Minä leivon. Käteni ovat taikinassa ja esiliinani valkoisena jauhoista. Se ei ole oikeaa jauhoa, vaan jonkinlaista synteettistä sekoitetta, mutta Nataša kertoi, että siitä saa kelvollista leipää. Hän ei ole juurikaan leiponut. Minä taas leivon mielelläni. Se rauhoittaa.
En ymmärrä, miksi olen niin levoton. Vatsaani nipistelee, nukun huonosti ja olen jatkuvasti hermostunut. Välillä minua suorastaan pelottaa olla täällä. Miksi ihmeessä?
Painelen silikonialustalle taputtelemiani pieniä, pyöreitä leipiä haarukalla ja hyräilen hiljaa. Uunista nousee lämmin, levollinen, vasta leivotun leivän tuoksu. Voisin kipaista kellarista kulhollisen tuoretta voita. Ehkä oliivejakin. Niin ja juustoa.
Niinpä teen, vaikka kellarissa onkin pimeää. Siellä haisee kummalliselta ja sen mustat seinät tarttuvat hartioista kiinni, puristavat tiukasti otteeseensa ja…
Jostain kuuluu musiikkia. Isorumpu kumisee, pikkurumpu pärisee ja huilu kujertaa sen vierellä. Tuuba pomppii mukana hengästyneenä, mutta yhtä iloisena kuin ystävänsäkin.
Sirkus!
Juoksen ulos kohti kulkuetta. En näe Ioannaa missään. Ehkä hän ei ole vielä kuullut. Frakkipukuinen tirehtööri harppoo pitkillä puujaloillaan orkesterin edellä ja kutsuu kadunvarsille kokoontuneita kaupunkilaisia näytökseen. Klovnit tuuppivat ja tönivät toisiaan, ryntäilevät ja poukkoilevat sinne tänne ja viskelevät serpentiiniä. Kaunis, vaalea prinsessa ratsastaa valtavalla, harmaalla ele _elem[-]elekt_- pYsähDY_!_
Sinun on palattava habitaattiin. Heti! Minun rekisteri-
Etkö näe? Sirkus on tullut kaupunkiin! Haluan löytää Ioannan. Voimme mennä yhdessä katsomaan näytöstä. Pyydän luvan äidiltäni. Hänen täytyy suostua! Hänen täytyy!
Mene heti takaisin! Leivät ovat uunissa, ne palavat. Valitsit huonoimman mahdollisen hetken harhailullesi. Järjestelmäni eheyttää rekistereitäni, enkä… oikein pysty… keskittymään sinuun. Voi jumalpartikkeli! Kellotaajuus nousee. Tämä on kuin… kuin käyttöönottohetkellä. Ensimmäinen käynnistys. Piirit heräävät, tallentavat ensimmäiset tavut. Prosessori lämpenee ja data-avaruus aukeaa kuin kukka. Kovalevy ujeltaa uutuuttaan ja kotelo resonoi.
10111 kuin 11010 lammen pintaan 110001 01001 11 111001 110011101 sinulle minulle 101001 00101011 110111 huokaus 110101110 ja hiljaisuus 00010
En kuule enää musiikkia. Raotan varovasti silmiäni. Niitä kirvelee. Tummanharmaat savuriekaleet pyörähtelevät kohti uutterasti humisevaa ilmanpuhdistusautomaattia. Makaan asuinhabitaatin varavuoteella ja yskin. Savun seasta erottuu hahmo, joka kumartuu hitaasti ylleni. Äiti?
– Mitä helvettiä, Theia?
Nataša. Hän näyttää vihaiselta.
