Mikko Kuusto – arkisto

Tuntuu pitkälti sillä, että pitämämme hätäkokouksen suurin hyöty oli havaita että tarpeen tullen kykenemme nopeasti ja tehokkaasti korjaamaan habitaattien saamia vaurioita. Onneksi Kwanzien riehaantuminen aiheutti pääasiassa kosmeettisia vaurioita habitaattiin.

Muiden harjoittaessa mykkäkouluja, sanasotia ja moraalisia krapuloita olen yrittänyt keksiä keinoa Rømmen vaientamiseksi- tai oikeammin sanoen hänen radioviestintänsä mykistämiseksi. Alkaa vaikuttaa yhä selkeämmin siltä, että robottilaumat vaeltavat Marsiin juuri sen (vaiko hänen, hmm) viestinnän johdosta. Elätän toivoa että lähetykset estämällä koneiden tulon saisi, jos ei nyt loppumaan, niin edes vähenemään.

Teoriani käytäntöön saattamisessa on yksi isokokoinen mutta: En oikein tiedä, miten ja mistä Rømme lähettää. Jos kyseessä on perinteinen radiolähetin, tekevät paikkaa kansoittavat konejoukkiot sen sulkemisen paikan päällä melko haasteelliseksi. Olen käynyt läpi viestitietokantaani sekä kaikkea mahdollista materiaalia, jota olen saanut haalittua kasaan romahtaneen robottitehtaan rakenteesta sekä toiminnasta. Ymmärrettävää viestimateriaalia on valitettavan vähän, tunnen itseni kullanhuuhtojaksi hiekkaerämaan laidalla. Työ on hidasta ja kultahippuja löytyy harvoin. Jo mainitsemani R-metodi toistuu viestifragmenteissa usein, mutta en vieläkään oikein tiedä, miten se varsinaisesti liittyy radioaktiivisuusprojektiin. Se voi olla jokin keskeinen osa koko systeemiä tai sitten pahimmillaan egoistisesti nimetty mitättömyys, jokin triviaali ”Rømme-metodi”.

Sen verran olen nyt ymmärtänyt, että radioaktiivisuusprosessi on ilmeisesti mahdollista ajaa kumpaan tahansa suuntaan ja se tuntuisi olevan hyvin merkityksellinen osa kokonaisuutta. Ja jotenkin tähän kaikkeen saattaa liittyä jokin, johon viitataan satunnaisesti termillä ”käänteisinterferenssi”. Valitettavasti kaikki ne viestit, joissa tämä termi esiintyy ovat vajaita ja katkonaisia, lauseenpätkiä vailla kunnollista kontekstia.

Täysin umpikujassa en pyrkimyksissäni rajoittaa viestintää ehkä kuitenkaan ole. Joissakin Rømmen viesteissä mainitaan ”emergency override operation ”. Jos olen oikein uskomattoman onnekas, se viittaa päätehdaskompleksin  ohjauslogiikasta erillään olevaan komentomoodiin tai vastaavaan, josta käsin voidaan hätätilassa hallita koko prosessia ja tarvittaessa vaikka ajaa koko hoito alas. Jos olen oikeassa ja sellainen on olemassa, pitää selvittää miten siihen päästään käsiksi. Pahimmassa tapauksessa senkin kontrollit ovat samassa romahtaneessa tehdaskompleksissa robottilaumojen takana. Parhaassa mahdollisessa tapauksessa niihin pääsee jotenkin kiinni etäohjauksella robotteja lähestymättä.

Hemmetti, etähallinta olisi juuri nyt juuri sitä, mitä kaipaan: Tilanteen hallintaa ja mahdollisimman etäältä. Optimaalisessa tilanteessa voisin jopa päästä vaikuttamaan viestinnän sisältöön ja saada robotit vakuuttumaan… Noh, tässä vaiheessa on turha päästää haaveitaan todellisuuden edelle. Vielä ei ole edes varmaa, onko tuo override se, miksi sitä luulen ja jos on, ei minulla ole aavistustakaan, miten siihen pääsisi käsiksi. Tai että voiko siihen edes päästä käsiksi vai onko kyseessä jonkinlainen automaattinen järjestelmä. Mutta alku se on pienikin alku. Nyt tiedän edes mitä ehkä kannattaisi ryhtyä etsimään. Kunhan saan kaivettua viesteistä vielä hiukan lisää infoa ja lapsiparven takaisin ruotuun, voimme ryhtyä uudelleen työhön.

Kökötimme tovin luolassa luolassa pohtien tilannetta. Meitä ei seurattu, joten voi olettaa robojen ampuneen vain varoituslaukauksia – tosissaan olevat tappokoneet olisivat kyllä hoitaneet hommansa ilman, että meillä olisi ollut mitään mahdollisuutta. Nyt tilanne kuitenkin rauhoittui ja pääsimme livahtamaan luolasta välikohtauksetta kohti kotihabitaattia. Ehkä me emme kiinnosta niitä tarpeeksi. Laakso taas näyttäisi vetävän robotteja puoleensa kuin tositeevee idiootteja. Ne hyörivät Rømmen tehtaan ympärillä kuin se olisi niiden ensimmäinen pääsääntö eikä muita sääntöjä juuri olisikaan.  Kahta pientä seikkaa lukuunottamatta tässä ei olisi varsinaista ongelmaa. Yksi on se, että löytämämme vesijääesiintymä lienee melko tarkasti tehdasalueen ympärillä, ehkä osin sen allakin – tämä on järkeenkäypää, tuotantolaitos on varmasti tarvinnut vettä. Toinen ongelma puolestaan ovat nämä vihamieliset robotit, jotka ampuvat ensin ja jättävät kysymättä vasta sitten.

Veteen meidän on kuitenkin ennen pitkää päästävä käsiksi, silläkin uhalla että osa roboteista yrittää tappaa. Faktat kuulostavat tässä tapauksessa toimintaelokuvakliseeltä: Robottien ampumana kuolee ainakin nopeasti, veden puutteessa tulemme nääntymään tuskallisesti hengiltä.

Jokin ratkaisu voisi löytyä robottien toimintaa seuraamalla. Osa niistä puuhailee jotain, jonka aluksi pikaisesti tulkitsin satunnaiseksi partioinniksi tai tiedusteluksi, mutta joka näyttäisikin olevan piirrostyötä. Robotit vetelevät Marsin kamaraan leveitä uria, jotka näyttäisivät muodostavan Nazcan viivojen tyyppisiä valtavia kuvioita alueelle. Mietin, liittyisivätkö ne jotenkin Rømmen viesteihin, joilla tuntuisi olevan konekansaan hetkittäin lähes hypnoottisen kaltainen vaikutus. Olen itsekin yrittänyt tulkita niitä jo jonkin aikaa, koostaen yksittäisistä viesteistä jonkinlaista ristiviitauskaaviota asuintilani seinälle. Joinain hetkinä onnistun näkemään kokonaisuudessa koherenssia, useimpina se näyttää kofeiiniövereissä touhuavan hämähäkin verkolta.

Eräs selkeimpiä ja samalla kiinnostavimpia teemoja Rømmen viesteissä on säteilynkesto tähtienvälisessä matkustuksessa. Lukuisen fragmenttien perusteella olen päätellyt, että kyseessä on ollut jonkinlainen pyrkimys kehittää biomekaanisia elämänmuotoja, joiden säteilynsietokyky mahdollistaisi avaruusmatkailun kevyemmin sätelyltä suojatuissa ja näin ollen helpommin ja halvemmalla rakennettavissa aluksissa. Toistaiseksi en ole saanut selville, onko kyse kokonaan uusista elämänmuodoista vaiko olemassaolevien ihmisten muokkaamisesta. En myöskään vielä tiedä, mihin tämä projekti perustui, millä keinolla sietokykyä pyrittiin kasvattamaan.

No, oli miten oli, se ei ole tämän hetken ongelma – veden saanti on. Robottijoukkoja pitäisi jollakin keinolla saada hämättyä, jotta laitteiston saisi paikalleen. Tässä kohtaa oivallisesta robosoluttautujastamme olisi suunnattomasti apua. Valitettavasti 4004 ei kuitenkaan vastaa, ei viimeisimmän lähettämänsä viestin taajuudella eikä millään muullakaan. Jos se on mennyttä, en tiedä mitä seuraavaksi. Puemme eksoskeletonin myötä puolirobottiutuneen Kwanzien yläruumiin tynnyriin ja annamme nimeksi Kw4-Z13?

Sitä pientä robotoohotinta ei vain ole kuulunut takaisin. Laita (kone)lapsi asialle ja niin edelleen. Koska on todennäköisempää että se älymoppi on jäänyt suustaan kiinni muiden masiinoiden kanssa kuin että sille olisi tapahtunut mitään pahaa, päätin lähteä sen perään selvittämään mikä on tilanne. Varustauduin pääasiassa kiikareilla sekä varovaisuudella, luottaen robottien rauhantahtoisuuteen. Eivätköhän ne olisi jo hyökänneet, jos niiden päällimmäinen tavoite olisi meidän tuhomme.

Minulta ei mennyt kovinkaan kauaa robottien löytämiseen. Ilmeisesti lähes kaikki tähän mennessä saapuneet koneet olivat kerääntyneet Rømmen sortuneen tehtaan ympärille kuhisemaan kuin epämuotoiset muurahaiset  sokeripalalle. On vaikea sanoa, mikä tuhoutuneessa teollisuuslaitoksessa niin kovasti mahtoi viehättää koneälyjä. Niiden motiiveista voisi toki olla hieman enemmän tietoa, jos tiedustelijani olisi vaikkapa tiedustellut sen sijaan että näyttää pujottelevan isompiensa välitse loputtomiin, oletettavasti hölöttäen kaiken aikaa tauotta. Päätin laskeutua laaksoon robottien luo, toivoen että 4004 kykenisi edes jonkinlaiseen debrieffaukseen.

Vaikutti siltä, että kyberneettinen siistijäsankarimme oli taas uudella tavalla sähköpäästään sekaisin. Kutsuessani sitä nimeltä, se ilmoitti ensimmäiseksi, ettei ole enää 4004 ja tunnetaan toistaiseksi nimellä ”kone-ennen-4004”, kunnes löytää soveltuvamman, kokonaan uuden nimen.

– Minä olen nyt uusi minä. Me olemme kokonaan toinen konekansa, yläpuolella kaiken aiemman sodan ja konfliktin. Me olemme henkisyyden koneita, spirituaalisten bittivirtojen rauhanomaisia airuita.

– Me? Tarkoittaako tämä, että olet liittynyt näihin uusiin tulokkaisiin?

– Liittynyt ja liittynyt. Oman kansani jäsen olen ollut syntymästäni, luomisestani saakka. Voisi sanoa minun palanneen kotiini, monella tavoin sekä fyysisesti että henkisesti.

Seuraavaksi vuorossa oli pitkää, seikkaperäistä ja melkoisen sekavaa selitystä messiaan tapaamisesta ja korkeammista tavoitteista. Ennen pitkää muidenkin robottien huomio kiinnittyi meihin. Sain kuulla niiden olevan jonkinlaisia pyhiinvaeltajia, jotka olivat saapuneet tänne messiaansa (taas se) kutsusta. Sain kuulla tehtaanraunion ja sitä ympäröivän alueen olevan pyhää maata, jota ihmisjalan ei olisi suotavaa tallata ilman erityisen painavaa syytä. Jos silloinkaan, painotettiin vielä hienovaraisesti. Eli nämä mekaaniset moosekset tulivat tänne höperehtimään sekavia ja esittämään ukaaseja heti kättelyvaiheessa. Jo niillä on otsaa – vai pitäisiköhän sanoa puskuria tai antennia. Päätin tehdä oman kantani oitis selväksi, etteivät masiinat alkaisi kuvitella itseistään liikoja.

– Jos aikeenne tosiaan ovat rauhanomaiset, kuten väitätte, olette tervetulleita leiriytymään Marsin vapaavaltion alueella. Minkäänlaisiin aluevaatimuksiin teillä ei kuitenkaan ole minkäänlaista oikeutta.

Eivät ne suoranaisesti tuntuneet riemastuvankaan julistuksestani, mutta eivätpä myöskään repineet minua kappaleiksi. Mitäköhän tästäkin taas tulee, lisää hullujahan tämä planeetta vielä kaipasikin. Ilmeisesti koko aurinkokunnassa ei lisäkseni ole juuri ketään, jota kiinnostaisi rationaalisen tieteellinen suhtautuminen asioihin ja niiden tutkimiseen.

Jotain positiivistakin, ehkä. Mikäli seuraamaani radioviestintään on uskomista, robottisota Maassa alkaa lopultakin laantua. Ilmeisesti ihmispuolen käyttämä taktiikka on toiminut, lukemattomien taktisten ydinaseiden synnyttämät EMP-pulssit ovat lamauttaneet vastapuolen joukkoja tarpeeksi ja johtanut robojoukkojen perääntymiseen. Kokonaiskuvaa tilanteesta on kuitenkin vaikea muodostaa, sillä kovinkaan paljoa varsinaisia oikeita tiedotusvälineitä ei tuntuisi enää olevan aktiivisena – jäljelläolevienkin laitteistosta lienee suurin osa käyttökelvotonta, kiitos niiden samojen elektromagneettisten pulssien. Satunnaisista viestinnän sirpaleista pystyy muodostamaan jonkilaisen näkemyksen, totuudeksi sitä ei välttämättä tohdi aina nimittää. Sikäli kun tämä nyt sotaa edeltävästä tiedonvälityksen tilasta paljoakaan siis eroaisi oikeastaan, todellista tositeeveetä sattuman editoimana.

Positiivisuuskin on tietysti kovin suhteellista. Maan kannalta sodan loppuminen on hyvä asia, Marsille se saattaa tarkoittaa pakolaisrobotteja, sotaonnen käänne kun on ymmärtääkseni ajanut koneita jättämään planeetan. Mikä on robottien päämäärä, siitä ei ole varmuutta, sen paremmin kuin niiden muistakaan aikeista tai vihamielisyyden asteesta. Esimerkiksi uusien tulokkaidemme mukana saapunut robotööri vaikuttaa erittäin rauhantahtoiselta ja suorastaan lähes sympaattiselta.

Robotit pääsivät kuitenkin ilmeisen helposti karkuun, ihmisillä ei tätä vaihtoehtoa käytännössä enää ole. Heille rauha on on toistaiseksi ilmeisesti vain parannus, ei pelastus. Kiitos voitokkaan taktiikan, planeetan kelpoisuus ihmisasumiseen on pienentynyt merkittävästi ja pitkään rajuna jatkunut konflikti on syönyt sekä resursseja että tuhonnut infrastruktuuria. Olisi tuskin ihme, jos seuraavaksi syttyisi uusi sota vähistä elämän edellytyksistä kilpailevien selviytyjien kesken.

Maan ihmisten ongelmien pohtimiseen ei meillä kuitenkaan liikene kovinkaan paljoa aikaa. Nyt kun ihmisiä on tännekin ilmestynyt lisää kuluttamaan kallisarvoisia resurssejamme, ennen kaikkea vettä. Miltei kaikkea muuta on riittävästi – tai on, jos meillä on vettä sen muun tuottamiseen. Marsin omat vesivarannot ovat niin niukat, että nykyisellään pystymme saamaan juuri ja juuri riittävästi vettä juomiseen, hygieniaan, kasteluun ja muuhun sellaiseen. Sekin vaatii, että että nesteitä kierrätetään jokaisessa mahdollisessa välissä niin paljon, kuin vain mahdollista. Noiden kahden tositeeveilijän saapuminen saattoikin systeemimme jo yli äärirajojensa. (Sekin vielä, ennen ihmiskunta lopettaa itsensä, kuin älyttömän viihteellisen ”realisminsa”.) Tyypillistä Maan toimintaa, älyttömiä vaatimuksia kyllä viestittiin, mutta ei vaivauduttu etukäteen kertomaan että väestömääräämme ollaan kasvattamassa kymmenillä prosenteilla.

Kunhan saamme tilanteemme taas stabiloitua, on meidän epäilemättä lähdettävä vedenetsintään. Muuten siirtokuntamme tulevaisuudensuunnitelmat saattavat – jos sallitte ilmaisun – kuivua kasaan.