[-|x*_ *//.login.date31122022//_._config_non\selec]=>
löin suomalaista. kovaa. en tiedä vahingoitinko häntä pysyvästi. tuskin tapoin kuitenkaan. hän hengitti vielä kun poistuin. minun oli pakko lyödä. hän oli humalassa ja aikoi avata ilmalukon. en voinut antaa hänen tappaa itseään ja minua.
[”–core.data.adjusted_¨¨//elimination.limit::gc178_-_\\>
touhu täällä alkaa käydä varsin vaaralliseksi#_._logout.]
Olen tuijottanut aluksen seinää niin kauan, että se alkaa näyttää aivan kelmeältä iholta. Minusta tuntuu, että se ei ole kovin vahvatekoinen. Voisin hyvin hakea varustekaapista momenttiavaimen ja hakata kuoreen reiän, josta kaikki mätä valuisi yhtenä ryöppynä avaruuteen. Kukaan ei ehtisi estää. Mahtaisiko kukaan edes haluta estää?
Nyt on joulu. Olo on oudon kotoinen – ei tämä juurikaan poikkea lapsuuteni jouluista. Äitini oli hyvin sairas ihminen, eikä isästäni oikein ollut joulua laittamaan. Usein olimme sairaalassa äidin luona. Silloin harvoin, kun hän oli kotona, saatoimme jonkinlaista joulua viettääkin, mutta harvinaista se oli. Kerran isä toi kotiin joulukuusentapaisenkin, mutta emme löytäneet koristeita mistään. Ei niitä kai ollut. Leikkasin mainoslehtisistä joulukoristeiden kuvia ja ripustelin niitä oksille. Äidin itkun muistan myös. Hän itki paljon. Isä ei sitä kestänyt ja joi.
Tulostin aamulla kuvan joulukuusesta moduulimme seinälle. Olisin halunnut toivottaa Natashalle hyvää joulua, mutten uskalla enää puhua hänelle. Pelkään hänen reaktioitaan, hänen vihamielisyyttään. En voi ymmärtää, miksi hän käänsi selkänsä meille – minulle. Voisinpa vain ottaa hänet syliini, selittää kaiken hyväksi jälleen. Voisinpa sanoa jotakin. Voisinpa tehdä jotakin. En vain voi.
Palaan jatkuvasti ajatukseen, että lähden täältä. Tuntuu, etten voi enää jäädä. On vaikeaa nähdä hänen kasvonsa, kuulla äänensä, tuntea hänen olemuksensa ja läsnäolonsa. Tästä on tullut hänen aluksensa. Minä en enää kuulu tänne. Kuuluvatko Markov tai Des? En tiedä.
Retrospektiivinen reportaasi Plass Torsk og Media AS:n huikeasta tarinasta
Mars24-sarjan tuotantoyhtiö Plass Torsk og Media AS eli kaikkien tuntema PTOMAS julkaisi tänä aamuna pörssitiedotteen jossa yhtiö antoi positiivisen tulosvaroituksen kuluvalle kvartaalille. Viime jaksojen tapahtumien myötä katsojaluvut ovat ylittäneet kaikki ennusteet. Arvopaperisijoitusmarkkinat käyvät kuumina, tänään turska ei tarkoita tappiota!
Tämän historiallisen menestyksen kunniaksi Optiokauppalehti julkaisee moniosaisen reportaasin Plass Torsk og Media AS:n huikeasta tarinasta. Millaisia myrskyjä onkaan ollut seilattavana yhtiön karikkoisella kurssilla nykymenestykseen?
Avaruusteknologia-monimediakonserni PTOMASista harva enää muistaa että alunperin yrityksen päätoimiala oli turskan kalastus ja jalostus. PTOMASin alkutaival osoittaa todeksi ikiaikaisen liikkeenjohdollisen viisauden – kriisi on mahdollisuus!
Ymmärtääksemme käänteentekevää kriisiä on aloitettava tarkastelu historiasta. Euroopan historiassa kiistat kalastusalueista eivät olleet mikään uusi ilmiö. Ensimmäinen turskasota käytiin 1958, toinen 1972-1973, kolmas 1975, silloin Islannin ja Englannin välillä. Neljäs, lopullinen turskasota alkoi vuonna 2016. Sota joka lopetti kaikki turskasodat.
Jälkikäteen tarkasteltuna konfliktin kärjistymisen syyt olivat ilmeiset. Läpi 2000-luvun ilmaston lämpenemisen ja tutkijoiden varoitteluista huolimatta alati paisuvan liikakalastuksen yhdistelmä ajoi turskakannan sukupuuton partaalle.
Turskakannan jatkuva väheneminen kiristi myös kalastusta harjoittavien Euroopan maiden välit äärimmilleen. Tällä kertaa Islannin ja Englannin lisäksi kahakoijiin liittyi myös Norja, jonka aluevedet toimivat ratkaisevan konfliktin näyttämönä.
NATO keskitti kriisinhallintajoukkonsa konfliktialueen ilmatilaan, mutta keinot olivat vähissä kaikkien osapuolten purjehtiessa puolustusliiton jäsenmaiden lippujen alla. Ilmavalvonta siis keskittyi pääosin tarkkailemaan tilannetta.
Saarron kolmantena päivänä islantilainen kalastusalus alkoi soittaa Islannin sen vuotista euroviisukappaletta, pontevaa Edda-eepokseen pohjautuvaa sankarihevikappaletta lähettimensä täydellä teholla. Norjalaiset vastasivat melusotaan omalla europop-viisuhaastajallaan. Pian myös britit liittyivät joukkooon.
Tilanne kiristyi moninkeskiseksi laajamittaiseksi radiohäirinnäksi. Mille taajuudelle sitten radion virittikään, euroviisukappaleet sekoittuessaan toisiinsa muodostivat infernaalisen kakofonian laivastojen ottaessa mittaa toistensa lähetyskapasiteeteista.
Kilpasoitanta päättyi vasta kun ilmatilanvalvontapartiointivuorossa ollut suomalainen Hornet-hävittäjä äkkiarvaamatta törmäsi läheisen öljyporauslautan torniin.
Myöhemmin NATOn tutkinta paljasti että pilotti oli keskittynyt etsimään vapaata radiotaajuutta ja huomion herpaantuminen onnettomalla hetkellä aiheutti onnettomuuden.
Lautalla tulipalo levisi sekunneissa. Tuhon nopeudesta kertoo että vain yksi lautan miehistön jäsen pelastui. Räjähdys repi öljylähteen suun auki ja se alkoi oksentaa sisältöään mereen tuhannen barrelin päivävauhtia. Vuotoa ei saatu tukittua yhdeksään kuukauteen.
Kun lopultakin öljylähde oli saatu hallintaan oli jo liian myöhäistä. Ekokatastrofista eloon ei jäänyt yhtään turskaa josta käydä sotia.
Näin yllättävistä lähtökohdista menestystarina alkaa. PTOMASin suuren muutoksen alullepanija ja istuva toimitusjohtaja Steffen Rømme oli tuo sankarillinen ainoa öljynporauslautan miehistöstä eloonjäänyt. Voimme vain kuvitella hänet seisomassa lautan kannella, ympärillään hyinen pohjoinen meri, tuijottamassa kohti syöksyvää hävittäjälentokonetta.
Kuka tahansa muu olisi lamaantunut tilanteessa täysin. Mutta ei Steffen Rømme. Jos hän olisi tuhlannut sekunninkin aikaa epäröinnille emme kertoisi hänen saagaansa nyt. Steffen ei epäröinyt, vaan kapusi kaiteelle, heittäytyi ja pelastautui liekeiltä sukeltaen joutsenen lailla jääkylmän pinnan alle.
Muutamaa historiallista minuuttia myöhemmin Steffen Rømmen poimi merestä PTOMASin, silloin nimeltään lyhyesti vain Torsk AS:n turskanpyyntialus.
Retrospektiivinen reportaasi ”Kuinka turska kasvatti siivet” jatkuu ensi numerossa.
Keskiviikon ryhmädynamiikkaa testaava valeaurinkomyrskytehtävä pitänee siirtää myöhemmäksi, kunnes N rauhoittuu ja R taas kommunikoi muun miehistön kanssa.
Emme silti ole huolissamme.
Tšervovan tempaus nelinkertaistanut katsojaluvut kahtena viime viikkona.
PTOMAS/Baikonur
Jotenkin tää kaikki on just nyt täs viime aikoina alkanu tuntua niin käsittämättömän halvalta. Ku meiän pitäis olla täällä matkustamas ja tekemäs viikottaisii juttui mitä käsketään mut sit eräät vaan sooloilee eikä tee sääntöjen mukaan!
Totta kai MÄKIN saisin ihan älysti huomioo itelleni jos MÄ ravaisin tääl ees taas tissisilläni kamerast kameraan. Mut sit tietty, mullahan ON viel esim. itsekunnioitusta jäljellä enkä oo valmis niinku ihan mihin vaan niinku ihan minkä vaan takii. Vaiks eihän Tasha tavallaan oo ainoo epäreilusti toimia täs, teeveeyhtiökin vois olla kuvaamatta sen juttui kerta se ei noudata niiden sääntöi!! MÄ oon tehny niinku käsketään, mut kiinnittääks kukaan siihen huomioo, kysyn vaan. Ei kiinnitä. Ja MÄ oon kuitenkin se joka onnistu estään et se hulluks tullu poppaeukko ei polttanu koko saablars alusta riehuessaan! Ei oo ees kiittäny kukaan.
Positiivist täs on tietty ollu se et Reimaa ei oo kauheesti näkyny, sitä loputonta tuijotteluu ja huokailuu ei ois enää kauheesti jaksanukkaa. Tiiä sit et kumpaa se enemmän kaipaa, haavetashaansa vai vanhaa kännirevohkaansa. Säälittävää yhtä kaikki. Ei paljoo harmittais, jos sen vaieri katkeis seuraavalla kerralla.
Mut tällasen porukan kans täällä sit pitäis hengaa jotenki järkevästi. Yks juopporaasu roikkuu nurkissa ku jätkärräkä, toinen saa jonku ihme (varmaan etukäteen suunnitellun) heimosoturikohtauksen ja maalaa ittensä intiaanipäällikoks ja haukkuu kaiken mahollisen. Markov ois kai se niinku normaalein näist mun lisäks. Mut on sekin kyl aika outo. Se siis käyttäytyy yleensä normaalisti, mut sit se tekee jatkuvasti muistiinpanoi muka salaa. Joku ihme kirjotusmaanikko koko tyyppi ku sithän se kans kirjottaa niit ihan saatanan paskoi runoi.
Vaan on täs viel aikaa. Kyl maailma tän matkan aikana ehtii oppii et kuka ja mikä mä oikeesti oon ja alkaan rakastaan mua ihan tosissaan. Siin jää tollaset huomioprostatuoidut nuoleen sit näppejään.
#### Miehistön henkinen tila – 12-a.1/22
N:llä romahdus. Tietänette mitä tapahtui, sehän näytettiin kokonaisuudessaan shown viime jaksossa.
Ilmeisesti N onnistui huijaamaan psykologisissa testeissä, koko koulutuksen ja tähän asti myös matkan ajan meitä kaikkia. Täydellinen persoonallisuuden muutos. Empaattisesta yhteishengen sydän -Nataša Tšervovasta ei ole jäljellä kuin energisyys, jolla hän nyt sylkee sappeaan.
R ottanut melko raskaasti tapahtuneen. Omissa oloissaan, sikäli kun se nyt täällä on mahdollista. D syö holtittomasti, olin pakotettu huomauttamaan ruokavarojen rajallisuudesta. Rupesi pureksimaan kynsiään.
En tiedä mitä tehdä. Aluksi pitäisi varmaankin saada N ja R normalisoimaan tilanne. Koetan puhua heidät halaamaan toisiaan. Tai ainakin paiskaamaan kättä. Tai edes katsomaan toisiaan silmiin.
Se olisi helpompaa, jos N suostuisi pukemaan hetkeksi paidan päälleen. Tai edes rintaliivit. Mutta hän onnistui viskaamaan ne ilmalukosta avaruuteen. Meillä on nyt kuppi b -luokan satelliitti, joka heittää varjon yhteismodulin seinälle n. yhdentoista ja puolen minuutin välein. Tämä selvästikin hermostuttaa R:ää.
Ohjeita?
Dmitri_Markov/S-2
PS: Olisiko mahdollista enää olla näyttämättä hidastuslähikuvia N:n heiluvista rinnoista seuraavassa ohjelman lähetyksessä? Syystä tai toisesta tieto tällaisen kuvan olemassaolosta vaivaa R:ää erityisen paljon.
Matkaa on taitettu nyt kuutisen viikkoa ja tunnelma suljetulla osastollamme alkaa olla lääkitystä vaille valmis. Voi kunpa pääsisin pistäytymään Ala-Baarissa! Ihan yhdellä vain. Jospa avaisin oven ja livahtaisin pikaisille..? Nopeasti, hiljaa, hips hips vain hipsuttelisin… Eikä kukaan huomaisi mitään.
Minua väsyttää. En saa nukuttua. Des valvoskelee jatkuvasti ja reuhuaa pitkin alusta harva se yö. Asiat pyörivät mielessäni ja mieli on levoton kuin ketunpoika keväällä.
Unenpuute on alkanut jo vaikuttaa. Näen näkyjä. Pari viikkoa sitten Rauno-setä istui viestikeskuksen personaalipäätteellä, tuhisi ja murisi ja sitten katosi. Ruma-Rauno. Erittäin ruma – ja erittäin kuollut. Ehkä se oli kutsu: ”Tule Reima tänne, tule! Helppoa on, ei tarvitse hengittää.”
Avaruus näyttää aivan käsittämättömän mustalta ja käsittämättömän tyhjältä. Voiko tällaista tyhjyyttä olla? En oikein usko. Uimme öljyssä. Paksun, pimeän energian seassa kuin tervaiset, turhanpäiväiset päätäit.
Natasha – rakas Nasu – riistäytyi tänään raiteiltaan. Minä vähän aavistelinkin, että jotain petollista tuon tumman pedon pinnan alla on. En oikein tiedä, mitä tapahtui. Erehdyin kai katsomaan vähän liian hartaasti hänen jumalaisia muotojaan. Hän repi paitansa pois, poltti rintaliivinsä ja riehui kuin psykoosissa. Desi sai puhuttua häneltä polttoleikkurin pois. Irvokas esitys. Natasha räyhäsi suu vaahdossa minuuttikaupalla keskellä oleskelumoduulia. Kauniit rintansa hän oli sotkenut mustalla maalilla. Vatsaan oli kirjoitettu isolla femen tai feman. Tuotantoyhtiö sai täyslaidallisen: Ptomasin parittajat, norjalaiset sovinistipaskat, hyväksikäyttäjät, rahanahneet raiskaajat, ties mitä! Minua hän katsoi kuin lattialle oksennettua paiseista pedofiiliä. Ja sylki. Markov oli täysin suunniltaan. Ei tiennyt, mitä olisi tehnyt tai sanonut. Des itki. Minua kuvotti. Luottamukseni ja kiintymykseni kaunein kohde mylvi keskellä lattiaa kuin saatanan riivaamana ja sylki minua suoraan päin naamaa vihan vääristämin kasvoin!
Minua väsyttää.
Tuli on irti! Mitä tapahtui sähkölle, valot eivät toimi! Mikseivät halonisprinklerit reagoi?
Palohälyttimien ujellus viiltää korvia. Hengitykselle elintärkeä happi yhtyy roihuavalla raivolla kaikkeen palavaan materiaaliin ympärillä muuttuen kuumuudeksi ja tappaviksi kaasumaisiksi yhdisteiksi.
Taistelen turhaan metalliovea auki. Paniikki saa vallan. Mitään en ole koskaan pelännyt niin kuin tulta. Jokainen soluni käy uudestaan läpi sitä tulipaloa joka jätti elämästäni jäljelle vain savuavat rauniot. Tulipaloa joka koitui isäni ja hänen elämäntyönsä kohtaloksi.
Ovi ei aukea, kaadun maahan. Musta, myrkyllinen savu ryömii muodottomana pimeyden hirviönä ylitseni. En voi liikkua. Saalistajan katseen lamauttaman kaniinin tavoin vain odotan savun tummien
lonkeroiden tunkeutuvan keuhkoihini, vetävän ne kasaan ja liekkien keltaisten hampaiden repivän lihani hiiltyneiksi riekaleiksi.
Viimeisenä välähdyksenä tajuan etten ole yksin. Liekkien leimahtaessa näen edessäni kasvot. Tunnen nuo kasvot… se on… se on Hän…
Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi. Paitsi jos heräät vasta silloin kun olet jo kiljunut keuhkosi tyhjäksi ja vasta silloin muistat olevasi maailman laajalevikkisimmän tositv-sarjan tähti. Siinä tapauksessa huutosi kuulee koko maailma.
Chort znaje, loppuvatko nämä painajaisunet koskaan?
Vieläkin ihmetyttää tiistainen avaruuskävelyepisodi. Mikä Natašaa oikein nyppii?
Pitäisiväthän hänelle tässä vaiheessa jo olla tuttuja tosi-tv-ohjelman kujeet.
Eihän se vaijeri tietenkään oikeasti ollut katkennut, herrajjumala! Ihan vastuullisesti dramatisoidut tilanteet aina on hoidettu, minusta. Mutta ei kai asianomaiselle voi etukäteen kertoa, muutenhan ei saada purkkiin aitoja reaktioita. (Ja melko muikeita lähikuvia N:n kauhun hetkistä saatiinkin, haha! :D)
Mutta N jaksoi jänkätä aiheesta tuntikausia jälkikäteen. Kummallista kireyttä havaittavissa ihanassa, säteilevässä Natašassamme. Täytynee mainita raportissa.
passw++++???###unknow___g://file[enter— vihdoin jalkeilla. jeesus kun sattuu joka paikkaan. nuo hullut eivät koskaan nuku yhtäaikaa. mielipuolia kaikki.
tai eivät aivan kaikki. nat taitaa olla oma itsensä – vaikka pelaakin jotain peliä. voi nat, kunpa tietäisit, kunpa vain tietäisit
täytyy päästä käsiksi tietojärjestelmään. missä kaikki data on? sitä on pakko olla jossain. nat ei ole täällä keikistelemässä tvkatsojille. minun täyt\\((¤xx____
helvetti joku herää! se ruotsalaisbarbie taas/<<</////krtsmmf—)))****pakko menn]__xx|||..
&&&_=[[exec.dat.mis\\___________…..