Voi Reima, mikä sinun oikein on? Puhuisit meille. Edes sieltä makuupussin sisältä.
Reimaa tuskin näkee. Pysyttelee makuusopessaan ja liikuskelee aluksessa vain muiden nukkuessa. Itse asiassa taisin nähdä hänet viimeksi katsellessani viime jakson raakamateriaalia. Itki vessassa kamera kolmosen taltioinnissa.
Kummallisia mustelmia R:llä on myös. Tiukkasin, onko N tapellut hänen kanssaan. Vannoi, ettei ole. Hänkin näyttää sentään aistivan tilanteen vakavuuden. Kulkee taas asiallisesti pukeutuneena. Yritti jopa vokotella Reimaa juttusille. Heilutteli puolivälin pirskeisiin varaamaansa vodkapulloa R:n makuupussin suuaukon lähellä. Ennen kuin ehdimme reagoida, sieltä syöksähti ulos käsi ja tempaisi pullon pussin uumeniin. Sen enempää emme Reimaa saaneetkaan näkyviin. Mumisi kuitenkin jotain makuupussin uumenista. Suomea se oli, voimakas r-äänne ja e-voittoinen vokaalipuoli. Kuulosti kyllä pohjimmiltaan ystävälliseltä.
Miten ihmeessä ne oikein päätyivät valitsemaan R:n tälle matkalle, olen ihmetellyt. Kysyin Maastakin. Vastasivat vain että huikea potentiaali, sitten höpisivät katsojaluvuista ja kyselivät, voisiko sen säteilyhälytystehtävän hoitaa nyt. Arvelin, että taitaa olla vähän huono hetki. Ellemme sitten raahaa Reimaa säteilysuojaan makuupusseineen päivineen, mikä ei välttämättä olisi omiaan piristämään häntä. Luojan kiitos vielä ei ole tullut todellista hälytystä.
Ei ole minunkaan elämäni aina onnessa piehtarointia ollut, mutta suomalaisia käy oikein sääliksi. Synkkien metsiensä keskellä jurottavat ja tekstailevat vain toisilleen kännyköillä. Jos humalaltaan pystyvät. Tuommoista siitä sitten tulee.
Jotain tässä täytyy tehdä, mutta mitä?
