Harpoin ylös rinnettä XK-200:lla. Karttanäkymä kertoi porauspaikan löytyvän kukkulan harjan takaa.
Mutta laakso tulvikin robotteja, siellä oli kokonainen robomeri. Lisää laskeutui hissukseen taivaalta.
– Naya, montako droidia sä oikein lähetit tänne? kysäisin radioon.
– Kolme.
– As in ”kolme tuhatta”?
– Mitä?
– Mä luulen että se sun esiintymäs on jo löydetty. Tää on vissiin lähigalaksin robojen luistelumesta tai… hei, tuollahan on 4004! Yo, yo, bro! Täällä.
Huutelin vanhan kunnon siivoojamessiasrobrodan nimeä kaikilla taajuuksilla ja heilutin kättäni. Se kääntyi katsomaan, samoin kuin 2776 muutakin peltijätkää, kuten kypäränäyttöni avuliaasti laski.
– Kwanzie, varo! ehdin kuulla 4004:n sanovan sekunnin murto-osaa ennen kuin noin puolet pikkutarkasti lasketuista ja vihreällä neliöllä merkityistä robopäistä muuttui punaisiksi. Sitten kuului suhahduksia ja sähähdyksiä, jossain räjähteli, XK-200 oli loikannut taaksepäin ja kierin pallona alas rinteen juurelle. 4004 jatkoi: – Ne ampuvat.
– Tuli seis! huusi Nat nyt vuorostaan yleisillä taajuuksilla. – Mitä tapahtui?
– Mun jalat tais pelastaa mun yläruumiin juuri, sain ölähdettyä. – Ne… ne… avas tulen.
– Ei, emme me, vaan nuo uudet, kimitti 4004 radiossa hätääntyneenä. – Ne aikovat- -
Ääni katkesi viiltävään särähdykseen ja sitten kuului vain kohinaa.
– Kwanzie, Kytke kryptaus päälle ykköskanavalla, Nataša komensi. Tein työtä käskettyä. – Kierrämme luoteeseen. Näetkö tuon luolan?
Näinhän mä. Lähdin yonaan sitä kohti vilkuillen tavan takaa taakse kukkuloille.
Mutta lisää kpufia ei enää tullut.
