Phobos. Pelko. Muodoton ja pinnaltaan uurteinen kuin valtava peto olisi teroittanut kynsiään sen pintaan.
Deimos. Pelon sisar. Kauhu. Putoamme vaikkei suuntia ole. En pysty ajattelemaan selkeästi.
Puretuista akuista kokoamani litiumhydroksidisuodattimet eivät sido enää enempää hiilidioksidia itseensä.
Laskeutumismoduli on liian pieni viidelle. Muut olisivat jo luovuttaneet, mutta Jürgen alkoi repiä irti kaikkea ylimääräistä. Ensimmäisenä lähtivät kamerat.
Minun oli myönnettävä että hän oli oikeassa ja liityin mukaan tyhjentämään modulia. Sydäntäni särki tyhjentää kapseli mittauslaitteista ja muista instrumenteista. Des, Markov ja Reima irrottivat uloimman seinäkerroksen.
Reima taisi menettää tajuntansa hetkeksi liikaa ponnistellessaan. Painottomuudessa pyörtymistä ei huomaa kuin liikkeen puutteesta.
Lopulta mahduimme kaikki ahtautumaan modulin sisäpuolelle, nyt makaamme kuin sardiinit purkissa keskittyen hengittämään mahdollisimman vähän.
Päätäni särkee, silmissäni alkaa sumentua. Laskeutumismoduli etenee lasketulla radallaan, mutta aika ei riitä. Oireista arvioiden tulemme menettämään tajuntamme ja tukehtumaan ennen laskeutumista.
Ajattelen Valentina Tereškovaa, ensimmäistä naista avaruudessa kuusikymmentä vuotta sitten. Minä ja Des saamme kunnian olla ensimmäiset naiset Marsin kamaralla vaikka ensi askeleet ottaakin joku muu.
Tästä modulista tulee ihmiskunnan kallein mausoleumi, hiekan ja tuulen kiiltäväksi hioma metallinen pyramidi keskellä Marsin aavikkoa.
