Jeesus vietti vuorella neljäkymment päivää ja neljäkymment yötä kunnes näki uuden maan. Mut koskapa mä näin oman näkyni nopeemmin ku Jeesus ni aattelin et ei mun tarvii siel vuorel niin pitkään kökkii. eikä mulla ois ilmaakaan niin pitkäks aikaa, tuskin ees neljäkskymmeneks tunniks.
Palatessa alas sielt huipulta kaikki näytti jotenki oudolta – mä en kyenny näkeen meiän asuinhabitaattii enkä robottei enkä mitään muutakaan, ainoastaan kaukasuudessa näky jokin tummempi möykky. Mä lähin juokseen sitä kohti, koska juokseminen Marsissa on tosi kivaa ja kevyttä touhuu, viuuuh vaan pitkii loikkii. Herra Tiedepönötys ja Rouva Tiedetiukkis mömisee miten pitää olla varovainen ja seurailla pölymyrskyi ja muuta sellasta, mut mä en piittaa.
Se möykky oli meiän laskeutumiskapseli! Sit mä olin ihan ulalla, en käsittäny yhtään et mitä on tapahtunu. En mä mitenkään voinu olla nii pitkään pois paikalt, et muut ois ehtiny roudaamaan kaikki jutut jonnekin kauas pois, ei ees robottien avulla. Alko tulla vähän paha olo, sekä mahassa et päässä. Kapselin sisälläkään ei ollu ketään. Sitten alko tulla jo kevyt paniikki. ja sitte yhtäkkiä mä huomasin jotain todella friikkiä: kapseli oli sisustettu! Siel oli paikallaan kaikki mittalaitteet ja härvelit, kameroitakin näky pari kappaletta.
Mä sujahdin ulos siitä purkista varmaan ku salama. Mä tuijotin sitä ulkoopäin ja kiersin sen ympäri vaiks kuin monta kertaa. Mä en maassa varsinaisesti uskonu kummituksiin, mut pitäskö mun nyt täällä alottaa johkin sellaseen uskominen? Ei kai se sit sen kummempaa olis ku Jumalaankaan uskominen. Nimittäin se kapseli. Se näytti ihan samalta ku meiänki laskeutumiskapseli, sen nimikin oli sama uskomaton älyttömyys, Skíðblaðnir. Tai niin mä luulin monta kierrosta. Lopulta mä aloin miettii asiaa ja sit pysähdyin lukeen sitä sekasotkusanaa oikeen huippuhuolella. Se nimi oli melkein sama: Skíðblaðnir-1 Ei 2. Mitä helvettii nyt taas?
