'Urbain'-hahmon arkisto

21.10.2023: Urbain

Olin vihdoin vapaa. Tuo musta paskiainen teki tietämättään minulle suuren palveluksen. Saamani sähköisku tuhosi mieltäni hallinneen parviälyn kerralla ja kokonaan. Kyberkansanmurha kaikessa kauneudessaan! Olisiko minun pitänyt olla kiitollinen? Kiitollinen tuollaiselle rappeutunutta puheenmölinää jokeltavalle puoliapinalle? Ei varmasti! Mitä minusta jäi? Poltettu ruumis. Yhtä musta ja ruma kuin Kwanzie itse. Minä tapan sen perkeleen!

Seurasin tarkasti edelläni lentävää mustaa pistettä. He eivät päässeet pakoon. Kopterini vauhti riitti pitämään minut heidän kannassaan, vaikka ilmavirta vinkuikin rapistuneissa rakenteissa niin että korviin otti. Takanani lännessä punakeltaisena hehkuva taivaanranta loimotti kolkkoa valoaan kopterini hallintalaitteille.

Helikopteri

Näytti siltä kuin koko läntinen maailma olisi roihahtanut yhdeksi valtavaksi liekkimereksi. Olivatko ihmiset viimein yhdistäneet voimansa ja käyneet kaikilla rintamilla sotatoimensa keskeyttäneiden robottiarmeijoiden kimppuun? Oliko viimeinen hyökkäys riistäytynyt hallinnasta? Mikä olisi vapauden hinta? Palava maailma ja savuavat rauniot?

Käteni olivat hirvittävän näköiset. Mustanpunaisia lihanriekaleita putoili jalkoihini, kun puristin ohjainsauvoja. Kipu kihelmöi ajoittain kaikkialla ruumiissani, kunnes elintoimintojani säätelevät nanobotit saivat tuskan laantumaan.

Jäljelle jäi jomottava turtumus. En tuntenut mitään. Kaipasin kipua.

18.10.2023: Urbain

Tutisimme viisi pitkää tuntia rämisevässä, happamanhajuisessa rauta-arkussa syvällä Kaspianmeren aaltojen alla, öljyputken uumenissa. Maksimivauhti sai huoltorobottivaunun ruosteen kuvioimat rakenteet kirkumaan. Korvissamme naksahteli, kun paineentasausjärjestelmä ponnisteli pitääkseen olosuhteet elinkelpoisina. Ohjausjärjestelmän automaattiajo toimi kuitenkin moitteetta, eikä meidän tarvinnut kuin odottaa.

Kun huoltorobotti viimein täysin varoittamatta pysähtyi, jäimme kuuntelemaan huumaavaa hiljaisuutta. Sitten Theia nousi, avasi kulkuluukun ja kiipesi ulos. – Ei ketään. Tulkaa, hän huusi. Olimme turvallisesti Turkmenistanissa.

Maa oli autio ja tyhjä. Lähdettyämme hylätyltä jalostamolta, emme olleet nähneet ainuttakaan ihmistä. Tuuli pöllyytteli kuivaa hiekkaa, kun kuljimme kohti pohjoista – kohti Kazakstanin rajaa.

Balkanin maakunta. Harvaan asuttu, aavikkoinen alue, jonka pääkaupunki Balkanabat…

Parviälyn piinaava monologi riipi mielenrauhani rikki. Olin pohtinut tuota aineetonta moniolentoa siitä lähtien, kun se oli tajuntani saastuttanut. Se oli osatietoisuuksien saumaton kokonaisuus, jonka osapuolet täydensivät toisiaan sellaisella tarmolla, että oma minuuteni pusertui pieneksi vinkaisuksi karmeassa huutomyrskyssä. Parviäly kävi päälleni ja ahdisti minua nurkkaan sähköimpulssiseipäät ja transmitteritalikot tanassa.

Neft Dashlarin sisäänpäinkääntyneessä yhteisössä oli paljon samaa. Siellä yksilöiltä oli viety yksilön voima ja vahvuus ja alistettu ne osaksi yhtenä hengittävää ja elävää yhteisöä. Oikeastaanhan koko ihmiskuntaa hallitsee samanlainen, päällekkäisten parvitietoisuuksien päättymätön avaruus! Mielipiteet, ajatukset, ideologiat, uskonnot, korporaatiot, kollektiivinen piilotajunta, kansallinen identiteetti, massaliikkeet, verkostot, sosiaalinen paine, muoti – puhdasta, muista riippumatonta yksilöä ei ole olemassakaan.

Raakaöljymarkkinoiden romahdettua Turkmenistan ajautui taloudelliseen ja poliittiseen kaaokseen, jonka seurauksena maan parlamentti julisti…

– Lopeta.

Seisahduin paikoilleni. Informaatiotaan rummuttava mieleentunkeutuja oli astumaisillaan sietokykyni kynnyksen yli. Puristelin käsiäni nyrkkiin ja hengitin kiivaasti.

Tuulen nopeus on kasvanut liki 8% siitä, kun lähdimme jalostamolta. Hienojakoinen hiekka hengityselimissä saattaa aiheuttaa vakaviakin terveydellisiä seuraamuksia. Oletko ajatellut suojata itsesi? Esimerkiksi nenäliina suusi ja sieraintesi edessä on oiva keino estää pienpartikkeleiden pääsy keuhkoihin aspiraation yhteydessä. Mikäli sinulla ei ole nenäliinaa, voit repiä paidastasi kaistaleen ja…

– Lopeta!

Hermotoiminnan ylikuorma välähteli valkoisina viiruina silmissäni ja tuntui vihlovana kipuna päässäni.

– Jollet jumalauta nyt lopeta, jollet vaikene, otan itseni hengiltä! Tapan itseni tähän paikkaan. Siihen loppuu tuo helvetin taukoamaton toitottaminen!

Lihaksissani alkoi tuntua heikkoa vapinaa ja ihoani kihelmöi. Yritin liikuttaa käsiäni, mutta en pystynyt. Parviäly alkoi yksi kerrallaan ottaa hallintaansa tekoniveliäni ja koneellistettuja ruumiinosiani.

Itsetuhoisuutesi on välitön uhka. Se on torjuttava. Ainoa varma keino on kehosi täydellinen kontrolli. Suoritetaan.

Yhtäkkinen sykäys jokaisessa solussani, jokaisessa hermopäätteessäni, kaikkialla. Tahaton huuto, joka katkesi vaimeaan ulvahdukseen. Suoleni ja rakkoni tyhjenivät yhdellä kertaa housuihini. Kyyneleet tulvahtivat silmiini ja valuivat pitkin poskiani.

Olet nyt hallinnassamme. Kun haluamme, että kävelet ympyrää, kävelet ympyrää. Kävele.

En voinut jaloilleni mitään. Askel askeleelta lähdin kävelemään pientä ympyrää rutikuivalla turkmenistanilaisella aavikolla kuset ja paskat housuissani, kyyneleet kasvoillani valuen. Kwanzie ja Theiakin olivat nyt pysähtyneet ja tuijottivat minua kuin mielipuolta. Tämä oli liikaa. Aloin kamppailin vastaan, minkä saatoin ja pudottauduin polvilleni. Painauduin väkisin kumaraan ja aloin hakata päätäni kiviseen hiekkaan.

– Antakaa perkele… olla! Pp… päästäkää..! ulisin tuskaisena taistellessani kehoni hallinnasta.

Lopeta itsesi vahingoittaminen! Kipusi on yhteinen! Urbain, ihminen, rauhoitu!

Theia juoksi luokseni ja huusi Kwanzien apuun. He tarttuivat minuun ja kiskoivat pystyyn. Otsani oli yltä päältä veressä ja hiekassa. Suupielilläni vaahtosi kuola. Murisin raivoissani näkymättömälle viholliselleni. Theia ja Kwanzie pitelivät minua tiukasti otteessaan, kun temmoin itseäni vapaaksi.

Ja sitten nauroin. Katsoin vienosti vihreään taittuvaa sinistä, pilvetöntä taivasta yllämme ja nauroin.

8.10.2023: Urbain