Säteilysuojan luukun avautuminen kesti pienen ikuisuuden ja kuulosti tuhatkertaisesti vahvistetulta ja hidastetulta oluttölkin aukaisulta. Olin samanaikaisesti sekä kireän jännittynyt, että toiveikkaan janoinen; sydän hakkasi ja suu napsui.
Nataša oli ollut oikeassa. Tajutessaan, kuka uhrimme olisi, Přiklgruber alkoi kakistella ja kiemurrella, eikä selvästikään tiennyt, mitä tekisi. Emme tienneet mekään, kunnes Desirèé yllätti omatoimisuudellaan. Hän oli vaivihkaa leijaillut tarvike- ja varaosahyllykön päälle, josta ponkaisi yhtäkkiä kohti Přiklgruberia juuri lataamansa hätädefibrillaattori käsissään, löi sen pädit P-gruberin korville kuin kuulokkeet ja painoi laukaisinta. Přikl-miehen ilme oli näkemisen arvoinen, mutta hän ehti ampua yhden laukauksen ennen kuin vaipui tajuttomuuteen. Ammus sujahti parinkymmenen sentin päästä Markovin pään ohi ja rampautti hengitysilmansuodatusjärjestelmän datakeskuksen. Ei hyvä.
Sidoimme Přiklgruberin ylimääräisillä irtaimiston kiinnitysliinoilla ohjainkeskuksen tuoliin kiinni.
Alus on jälleen meidän.
