Täällä on kylmä. Ihan hiton kylmä… Onkohan isä jättänyt taas oven vahingossa raolleen?
Kohisee. Kuin öiset aallot, jotka osuvat rantakallioon mökillä. Makaan selälläni silmät kiinni ja kuuntelen aaltoja. Mutta miksi on niin kylmä? Päätäkin särkee. Muistan viimeisen krapulani ennen lähtöä, se saa kylmän hien kohoamaan niskaan ja kasvoilleni.
Lähtöä. Laskeutuminen. Olenko siis vielä elossa? Avaan silmäni ja koitan tarkentaa katsettani maailmaan, joka huojuu ja tärisee ympärilläni.
Punaista kivisoraa. Pöly sumentaa kypäräni lasin. Sora rahisee, kolisee, raapii selkääni vasten. Liikun. Miksi liikun? Yläpuolellani punaisten pölypilvien takana häämöttää kylmä avaruus. Yritän keskittyä hetkeen, hahmottaa tilanteeni yksityiskohdat. Liikun. Ei, minua liikutetaan. Nilkkani ympärillä tuntuu ote. Seuraan kehoani katseellani. Jalkojeni edessä näen likaisenharmaan, vain etäisesti ihmistä muistuttavan hahmon metallisen selän. Silmiä siristäen voin erottaa siinä liiankin tutut kirjaimet: PTOMAS.
Päässäni kohisee. Robotti raahaa minua määrätietoisesti jonnekin. Olen siis tullut perille. Marsiin. Selvisivätköhän toiset hengissä? Selviänkö minä hengissä? Koitan rentoutua, odottaa mitä tuleman pitää, mutta rääkätty kehoni pettää minut. Tärisen kylmästä, voin pahoin. Kelmeä kirkas valo häikäisee silmiäni.
Hikoilen, mutta on kylmä. Aurinkokin on täällä kolkko ja vieras, ei se lämmitä. Olisinpa mökillä, oman aurinkoni kesäisessä paisteessa.
Pääsisipä saunaan.
