22.10.2022: Markov

Maa loittonee

Voi ei, tärisen. Ei, alus tärisee. No jaa, taidan kyllä itsekin täristä.

Nyt se on menoa.

Vuosi koulutusta, loputtomia pelastusharjoituksia (aurinkomyrskyt, muistetaan, muistetaan, vakava juttu!), tauotonta kuntoilua… niin ja tietysti suora lähetys koko hässäkästä 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa, koko vuoden.

Se sentään hellittää tässä kohtaa. Ohjelmaa ei voi enää lähettää suorana (jatkuvasti kasvava viive, yms), mutta kyllä meitä silti kuvataan koko ajan. Näkevät Maassa viikottaisen koosteen tekemisistämme. Mitenköhän meidän käy?

Harjoitusjakso sujui kyllä hyvin. Tai siis, me oltiin ne jotka jäätiin jäljelle. Kai se on sitten hyvin. Tai onhan se! Mahtavaa. Mieletöntä!!!!1 Me ollaan menossa asuttamaan toista planeettaa!

Hullua.

Tämmöiset tavalliset turjakkeet ketkä mistäkin.

Niin paitsi Nataša, sehän nyt on ihan oikea tiedenainen, eksobiologi. Oli hyvin perillä kaikesta aiheeseen liittyvästä jo valmiiksi. Meidän muiden on pitänyt oppia kaikki alusta asti. N on kyllä ollut aivan mahtava tuki kaikille. Loputtoman kärsivällinen, oikea energiapakkaus. Tšernobyl-kakkoseksihan me sitä ruvettiin sanomaankin. Ei tykännyt. Sillä saa aina sen naaman mutruun (sievä, kun ei mutrussa). No, eihän me pahalla. :D

Reima näyttää havainneen ei-mutruisan Natašan viehätysvoiman, hänkin. Seuraa kuin hai laivaa ja on aina samaa mieltä kaikesta. Muutenhan R on vähän syrjäänvetäytyvä. Semmoisia metsäläisiähän ne suomalaiset vähän ovat. Mutta ihan sympaattinen. Mikäs hän olikaan ammatiltaan? En muista… muusikkoko se oli? Äh, täytyy jotenkin udella.

Desirèéltäkään N:n saama huomio ei ole mennyt sivu silmien. Vihreä kateudesta, biatch! XD Voi ei, enhän mä nyt tosissani… Onneksi tätä ei lue kukaan…

Tosiaan, psykologi suositteli kokemusten ylös kirjoittamista. Kuulemma kymmenen kuukautta tämmöisessä sillipurkissa keskellä tyhjyyttä voi välillä pukata vähän stressiä pintaan. Tässä nyt sitten naputellaan.

Nyt ei kyllä vielä stressaa mikään. Täpisyttää. Tärisyttää. Värisyttää. Ollaan jo kaukana Maan kiertoradalta. Tuijottelen näyttöä ja yritän mahduttaa päähäni, että tuo sininen pallura keskellä mustuutta on kokonainen maailma. Kaikki mistä elämäni on tähän asti koostunut. Kaikki!

No, eipä siinä kehumista ole ollut. Nuhjuista levynpyörittelyä Krasnojarskissa, sitten Pietarissa. Sekavia suhteita, hätäisiä panoja maanalaisten homoklubien vessoissa. Poliisi aina kulman takana.

Pitäkää hyvänänne! Tämä poika lähtee valloittamaan uuden maailman.


Comments are currently closed.