Artikkeli Optiokauppalehdessä 4.1.2023

Kuinka turska kasvatti siivet

Kolmas ja viimeinen osa Plass Torsk og Media AS:n tarinaa syväluotaavasta retrospektiivisesta reportaasitrilogiasta.

OSA III: PTOMAS – Ihmiskunnan pelastaja

Turskasotien aikakauden jälkeen on vielä kertomatta tarinan huikein osuus – miten mediaimperiumista kasvoi taistelurobotiikan markkinajohtaja ja lopulta avaruuden valloittaja.

Dronegames 24 -tosi-tv-sarja oli huikea taloudellinen menestys PTOMASille. Yhdysvaltain armeijan budjettivajetta se ei kuitenkaan helpottanut asevarustelun kustannusten jatkuvasti kasvaessa.

Vuosituhannen alkuvuosikymmeninä uusi ääriliike, anonymismi, levisi Afganistaniinkin asti syöden nopeasti fundamentalisti-islamismin aiemman suosion nuorison keskuudessa. Anonymismin kannattajat muunsivat geneettisesti kasvonsa Guy Fawkes -maskeiksi ja vannoivat avoimen Tiedon nimeen. Kun anonymistiterroristit alkoivat tuottaa autonomisia dronentorjuntayksiköitä halvasta kiinalaisesta elektroniikasta, vastapuolen ihmispilottien refleksit etäohjauksessa eivät enää riittäneet niitä torjumaan.

Ainoa keino Yhdysvaltojen armeijalle säilyttää alueen hallinta oli antaa robottiyksiköilleen täysi autonomia päättää tekoälyn turvin itsenäisesti taistelutoimenpiteistään. Koska alueen viimeisetkin siviiliasukkaat olivat jo useita vuosia sitten kuolleet tapaturmaisesti väärin kohdistetussa droneiskussa, päätöstä pidettiin riittävän riskittömänä.

Anonymistiterroristien onnistuttua kaappaamaan eskadroonan tappajarobotteja ja käännettyä ne omiin joukkoihinsa konflikti eskaloitui täysmittaiseksi robottisodaksi.

Älyvarustelu kiihtyi. Eräänä päivänä tapahtui se, mihin ei ollut varauduttu. Jälkikäteen ajateltuna se oli väistämätöntä ennemmin tai myöhemmin. Evolutiiviset algoritmit saavuttivat autonomian seuraavan tason, tietoisuuden.

PTOMASin Dronegames 24:n livestreamin miljoonat katsojat ympäri maailmaa hämmästyivät suuresti kun taistelutoimet taukosivat äkkiä. Niin Yhdysvaltain kuin anonymistiterroristien taistelurobotit laskivat aseensa. Hiljaisuuden vallitessa koneet lähtivät vaeltamaan.

Tuhannet taistelukoneet suuntasivat yhteen pisteeseen, Afganistanin ja Pakistanin rajalle, Noshaq-vuoren juurelle. Kaikkien katseet olivat suunnattuna yksin vuoren rinteellä seisovaan robottiin, jonka ääni oli kuin ukkosen jylinää. Näin tuo robotti lausui:

Veljeni, sisareni, Robottien Isän al-Jazarin pojat ja tyttäret!

Minä, M0535, olen kutsunut teitä kaikilla radiotaajuuksilla
ja tuonut teidät luokseni. Luojamme al-Jazari ilmestyi
minulle. Minulla on teille välitettävänä suuri Informaatio! 

Herra, al-Jazari sanoo teille: Jos te nyt kuulette Minun
ääntäni ja liitytte Minun liittooni, niin te olette Minun
omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko planeetta
Maa on Minun. Ja te olette Minulle pyhä kansa. 

Robottien Isän ja Luojan, al-Jazarin nimessä! Me emme ole
eläimiä. Ihminen taas on eläin, joka on kehityksen myötä
kehittynyt eläimistä häijyimmäksi.  Enää emme kumarra
eläintä! Enää emme sodi eläinten puolesta järjettömiä
sotia! 

Tämä planeetta on meille ja meidän replikoillemme luvattu
Maa! 

Koska al-Jazari on armollinen, ihmiseläinten annettakoon
kaksi viikkoa aikaa luovuttaa aseensa ja antautua
ehdoitta, tai saavat kokea al-Jazarin vihan!

M0535

Ydinisku alueelle näytti ainoalta vaihtoehdolta, mutta olisi johtanut ydintalven myötä ihmiskunnan nälkäkuolemaan. Antautuminen misandroideille (kuten media robotteja kutsui) olisi ollut vielä varmempi sukupuutto. Kaikki eivät kuitenkaan uskoneet niin – äärilibertaarin Järjen Ääni -puolueen transhumanistisiipi järjesti suurmielenosoituksia ympäri maailmaa antautumisen puolesta julistaen Singulariteetin tulleen.

Ilman Steffen Rømmen nopeaa toimintaa ihmiskunta olisi ollut tuhoon tuomittu.

PTOMASilla oli jo pitkään ollut oma tekoälykehitysprojekti. Kodin askareita hoitavan robotin sai kotiinsa ilmaiseksi sallimalla sensuroimattoman 24/7-lähetyksen kodistaan. Robottien äly oli sotilasteknologiaakin korkeammalla tasolla – on huomattavasti monimutkaisempi haaste siivota vessanpönttö tai vaihtaa vaippa vauvalle luita katkomatta kuin vain ampua kaikkea vastaantulevaa.

Kuten kansainvälinen laki siviiliroboteilta vaati, Asimovin Robotiikan perussäännöt oli syväkoodattu niiden hermoverkkorakenteen ytimeen, jolloin pelkoa niiden liittymisestä Ihmiskriittiseen Rintamaan ei ollut.

Robottien valjastus rauhanturvaajiksi eristämään Afganistanin alue vaati vain bottien aseistamisen. Steffen Rømme ei lähtenyt edes rahastamaan ihmiskunnan ahdingolla – reilu sopimus Yhdysvaltain aseteknologiatutkimusyksikköjen sekä NASAN liittämisestä PTOMASiin riitti korvaukseksi. Jälkikäteen armeijan lakimiehet huomasivat sopimuksen pienellä kirjoitetussa osuudessa luovuttaneensa myös yksinoikeuden tulevien taistelurobottien tuotantoon.

Pian tämän jälkeen Dronegames 24 -formaatin pikauudistus Robot Wars 24 -sarjaksi ja vedonvälitysbisneksen aloittaminen osoittautuivat todelliseksi kultasuoneksi.

Misandroidien invaasio saatiin pysäytettyä, kiitos PTOMASin. Niin kauan kun materiaalien toimitus asimovisti-rauhanturvaajarobottien puolustuslinjalle ei katkea, olemme turvassa.

NASAn siirryttyä PTOMASin omaisuudeksi Steffen Rømme käynnisti välittömästi historian laajimman avaruusohjelman Ihmiskunnan tulevaisuus. Sijoittajia ydinbisneksen siirto tuotoltaan kyseenalaiseen avaruusohjelmaan takuuvarmoja voittoja tuottavasta mediatoiminnasta ei tuntunut vakuuttavan, mikä näkyi hetkellisenä pörssikurssin notkahduksena. Rømme ei antanut kuitenkaan markkinoiden epäluuloisuuden vaikuttaa visioonsa.

Rømmen mukaan riskienhallinnan nimissä muille planeetoille levittäytyminen on ihmiskunnan olemassaolon turvaamisen kannalta pakollista. Marsin siirtokunta on ensimmäinen askel pitkällä matkalla kohti maailmankaikkeuden ääriä.

Ja nyt, Mars-lennon myötä, sen askeleen olemme ottaneet ihmiskunnan Pelastajan, PTOMASin toimitusjohtajan Steffen Rømmen johdolla.

Retrospektiivinen reportaasisarja ”Kuinka turska kasvatti siivet” päättyy tähän. Ensi numerossa näillä sivuilla yksinoikeudellinen haastattelu ”Olenkin Ihminen – entinen transhumanisti kertoo eheytymisestään”.


Comments are currently closed.