”Kaikkeuden lapsi, kaikkeuden lapsi.” Tällanen soi päässä jotenkin. Mä näin punasen meren jakautuvan Sebaotin käskystä. Marsissa kaikki meret ois punasii kun se on punanen planeetta. Mut oikeesti ei kai vettä ollukkaan, oli vaan kirkkaus ja valo ja suuri ravistus kaikkialla. Sitte jostain alkoi soida pasuuna kuin Kaanaan häissä ja taivaanranta alko hämärtyä. Ensin se näytti ku olis kuitenkin ollu sitä vettä ja valtava hyökyaalto ois tullu kohti. Mut ei se sitte ollukaan vettä, vaan läpinäkymätön valli heinäsirkkoi jotka vaan lensi kohti suristen ja siristen.
Äkkii jostain ilmesty hahmo joka nosti mut käsivarsilleen, jotenki se näytti arkienkeli Gandalfilt tullessaan sielt kirkkaudesta esiin. Tää enkelihahmo vei mut turvaan heinäsirkoilta ihan viime tipas ku se oli jo melkeen mun päällä se valtava lauma! Me mentiin kohti taivaallist temppeliä jonka ovet aukes humahtaen itestään päästäen meijät sisään. Mä jäin tähän palmunlehvävuoteelle ja annoin unen tulla samalla ku hengitin temppelin ilmaa joka oli hyvää ja raikasta ku joku nektari tai tuoremehu.
