15.1.2023: Nataša

Edellispäiväinen valmiiksi väkinäinen juhlatunnelma katkesi keinopainovoimaa ylläpitävän vaijerin mukana kuin seinään. Todennäköinen syy vaijerin katkeamisen on tavanomaista suuremman mikrometeoroidin törmäys. Siinä mielessä olemme onnekkaita että meteoroidi törmäsi vaijeriin eikä alukseen. Pahimmillaan törmäys olisi ollut fataali, ja pienemmilläkin vaurioilla olisi tullut kiire pukea painepuvut ennen ilman karkaamista. Varsinkaan kun kaatokänninen Reima ei olisi juhlakunnossaan siihen mitenkään pystynyt itse.

Mikrometeoroidi katkaisi keinopainovoimaa ylläpitävän järjestelmän vaijerin.

Mutta tilanne ei todellakaan ole ongelmaton. Vaijerin katkeamisen takia takaisin oikealle radalle pääsyyn on kulutettava ylimääräistä ajoainetta. Jos korjausliike olisi voitu tehdä heti olisimme selvinneet vähällä, mutta aluksen propulsiojärjestelmää ei ole suunniteltu kesken matkan tehtäviin käynnistyksiin ja joudumme yhä odottamaan poikkeustoimintaohjeita ja ohjausjärjestelmäpäivitystä Baikonurin lennonjohdolta.

Todennäköisesti PTOMAS valitsee jo pelkästään dramaturgisista syistä ajoainepihin ratakorjausvaihtoehdon, joka taas tarkoittaa että laskettu matka-aika ylittyy reilusti. Ruoan ja hapen riittävyys asettaa tällöin raja-arvot. Minua on vaivannut outo tunne että ruokavarat ovat huvenneet suunniteltua nopeammin. Monta kertaa mieleni on tehnyt ehdottaa Markoville niiden laskemista, mutta minuun suhtaudutaan jo nyt epäluuloisesti aiemmin tapahtuneen jälkeen joten olen nähnyt viisaammaksi vaieta vainoharhoistani.

Myöskin oli virhe lähettää seuraavana päivänä krapulastaan hikoileva ja vapiseva Reima tarkistamaan ilmanvaihtolaitteen tukkeuma. Puolimatkan juhlissa painovoiman hävittyä boolimaljan sisältö lähti leijumaan eikä elossapitojärjestelmien tarkistamiskiireessä kukaan ehtinyt suoda kahta ajatusta mihin juoma kulkeutuisi. Tietenkin ilmanvaihtojärjestelmän tuottama virtaus kuljettaa irtaimet pisarat suodatinyksikköön, mistä Reima sitten löysi kuin taivaan lahjana helmeilevän, nestemäisen pallon.

Nyt se ressukka on taas kännissä kuin käki.


Comments are currently closed.