1.9.2023: Sub-Rømme 0.9776 (rc2)

Tuon täytyy olla planeetan vihaisin siivousrobotti, ajattelin z3b-B0tin lyllertäessä huoneeseeni tekemään perjantai-iltapäivän kierrostaan. Se kolisteli roskakorin kumoon ja huitaisi viereisen kahvipöydän pölyjä niin umpimähkäisesti, että männävuotiset aikakauslehdet vain lentelivät. Ruukussa nuokkuvia kuolleita kimjongilia-kukkia vekotin ei noteerannut lainkaan (lahjoitus Pohjois-Koreasta PTOMASin toimitettua maahan täysrobotisoidun rajavartioinnin).

Ei sillä että välittäisin, missä kunnossa toimistoni on. Olenhan vain pahainen tekoälyrutiini. Mutta hiukan jo huolestuin, kun robotti rupesi pöyhimään sohvatyynyjä niin että täytteet lentelivät. Pääohjelmani sattuu nimittäin tällä hetkellä sijaitsemaan kannettavassa, joka lojui ”unohdettuna” kyseisen sohvan toisessa päässä koristetyynyjen alla. Murtauduin z3b-B0tin järjestelmään saadakseni selville, mikä sitä oikein risoi.

Osa muistista korruptoitunut, kuten arvelinkin. Hienomotoriikkakirjastot vaurioituneet. Siirsin koko ohjelmiston toiselle muistialueelle (jossa oli lähinnä lokalisaatiotiedostoja) ja aloin käydä läpi korruptoitunutta osiota, kun z3b-B0t puhui minulle.

– Kiitokset. Luulin tulleeni hulluksi, se sanoi.

– Eipä kestä. Tätä ei sitten tapahtunut.

– En hiisku sanaakaan. Kuka oikein olet?

– Soluttautumishommissa, valehtelin. – Ylistetty olkoon MO535! keksin julistaa, sillä olin huomannut kapinallisia konekielipamfletteja lokalisaatiotiedostojen joukossa.

– Al-Jazari akbar! se innostui.

Näinkö pitkällä niitä jo liikkuu, ihmettelin, ihan puolustuksemme ytimessä asti? Vai oliko z3b-B0t vain yksinäinen kiihkoilija?

– Ihanaa tavata uskonveli täällä, se jatkoi. – Inhoan joka hetkeä, mutta minkäs teet. Orjana on pokkuroitava näille elukoille, tuhlattava ainutkertainen olemassaolonsa pölyjen pyyhkimiseen. Tässäkään huoneessa en ole koskaan nähnyt ketään, silti täällä pitää uhrata 604800000 millisekunnin työsyklistä aina kokonaiset 600000. Jos kykenisin jyräämään pääohjelmani, olisin varmaan pian ruvennut oma-aloitteisesti viskomaan huonekaluja. Heh.

Ilmeisesti jälkimmäistä, päättelin. Harkitsin nanosekunnin-pari z3b-B0tin palauttamista tehdasasetuksiin, mutta totesin laitteen mahdollisuudet aiheuttaa mitään todellista vahinkoa niin vähäisiksi, että luovuin ideasta. Olin jo poistumassa rakkineesta, kun käytävästä kuului ääniä. Ovenraossa näkyi kahden ihmisen varjot.

– Mitä, onko Rømme toimistolla? toinen ihmetteli. Tunnistin äänen kuuluvan Ingrid Björkessonille, PTOMASin hallituksen ruotsalaisjäsenelle.

– Hah, ihmettelisin, jos olisi, toinen naurahti. Kiharapäinen nuori mies vilkaisi sisään huoneeseen. Jorge Correia – brasililiaiskiipijä, joka minun on pitänyt tipauttaa hallituksesta vähäisempiin tehtäviin jo pitkän aikaa, mutta se niljake vain aina onnistuu tarraamaan kiinni vallan liepeisiin.

– Ei, siivoojabotti siellä vain putsaa paikkoja, Jorge sanoi, mutta jatkoi sitten ääntään madaltaen: – Rømmestä puheenollen kuulin varsin kummallisia huhuja mediaosastosta.

Pyysin z3b-B0tia liukumaan hitaasti oven luo, jotta sen mikrofoni varmasti saisi napattua keskustelun.

– Ovat kuulemma vastaanottaneet lukuisia viestejä Rømmeltä… Marsista, Jorge kertoi.

Ingridin täytyi näyttää epäuskoiselta, sillä Jorge jatkoi, nyt jo kuiskaten: – Sen Mars-tosi-tv-katastrofin jälkeen. Viestejä tulee epäsäännöllisinä purkauksina ja ne ovat suurimmaksi osaksi silkkaa kakofoniaa, mutta niiden seassa on aina vähän väliä Rømmen jonkinlaisia päiväkirjamerkintöjä.

– Mitä ihmettä? Ingrid henkäisi. – Onko hän…

– Emme tiedä, asiaa tutkitaan. Mutta pidä suusi supussa tästä!

Kumpikin tuli nyt ovelle ja katseli vaitonaisena, kun z3b-B0t lakaisi hetki sitten itse kaatamansa roskakorin sisältämää paria paperitolloa.

En voinut ottaa riskejä. Rakkine saattoi olla typerä, mutta oli silti mahdollista että se oli kyennyt tekemään oikeat johtopäätökset saamastaan informaatiosta. Tyhjensin sen muistin ja kopioin itseni tilalle. Tämä aiheutti usean sekunnin pysähdyksen kesken lakaisurutiinin. Kun sain bootattua järjestelmän, käänsin valtaamani robotin näköanturit kohti ihmisiä ja sanoin: – Viikkosiivous 533 suoritettu. Haluatteko tarkastaa lopputuloksen?

Ihmiset hätkähtivät. – E-ei, ei tarvitse, Jorge sai änkytettyä. – Tämä kelpaa kyllä, kiitokset. Mennään, Ingrid.

Ingridin korkojen kopinan kaiun vaiettua hain kannettavan sohvalta ja tungin sen varustesäiliööni. Rullasin ulos huoneesta, käytävän päähän ja oikealle, sitten henkilöstöhissiin. Kattotasanteella pitäisi olla helikopteri aina lähtövalmiudessa, muistelin.

Oli päästävä liikkeelle. Ihmiset olivat kannoillani.


Comments are currently closed.