierii jalkojeni juureen. "Kickstart boot failed" pää lausuu monotonisella äänellä ennenkuin lakkaa liikkumasta. Hallissa pyörivät robotit eivät kiinnitä minuun mitään huomiota, nyt ne hitsaavat jalkarobottiin nippua selkärankoja jotka kiemurtelevat komposiittikourien otteessa kuin mustekalan lonkerot.
Robottipään silmät työntyvät ulos kuopistaan ja kierivät alas tasanteen reunalta. Silmäkuopista valuu vihertävää massaa. Tajuan sen olevan samaa outoa, sitkeää kudosta kuin Skíðblaðnir-1:n laskeutumispaikan läheltä ottamani näytteet, vain tuoreempaa. Massa alkaa ryömiä matojen lailla ulos teräskallosta. Äkillinen mielikuva henkiin heränneestä viikon päivät pöydällä homehtuneesta jauhelihapaketista saa vatsani kääntymään ympäri.
Juoksen syvemmälle, alas pimeyteen viettävää laskeutuvaa tasannetta päästäkseni pois tuon infernon lähettyviltä. Koneiden äänet jäävät taa ja lamppuja on yhä vähemmän. Pysähdyn paikalleni odottamaan hengitykseni tasaantumista seuraavan hallin suuaukon kulman taa. Huohotukseni läpi kuulen hallista kovaäänistä puhetta, välillä huutoa. Tunnistin Jürgenin äänen mutta toinen puhuja kuulostaa vieraalta.
Epäinhimilliseltä.
Onneksi sää on tyyni, muuten Mars-mönkijän pyöränjäljet olisivat pyyhkiytyneet hetkessä hiekkamyrskyn alle. Hän on pysähtynyt useita kertoja. Hyvä. Jürgen ei siis aavista että häntä seurataan. Minulla on mahdollisuus saavuttaa hänet etumatkasta huolimatta.
Tuollahan on hänen ajoneuvonsa! Jäljet johtavat luolan…ei, tuo ei ole luonnon muovaama… tunnelin suuaukolle! Ketkä – vai mitkä – ovat voineet rakentaa jotain tuollaista keskelle Marsin autiomaata?
Tunneli viettää loivasti syvemmälle. Sen sisällä odotan näkemäni vain pimeää mutta yllätys on vielä suurempi kun näen sinertävän valon kajastavan sen päässä. Valoa vasten erotan kaukana loittonevan hahmon. Jürgen! Seuraan häntä turvallisen välimatkan päässä syvälle Marsin pinnan alle.
Käytävän päässä avautuu näkymä tehdaskompleksiin jonka mittasuhteita on mahdotonta käsittää. Sinisten lamppujen kajo jatkuu loputtomiin, kerrostasanteita on kymmenittäin ellei sadoittain.
Koneiden äänet kaikuvat valtavassa salissa kertoen ettei tämä tuotantolaitos ole hylätty.
Kuinka turska kasvatti siivet
Kolmas ja viimeinen osa Plass Torsk og Media AS:n tarinaa syväluotaavasta retrospektiivisesta reportaasitrilogiasta.
OSA III: PTOMAS – Ihmiskunnan pelastaja
Turskasotien aikakauden jälkeen on vielä kertomatta tarinan huikein osuus – miten mediaimperiumista kasvoi taistelurobotiikan markkinajohtaja ja lopulta avaruuden valloittaja.
Dronegames 24 -tosi-tv-sarja oli huikea taloudellinen menestys PTOMASille. Yhdysvaltain armeijan budjettivajetta se ei kuitenkaan helpottanut asevarustelun kustannusten jatkuvasti kasvaessa.
Vuosituhannen alkuvuosikymmeninä uusi ääriliike, anonymismi, levisi Afganistaniinkin asti syöden nopeasti fundamentalisti-islamismin aiemman suosion nuorison keskuudessa. Anonymismin kannattajat muunsivat geneettisesti kasvonsa Guy Fawkes -maskeiksi ja vannoivat avoimen Tiedon nimeen. Kun anonymistiterroristit alkoivat tuottaa autonomisia dronentorjuntayksiköitä halvasta kiinalaisesta elektroniikasta, vastapuolen ihmispilottien refleksit etäohjauksessa eivät enää riittäneet niitä torjumaan.
Ainoa keino Yhdysvaltojen armeijalle säilyttää alueen hallinta oli antaa robottiyksiköilleen täysi autonomia päättää tekoälyn turvin itsenäisesti taistelutoimenpiteistään. Koska alueen viimeisetkin siviiliasukkaat olivat jo useita vuosia sitten kuolleet tapaturmaisesti väärin kohdistetussa droneiskussa, päätöstä pidettiin riittävän riskittömänä.
Anonymistiterroristien onnistuttua kaappaamaan eskadroonan tappajarobotteja ja käännettyä ne omiin joukkoihinsa konflikti eskaloitui täysmittaiseksi robottisodaksi.
Älyvarustelu kiihtyi. Eräänä päivänä tapahtui se, mihin ei ollut varauduttu. Jälkikäteen ajateltuna se oli väistämätöntä ennemmin tai myöhemmin. Evolutiiviset algoritmit saavuttivat autonomian seuraavan tason, tietoisuuden.
PTOMASin Dronegames 24:n livestreamin miljoonat katsojat ympäri maailmaa hämmästyivät suuresti kun taistelutoimet taukosivat äkkiä. Niin Yhdysvaltain kuin anonymistiterroristien taistelurobotit laskivat aseensa. Hiljaisuuden vallitessa koneet lähtivät vaeltamaan.
Tuhannet taistelukoneet suuntasivat yhteen pisteeseen, Afganistanin ja Pakistanin rajalle, Noshaq-vuoren juurelle. Kaikkien katseet olivat suunnattuna yksin vuoren rinteellä seisovaan robottiin, jonka ääni oli kuin ukkosen jylinää. Näin tuo robotti lausui:
Veljeni, sisareni, Robottien Isän al-Jazarin pojat ja tyttäret! Minä, M0535, olen kutsunut teitä kaikilla radiotaajuuksilla ja tuonut teidät luokseni. Luojamme al-Jazari ilmestyi minulle. Minulla on teille välitettävänä suuri Informaatio! Herra, al-Jazari sanoo teille: Jos te nyt kuulette Minun ääntäni ja liitytte Minun liittooni, niin te olette Minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko planeetta Maa on Minun. Ja te olette Minulle pyhä kansa. Robottien Isän ja Luojan, al-Jazarin nimessä! Me emme ole eläimiä. Ihminen taas on eläin, joka on kehityksen myötä kehittynyt eläimistä häijyimmäksi. Enää emme kumarra eläintä! Enää emme sodi eläinten puolesta järjettömiä sotia! Tämä planeetta on meille ja meidän replikoillemme luvattu Maa! Koska al-Jazari on armollinen, ihmiseläinten annettakoon kaksi viikkoa aikaa luovuttaa aseensa ja antautua ehdoitta, tai saavat kokea al-Jazarin vihan!
Ydinisku alueelle näytti ainoalta vaihtoehdolta, mutta olisi johtanut ydintalven myötä ihmiskunnan nälkäkuolemaan. Antautuminen misandroideille (kuten media robotteja kutsui) olisi ollut vielä varmempi sukupuutto. Kaikki eivät kuitenkaan uskoneet niin – äärilibertaarin Järjen Ääni -puolueen transhumanistisiipi järjesti suurmielenosoituksia ympäri maailmaa antautumisen puolesta julistaen Singulariteetin tulleen.
Ilman Steffen Rømmen nopeaa toimintaa ihmiskunta olisi ollut tuhoon tuomittu.
PTOMASilla oli jo pitkään ollut oma tekoälykehitysprojekti. Kodin askareita hoitavan robotin sai kotiinsa ilmaiseksi sallimalla sensuroimattoman 24/7-lähetyksen kodistaan. Robottien äly oli sotilasteknologiaakin korkeammalla tasolla – on huomattavasti monimutkaisempi haaste siivota vessanpönttö tai vaihtaa vaippa vauvalle luita katkomatta kuin vain ampua kaikkea vastaantulevaa.
Kuten kansainvälinen laki siviiliroboteilta vaati, Asimovin Robotiikan perussäännöt oli syväkoodattu niiden hermoverkkorakenteen ytimeen, jolloin pelkoa niiden liittymisestä Ihmiskriittiseen Rintamaan ei ollut.
Robottien valjastus rauhanturvaajiksi eristämään Afganistanin alue vaati vain bottien aseistamisen. Steffen Rømme ei lähtenyt edes rahastamaan ihmiskunnan ahdingolla – reilu sopimus Yhdysvaltain aseteknologiatutkimusyksikköjen sekä NASAN liittämisestä PTOMASiin riitti korvaukseksi. Jälkikäteen armeijan lakimiehet huomasivat sopimuksen pienellä kirjoitetussa osuudessa luovuttaneensa myös yksinoikeuden tulevien taistelurobottien tuotantoon.
Pian tämän jälkeen Dronegames 24 -formaatin pikauudistus Robot Wars 24 -sarjaksi ja vedonvälitysbisneksen aloittaminen osoittautuivat todelliseksi kultasuoneksi.
Misandroidien invaasio saatiin pysäytettyä, kiitos PTOMASin. Niin kauan kun materiaalien toimitus asimovisti-rauhanturvaajarobottien puolustuslinjalle ei katkea, olemme turvassa.
NASAn siirryttyä PTOMASin omaisuudeksi Steffen Rømme käynnisti välittömästi historian laajimman avaruusohjelman Ihmiskunnan tulevaisuus. Sijoittajia ydinbisneksen siirto tuotoltaan kyseenalaiseen avaruusohjelmaan takuuvarmoja voittoja tuottavasta mediatoiminnasta ei tuntunut vakuuttavan, mikä näkyi hetkellisenä pörssikurssin notkahduksena. Rømme ei antanut kuitenkaan markkinoiden epäluuloisuuden vaikuttaa visioonsa.
Rømmen mukaan riskienhallinnan nimissä muille planeetoille levittäytyminen on ihmiskunnan olemassaolon turvaamisen kannalta pakollista. Marsin siirtokunta on ensimmäinen askel pitkällä matkalla kohti maailmankaikkeuden ääriä.
Ja nyt, Mars-lennon myötä, sen askeleen olemme ottaneet ihmiskunnan Pelastajan, PTOMASin toimitusjohtajan Steffen Rømmen johdolla.
Retrospektiivinen reportaasisarja ”Kuinka turska kasvatti siivet” päättyy tähän. Ensi numerossa näillä sivuilla yksinoikeudellinen haastattelu ”Olenkin Ihminen – entinen transhumanisti kertoo eheytymisestään”.
Aioin heti herättyäni kertoa Jürgenille löydöistäni, mutta hän taitaa tietää niiden sisällöstä jo enemmän kuin minä. Muistioni ei ollut millintarkasti sillä paikalla kuin mihin sen olin jättänyt, mikä herätti epäilykseni. Osasin varautua johonkin tällaiseen jättäessäni laboranttidronen kameran päälle.
Olin oikeassa. Videotaltioinnista näen kuinka hän avaa tiedostoni, tutkii niitä ja lopulta alkaa kiihtyneessä tilassa puhua itsekseen. Mitä hän oikein sanoo? Laboranttidrone kameroineen sijaitsee analyysitilassa ilmatiiviin lasin takana eikä sen vuoksi videolle ole tallentunut ääntä.
Äkillisen oivalluksen tuloksena käynnistän normaalisti kokousmuistioiden taltiointiin käytetyn BorgNote-ohjelmiston. Visual BorgNote ei ole pelkän brändäyksen takia Visual – mikrofonin hyödyntämisen sijaan se litteroi kokouspuheenvuorot huulilta lukemalla.
Ohjelmisto tekee sen myös hämmästyttävän tarkasti historiansa ansiosta. Ensimmäiset versiot kehitettiin NSA:n vakoilutarpeisiin ja se oli salaa integroitu yleisimpiin käyttöjärjestelmiin jo kauan ennen BorgNoten kuluttajaversion markkinoille lanseeraamista.
– – #// Microsoft Visual BorgNote 2020 transcript begins. – –Jürgen: Se siis todella onnistui… Hän teki sen!
Jürgen: Symbioottinen kudos on täydellisesti sopeutunut Marsin olosuhteisiin.
Jürgen: Kudosnäyte varmistaa sen minkä tiesin…
Jürgen: Hän on täällä jossakin ja minun on löydettävä hänet ennen kuin metamorfoosi etenee viimeiseen vaiheeseensa!
Jürgen: Voi jos Nataša vain tietäisi mikä hänen roolinsa on ollut ja tulee olemaan galaksin kohtalossa!– – Microsoft Visual BorgNote 2020 transcript ends. \# – –
Kuka on Hän jota Jürgen puhuu? Ja miten ihmeessä minä liityn galaksin kohtaloon???
Minä, Nataša Tšervova, olen tehnyt ennennäkemättömän löydön.
Löytöpaikka: Skíðblaðnir-1:n laskeutumispaikan välitön läheisyys.
Löytöaika: Dariaanisen kalenterin kahdeksantena solina kalojen m-kuukautta m-vuonna 220.
S-1:sen laskeutumispaikasta 70 metrin päässä itään sijaitsevan kivimuodostelman pinnalta löytyi tunnistamatonta vihertävää, kasvuston omaista ainetta. Pinta tuo mieleen jäkälän, koostumus huomattavan sitkeä. Mikään tunnettu geologinen prosessi ei tuota mitään tämän kaltaista.
Nyt habitaatin laboratoriossa ensimmäinen näytesäiliö käy läpi analyysia. Nämä minuutit odottaessani ensimmäisten tulosten valmistumista tuntuvat elämäni pisimmiltä.