Me feel one kyne. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi tähän outoon meren päälle rakennettuun kaupunkiin. Olivat laitureilla vastassa, elehtivät että heittäkää köysi. Heitettiin. Jeesasivat meidät ylös ruosteisia tikkaita.
Varmaan koko kaupunki oli vastassa meitä. Töllisteltiin hölmistyneinä laiturin reunalla, kun nämä puolestaan seisoivat muutaman metrin päässä valtavassa puolikaaressa laulaen jotain hymniä. Sitten väkijoukon halki käveli – tai oikeastaan lipui – sanoinkuvaamattoman kaunis tyttö, joka oli pukeutunut kalkkikivenvalkoiseen kansallispukuun. Hätkähdyttävä näky, varsinkin kun tyttö itse oli iholtaan yhtä musta kuin mäkin.
Tyttö tuli suoraan mun eteeni ja ojensi arvokkaasti käsivarsillaan liinalla lepäävää leipää.
– Tervetuloa Neft Dashlariin, tyttö sanoi ja niiasi.
Kaikki tuijotti mua. Viimein Theia sai hymyilevän hammasrivistönsä lomasta kuiskattua mun korvan juuressa että murra-siitä-pala-ja-syö. Tein työtä käskettyä. Katsoin tiukasti silmiin edelleen mulle vienosti hymyilevää tyttöä, läväytin leveimmän hymyni ja repäisin buredinlohmon päädystä hyvän biitin.
Tungin viipaletta jo suuhuni, kun Theia äsähti vielä yskäisyyn verhottuna suola-älä-unohda-suolaa! Salamannopeasti älysin dipata viipaleen pään leivällä keikkuneeseen suola-astiaan. Mutustelin leipää hartaasti ja nyökyttelin koko jengille. Kansallispukuchikitolle iskin silmää ja nostelin kulmakarvojani kuin jostain Nollywood-pornoleffasta karanneena. Tyttöä hihitytti, mutta se piti coolinsa. Koko jengi puhkesi hurrauksiin.
Sitten alkoivat bileet. Ne on nyt kestäneet kaksi päivää. Vodkaa on piisannut, kalaa tulee pöytiin aina vain lisää kaikin mahdollisin tavoin valmistettuna.
Haikeita lauluja kailotetaan. Puheita pidetään. Lisää vodkaa kitataan. Ja tanssitaan taas. Ja juodaan taas vodkaa. Ja mylvitään lisää haikeita lauluja. Ja kaulaillaan. Ja itketään. Ja nauretaan.
Meitsi oli saman tien täysillä mukana, muut vähän varautuneemmin. – Mieti vähän miten öljyisestä vedestä kalat on oikein nostettu, Theia kuiski. Se söi vain purkkikurkkuja ja keksejä.
Mschewww, pärskäytin vastaukseksi ja nappasin kansallispukutytön uudestaan tanssiin. Me hypittiin matalien talojen katoilla ja mä heiluin ympäri lipputankoa, jossa roikkui laiskasti joku repaleinen, lähes täyspunainen lippu. Hyppäsin sieltä jengin sekaan ja ne kantoi mua ympäri kaupunkia käsillään. Mä nauroin ja kiljuin ilosta.
Me oltiin yhtä. Ja kaikki oli tapahtunut saman tien, täysin luontevasti. Kuin nää tyypit olis aina odottaneet mua täällä, leipä valmiina mun tuloa varten. Tällaista elämän pitäis ollakin, tuumin tippa linssissä.
Se Theian Makokon paskaoja -sivallus osui aikoinaan ikävän lähelle totuutta, nimittäin. En mä ole ikinä kokenut matkaohjelmien postikortti-Afrikkaa, jossa kaikki hymyilee ja tanssii, eikä elämässä ole huolen häivää. Kaikesta oon aina joutunut tappelemaan. Mitään ei koskaan ole voinut tehdä laskelmoimatta, tanssimaankin meikä on yleensä lähtenyt vain, jos siitä on maksettu selvää kahisevaa.
No okei, viime aikoina on ollut vähän helpompaa, kun pari vedätystä on mennyt nappiin peräjälkeen. Mutta en mä kuvittele, että hyvä tuuri on ikuista. Jossain vaiheessa tulee se yksi moka, jonka jälkeen sä olet mennyttä.
Oli hulluutta sillä lailla antaa itsensä retkahtaa Theiaan. Varmaan mun kaikki hälytyskellot soi samaan aikaan, mutta en mä kuunnellut niitä. Ei mun elämässä tapahdu mitään theioja. Miten mä saatoin hetkeäkään kuvitella sellaista?
Mut laskettiin käsien päältä jollekin torille. Sen laidalla istui rivissä totisia viiksiäijiä balalaikkojensa kanssa. Nappasin laitimmaiselta soittopelin ja opetin pari diippiä afrobeat-riffiä kotopuolesta. Taaempana seisoneet haitarimiehet nakitin torvisektioksi. Kaikille, joilla ei ollut vielä soitinta, jakelin ämpäreitä, joita lojui torin laidoilla. Sitten alkoi läpi yön kestänyt heimotanssi.
Kun oltiin nytkytty yli keskiyön pitkin kaupungin huojuvia, ruosteisia rautasiltoja saarekkeelta toiselle, törmäsin taas kansallispukutyttöön. Mimmi tosin oli jo riisunut pukunsa. Sillä oli yllä vain vaaleansininen t-paita ja repaleiset, polvista poikkaistut farkut. Sen pitkät hiukset näytti sulavan tähtitaivaaseen sen takana. Tyttö näytti tajuttoman seksikkäältä.
Katselin ympärille, mutta kukaan ei tuntunut kiinnittävän meihin erityisempää huomiota. Siinä vaiheessa pitkä heimoletka oli jo hajonnut pienemmiksi, heiluviksi ryppäiksi. Tanssittiin tytön kanssa vaivihkaa sivukujalle. Juuri kun kadottiin kulman taakse, näin iltahämärässä kadun toisella puolella Theian silmät, jotka tuntuivat leijuvan ilmassa, hehkuen pimeässä. Theia katsoi suoraan mua silmiin ja pudisteli päätään hitaasti. Näytin sille iloisesti keskisormea ja jatkoin matkaani kikattavan tytön kanssa. Se hyppäs mun syliin ja me suudeltiin samalla kun jatkoin kävelyä.
Pian meidän hikiset, alastomat ruumiit painautui toisaan vasten mimmin luukun sohvalla. Kun tyttö nousi mun päälle, mulla kävi mielessä sekunnin verran, että mä en ole ajatellut sotaa hetkeäkään koko tänä kahtena päivänä täällä.
Sitten meidän huulet kohtas taas ja mulle tuli ihan muuta ajateltavaa.
