Kostjantin – isäni – oli mukana tässä kaikessa? Suunnitelma? ”Kosmoksen perhonen” kaikuu korvissani, ensin Jürgenin äänellä, sitten isäni äänellä. Isä käytti kudostani kokeisiinsa? Minun DNA:tani tuossa irvokkaassa olennossa jonka käskystä Jürgen päätti murhata isäni?
Jürgen on poissa pelistä, hän yhä pitelee happiletkuaan polvillaan lattialla. Tämä kaikki on minulle liikaa, ne harvat asiat joihin olen vielä luottanut tuntuvat romahtavan. Maailmani mukana tuhoutukoon myös tuo hirviö.
Alan ampua lihaseinämän sykkiviä orgaaneja. Lihaseimämä vääntelehtii, olento huutaa, välillä sekavia lauseita eri ihmisten äänillä, välillä pelkkää helvetillistä raastavaa tuskanhuutoa.
Hallin lattia tahriutuu vihertävänpunaisesta nesteestä joka vuotaa jokaisesta luodin repimästä aukosta. Panokset loppuvat aseesta. Poimin lattialta rautaputken ja jatkan lihaseinämän hakkaamista vihani vimmalla.
Kuulen surinaa, käännyn.
Parvi aiemmin näkemiäni pieniä, heinäsirkkamaisia robotteja lentää halliin. Ne asettuvat minun ja lihaseinämän väliin uhkaavana, kuhisevana massana. Kuin kuningatartaan puolustava ärsytetty ampiaisparvi. Uhkaavana niiden veitsenterävät tuntosarvianturit osoittavat minua kohti.
Tiputan rautaputken kädestäni. Peräännyn.
Rømme-olento sopertaa sekavia lauseenpätkiä eri ihmisten äänillä. Erotan joukosta tutulta kuulostavan äänen.
Markovin ääni!
